Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 71: Olli älä jätä meitä

TW: Itsemurhasta puhumista ja muutenki en sillai suosittele herkille.

Joonas

On jo ilta. Olemme etsineet Ollia koko päivän tuloksetta. Poliisit etsivät myös. Helikoptereita oli lähetetty katsomaan metsiä läpi. Ei mitään. Eihän Olli ole noin vain voinut kadota jäljettömiin. Juuri nyt me ajamme syrjäisellä metsätiellä. On jo pimeää. Niko näyttää siltä, että hän nukahtaa kohta pystyyn. Jos emme löydä Ollia, meidän on pakko lähteä kotiin nukkumaan ja jatkaa huomenna. Yhtäkkiä auton valo osuu johonkin. Näemme auton pysähdyksissä tien päässä järven rannassa. Tunnistan sen heti Aleksin autoksi. Niko pysäyttää auton ja nousemme ulos autosta. Tommi pysäyttää Nikon auton taakse ja nousee autosta Joel perässään. Ryntäämme kaikki neljä auton luo. Näemme Ollin istuvan kuskin paikalla. Tommi riuhtaisee oven auki. Onneksi ovet eivät olleet lukossa. Aluksi luulemme, että Olli nukkuu, mutta sitten Joel parahtaa: "VITUN VITTU EI!". Ollilla on kädessään tyhjä lääkepurkki. "Olli saatana herää!" Joel huutaa ja ravistelee basistia. Ei mitään. Joel on ihan hysteerinen. "Joel rauhotu" Tommi sanoo ja vetää tuon pois Ollin luota. He menevät sivummalle ja Tommi vetää Joelin halaukseen. Yritän etsiä Ollin pulssia. Se tuntuu, mutta heikkona. Ainakin hän on elossa. Mutta nyt on kiire. Kun Tommi on saanut Joelin rauhoittumaan, hän alkaa ohjeistamaan meitä. "Nostakaa se ulos sieltä. Se pitää saada kylkiasentoon" hän sanoo. Varovasti nostamme Ollin ulos autosta ja laskemme hänet maahan Tommin neuvomaan asentoon. Kun katson parasta ystävääni makaamassa siinä tajuttomana, en voi estää kyyneliä valumasta. Niko on vieressäni. Painaudun häntä vasten ja itken. "Joonas shh älä itke rakas. Olli selvii kyllä. Se on vahva" Niko kuiskaa. Ei mene kauaa kun poliisit ja ambulanssi tulevat paikalle. Ensihoitajat tulevat tutkimaan Ollia. "Tiedättekö mitä hän on ottanut?" toinen hoitaja kysyy. Tommi ojentaa lääkepurkin. Sitten ensihoitajat puhuvat keskenään jotain lääkäreiden kieltä josta me emme ymmärrä mitään. Ollille laitetaan happinaamari ja hänet nostetaan paareille kylkiasennossa. Päätin mennä Ollin mukaan. Muut saisivat tulla perässä autolla. Pidin koko matkan Ollin kädestä kiinni. Hän ei saa kuolla. Sairaalassa Olli vietiin kiireesti sisälle ja tutkimuksiin tai johonkin sellaiseen. "Selviäähän Olli?" kysyin joltain hoitajalta. "Me kerrotaan heti kun tiedetään enemmän" hän vastaa. Minä jäin odotushuoneeseen.

---

Niko

Ajoin nopeasti sairaalalle Tommi ja Joel perässäni. Miltei juoksimme sisään. Joonas istui odotushuoneessa. Menin samantien halaamaan häntä. Joonas itki olkapäätäni vasten. "Shhhhh kulta. Olli selvii kyllä. Mä lupaan" sanoin ja silitin itkevän pojan tukkaa. Tämä on Joonakselle kova pala. Olli on ollut hänen paras ystävänsä oikeastaan aina. Ja miten meidän pitäisi kertoa Aleksille että tämän poikaystävä makaa nyt myös sairaalassa yliannostuksen takia? Joonas nukahti syliini. Hyvä vain. Tässä voi mennä vielä jonkin aikaa. Tommi kävi ostamassa meille Red Bullia. Olin laittanut Joonaksen makuuasentoon penkille, jotta tämän hartiat eivät olisi aivan jumissa kun hän herää. Kului pari tuntia ennen kuin lääkäri tuli luoksemme. Ravistin Joonasta olkapäästä ja tämä säpsähti hereille. "Missä Olli on?" tuo kysyi heti nähtyään lääkärin. Lääkäri näytti totiselta. "Olli on nyt teho-osastolla. Hänen tilansa on valitettavasti edelleen kriittinen" hän kertoo. Joonas purskahtaa uudestaan itkuun. "Oli todella pienestä kiinni että hän on vielä elossa. Jos olisitte löytäneet hänet yhtään myöhemmin, olisi todennäköisesti ollut liian myöhäistä" lääkäri sanoi. Joonas nyyhkyttää hysteerisesti. "Selviääkö se?" kysyn. "Sitä ei voi sanoa vielä varmaksi. Seuraavat päivät kertovat meille paljon. Ollin aivoissa on sen verran turvotusta, että jouduimme valitettavasti vaivuttamaan hänet lääkkeillä koomaan" lääkäri vastaa. Tuo viimeinen lause sai sydämen pomppaamaan kurkkuun. Olli on koomassa. Ajatus oli pelottava. Meidät päästettiin Ollin luo. Joonas riensi ystävänsä luo ja otti hänen kädestään kiinni. "Olli älä jätä meitä kiltti!" hän huutoitkee. Menen lohduttamaan Joonasta. Tuo näky on kyllä pelottava. Olli makaa sängyssä liikkumattomana. Hänellä on happinaamari kasvoilla ja kaiken maailman kanyyleja ja antureita ympäri kehoa. "Mä meen kertoo Aleksille. Sillä on oikeus tietää" ilmoitan ja nousen ylös. "Älä. Sillä on jo valmiiks vaikeeta" Tommi sanoo. "Mun mielestä on vaa julmaa olla kertomatta" sanon. Tommi vain nyökkää. Lähestyn Aleksin huonetta. Vedän syvään henkeä ja avaan oven. "Moi Niko" Aleksi sanoo hiljaa. "Saiko Joonas puhuttua Ollin kaa?" hän kysyi. "Nii...Ollista mun pitiki tulla tänne puhumaan.." sanoin ja istuin alas. Otin Aleksin kädestä kiinni. "M-mitä? Onks jotai käyny?" Aleksi kysyy ja hätääntyy vähän. "No tota...Olli ei ollu sen kämpässä eikä siihen saanu yhteyttä. Ja se oli lähteny sun autolla johonki. No, me alettiin tietysti etsimään sitä ja hälytettiin poliisitki sen perää. Ja sit illalla..." lopetin lauseen kesken. En tiennyt miten sanon tämän Aleksille. "M-mitä?! Missä Olli on?! Kerro mulle missä se on?!" Aleksi huutaa. Katson tuota silmiin. "No...me löydettiin Olli tajuttomana autosta keskeltä metsää. Se oli yrittäny itsemurhaa.." sanoin. Aleksi purskahti itkuun. Vedin tuon halaukseen ja halasin häntä tiukasti. "M-miksi....m-miten..." Aleksi sai suustaan itkiessään minua vasten. "Se veti yliannostuksen joillain unilääkkeillä jotka Joel oli joskus unohtanu sinne autoon" sanoin. Aleksi vain itki lohduttomasti. "Vittu t-tää on mun vika. Mun takii Olli halus tappaa ittensä" Aleksi itkee. "Ei oo. Tää ei oo kenenkään vika. Ei Joelin eikä sun" sanon. Silitän Aleksin selkää. Puoli tuntia myöhemmin Aleksi on jo rauhoittunut. Juuri silloin hoitaja tuli huoneeseen. "Missä Olli on? Mä haluun sen luo!" Aleksi sanoo. "Hän on teho-osastolla. Mä voin kyllä viedä sut sinne jos sä haluat" hoitaja sanoi. Aleksi nyökkäsi. Niin me sitten lähdimme Ollin huoneeseen. Hoitaja työnsi Aleksia pyörätuolissa, koska hän ei ole vielä toipunut tarpeeksi voidakseen kävellä. Pääsimme huoneeseen. Tommi oli saanut Joonaksen rauhoittumaan. Hoitaja vei Aleksin Ollin sängyn viereen. Aleksi katsoi Ollia kyyneleet silmissä. Hän otti tuon käden omaansa ja puristi sitä. "Olli rakas jos sä kuulet mua ni anteeks. Anteeks et mä aiheutin sulle näin paskan olon" hän kuiskasi nieleskellen. "Milloin Olli herää?" Aleksi kysyi hoitajalta. Hoitaja oli hetken hiljaa. "Valitettavasti Ollia pidetään lääkkeillä koomassa siihen asti, että aivojen turvotus on laskenut tarpeeksi" hän sanoi. Silloin Aleksi painoi päänsä Ollin mahan päälle ja itki. "Olli on kuitenkin nuori ja hyväkuntoinen. Toivoa on vielä" hoitaja sanoi. Niin. Meidän pitää vain toivoa että Olli selviää. Hän on kyllä helvetin sitkeä jätkä. Siitä kertoo jotain se, että hän tuli kerran korkeassa kuumeessa keikkapaikalle ja sanoi pystyvänsä soittamaan keikan. Me muut sanoimme että ei kannata mutta Olli uhmasi omaa terveyttään ja veti kyseinen keikan. Sen jälkeen hän joutui lähtemään sairaalaan, mutta on hän silti kova jätkä kun kesti koko keikan eikä esimerkiksi pyörtynyt. Juuri silloin Ollin vieressä oleva laite alkoi pitää outoa ääntä. Hoitaja meni katsomaan. "Joo tota nyt näyttäis siltä et nää paineet laskee" hän sanoi. "M-mitä se tarkottaa?" Aleksi kysyy. Ollin sydämen sykettä mittaava monitori alkoi hälyttää. "Teidän pitää nyt mennä ulkopuolelle" hoitaja sanoi. Kun poistuimme huoneesta, kuulin hoitajan sanovan radiopuhelimeen: "Teho-osaston ykköshuoneessa tarvitaan apua. Potilas meni elottomaksi". Toivottavasti Aleksi ei kuullut sitä. Työnsin hänet ulos huoneesta ja käytävää pitkin kauemmas ettei hän näe tai kuule mitä huoneessa tapahtuu. Me kaikki istuimme hiljaa käytävällä. Joonas lohduttaa Aleksia joka nyyhkyttää lohduttomasti. Voi raukkaa.

---

Aleksi

Itken Joonaksen olkapäätä vasten. Mitä jos Olli kuolee? Mitä minä sitten teen? Tai siis minulla on itsellänikin vain muutama kuukausi elinaikaa mutta silti. En pystyisi ikinä antamaan itselleni anteeksi jos Olli kuolisi nyt. Nimittäin sitten hänen kuolemansa olisi minun syytäni. Minun takianihan Olli veti sen yliannostuksen. Puristin Joonaksen paitaa nyrkissäni ja itkin ja huusin niin kovaa että varmaan koko sairaala kuulee mutta ei minua kiinnosta koska olen niin palasina juuri nyt. Rakas poikaystäväni ja ainoa ihminen joka auttaa minua jaksamaan makaa nyt koomassa. "Pitäiskö sun Aleksi mennä omaan huoneeseen lepäämään?" Joonas kysyy. "En mä haluu. Mä haluun olla Ollin kanssa" nyyhkytän. "Aleksi sä et saa rasittaa itteäs liikaa" Niko sanoo. "Niin Aleksi ehkä on parempi että mä vien sut nyt sun huoneeseen" sanoi hoitaja, joka oli juuri ilmestynyt paikalle. Yrittäköön vain. Heidän pitäisi ensin saada minut irti Joonaksesta. Joonas yrittää saada minut irti itsestään. Lopulta voimat alkavat loppua ja on pakko antaa periksi. Hoitaja vei minut huoneeseen ja antoi jotain rauhoittavaa lääkettä. Sitten minä vain makasin. En jaksanut enää edes ajatella mitään. Olen varma että jos en olisi saanut rauhoittavia niin minut olisi pitänyt suurinpiirtein sitoa kiinni sänkyyn tai jotain.

---

Yllätys! Saitte uuden luvun näinkin nopee. Yllätyin itekki miten nopee sain tän valmiiks. Taikuri yllättyi itsekin niinku Joonas sano. XD Toivottavasti tää nyt oli kuitenki hyvä luku.

Sanoja: 1325