Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku.77: Go little rockstar

Olli

"Mitä?!" huudahdin. Ei tämä voi olla totta. Ei saa olla. "Valitettavasti Aleksi ei selvinnyt leikkauksesta. Vuoto oli liian laaja emmekä saaneet sitä hallintaan. Teimme kaikkemme mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Otan osaa" lääkäri sanoi. Romahdin aivan täysin. Katsoin Joonasta. Kyyneleet valuvat hänen poskilleen. Halasimme toisiamme ja itkimme. Aleksi on poissa. Tämän on pakko olla unta. Halasin Joonasta tiukasti ja itkin ja huusin. Joonas itki myös. Sitä kesti kauan. En pystynyt rauhoittumaan. "O-olli. Mä meen soittamaan muille" Joonas sanoo ja poistuu huoneesta. Minä vain itken ja itken ja itken. Kuluu noin puoli tuntia että muut jätkät ovat sairaalalla. Kaikki itkevät. Meidät päästettiin hyvästelemään Aleksia. Hän makasi sängyllä ja hänet oli peitelty valkoisella lakanalla mutta pää ja yläruumis oli jätetty vielä näkyviin. Menin hänen viereensä. En melkein uskaltanut koskea häneen. Näytti siltä, että hän vain nukkui. Tai niinhän hän tavallaan nukkuukin. Erittäin syvää unta. Ikuista unta. Sydämeni särkyi kun ajattelin etten enää ikinä saisi nähdä hänen sinisiä silmiään. En enää ikinä saisi sulkea häntä syleilyyni. En enää ikinä saisi lohduttaa häntä kun hän itkee. Katsoin Aleksin kasvoja. Ne olivat kalpeat ja huulet olivat sinertävät. Otan varovasti pojan käden omaani.  Se on kylmä ja tuntuu elottomalta. Istuin sängyn viereen ja painoin pääni Aleksin rintaa vasten. Purskahdan lohduttomaan itkuun. Tunnen jonkun silittävän selkääni. Kukaan ei sano mitään. Kuuluu vain niiskauksia silloin tällöin. Nostin pääni Aleksin rinnalta. Silitin hänen päätään. "Aleksi mä rakastin sua ihan helvetisti. Ja rakastan vieläki. Mä toivon et sulla on kaikki hyvin siellä jossain. Toivottavasti me tavataan vielä joskus. Nuku hyvin kulta. Nyt sun ei tarvi enää kärsiä" sanoin ja suutelin rakastani viimeisen kerran. Enää nuo huulet eivät olleet lämpimät. Ne eivät enää vastanneet suudelmaan. Muut jätkät tulivat sängyn ympärille. "Kiitti kaikesta Ale" Joel sanoo. "Me ei unohdeta sua ikinä" Niko sanoo. "Go little rockstar" Joonas kuiskaa. Tommi on vain hiljaa. Olemme kaikki hiljaa. Se hetki on kaunis ja koskettava. "Me mennään nyt ni saat olla vielä hetken kahdestaan Aleksin kanssa" Niko sanoo ja jätkät poistuvat huoneesta. Pidin Aleksin kädestä edelleen kiinni. Tuo lämmin ja kiltti sydän ei enää syki. Rakkaasta poikaystävästäni oli tullut nyt taivaan kirkkain tähti.

---

Niko

Istumme sairaalan käytävällä. Joonas itkee. Oikeastaan me kaikki itkemme. Aleksi on poissa. Tuntuu jotenkin epätodelliselta että häntä ei enää ole. Joonas puristaa paitaani ja huutoitkee. Raukka. Minäkin itken. Tuntuu vitun pahalta että oma bändikaveri on kuollut. Tuntuu kuin joku olisi laittanut sydämeni silppuriin. Joonaksen itku oli hiljentynyt. Hän nukkui sylissäni. Silitin hänen hiuksiaan. Kyyneleet valuivat valumistaan. Silloin lääkäri tuli. "Aleksin olis aika mennä nyt" hän sanoo. Herätin Joonaksen ja menemme vielä kaikki huoneeseen jossa Olli itki Aleksin rintaa vasten. "Olli, meidän pitää jättää Aleksi nyt" sanoin. "Ei! Ei! Älkää viekö sitä pois multa!" Olli nyyhkyttää. Hän pitää Aleksista tiukasti kiinni eikä suostu päästämään irti. Tommi sai hänet lopulta irti. Olli itki hullun lailla ja rimpuili kun Tommi piti häntä tiukasti kiinni ja raahasi hänet pois Aleksin luota. Ollin omaan huoneeseen saamiseen vaadittiin kaksi hoitajaa mutta lopulta hänet saatiin sänkyyn ja hänelle annettiin niin vahvoja rauhoittavia, että hän nukahti. Päätimme lähteä kotiin. Tommi ajoi autoa ja me kaikki istuimme vaitonaisina. Kukaan ei tiennyt mitä sanoa. "Jätkät" Joel sanoi rikkoen hiljaisuuden. Kaikki katsoivat häneen. "Mennää baarii". Hetken oli taas hiljaista. "Ei vitussa mennä. Meidän bändikaveri just kuoli" sanoin. "No just siks mä haluun vetää perseeeett!" Joel inisee. Tuossa on pointtia. "No hyvä on sitte. Mut ei olla pilkkuun asti" myönnyin. Tommi teki u-käännöksen ja lähti kohti baaria. Minä kiersin käteni niiskuttavan Joonaksen ympärille. Ehkä me tosiaan tarvitsemme tätä nyt.