Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 18: Virhe

Joonas

"Niko kulta rakas et sä oo avuton. Sä et voi mitään sille että et voi tehdä kaikkea itse" sanoin ja silitin Nikon hiuksia. Juuri silloin ovi kävi ja Aleksi ja Olli tulivat sisään. "Moi" kuulin Aleksin huikkaavan ovelta. "Mitä täällä on tapahtunu?" Olli ihmetteli tullessaan olohuoneeseen. "Niko yritti mennä ite sohvalle ja kaatu" selitin. Olli ja Aleksi näyttivät säikähtäneiltä. "Miks sä niin teit?" Olli kysyi. Niko niiskaisi. "M-mä luulin että mä pystyisin edes siihen itse mut....en mä pysty mihinkään. Ja mä aiheutin Joonakselle sen kohtauksen ku kysyin sen painajaisesta" hän sanoi ja purskahti sitten lohduttomaan itkuun. "Niko sä pystyt ihan mihin vaan. Me uskotaan suhun. Sä nouset vielä tosta pyörätuolista. Luota muhun. Me selvitään tästä. Yhdessä" sanoin hänelle ja nostin tämän ylös ja otin hänet tiukkaan halaukseen istuen sohvalle. "Ootko sä kuitenki ihan kunnossa?" Aleksi kysyi. Niko ei vastannut vaan itki pää rintaani vasten. Päätin vastata hänen puolestaan. "No se löi pään ilmeisesti kovaa. Ei muuta kai" sanoin. Olli näytti mietteliäältä. "Nikolla voi olla aivotärähdys" hän sanoi. Katsoin sylissäni itkevää Nikoa. "Tarviiko meidän lähteä lääkäriin?" kysyin Ollilta. "Ei välttämättä. Jos seurataan tää päivä ja katotaan sitte?" hän sanoi ja minä nyökkäsin. "Me jätetään teidät hetkeksi kahdestaa ja mennään laittaa ostokset tonne keittiöön" Aleksi sanoi ja he menivät kassi mukanaan keittiöön. "Niko älä syytä itteäs siitä kohtauksesta. Se ei ollu sun vika. Mä en voi sille mitään että mua alkaa ahdistaa tolleen yhtäkkiä" sanoin ja hipsutin tämän hiuksia rauhoittavasti. "M-mutta o-oisko sua alkanu muka ahdistaa j-jos mä en olis kysyny siitä unesta?" Niko sanoi. Mietin hetken mitä vastaan. "Ei varmaan mutta ei se silti ollu sun syytä" sanoin. Mutta Niko vain itki ja hänen kyyneleensä kastelivat paitani etumuksen. "Shhh älä itke kulta" kuiskasin hänen korvaansa. En enää tiennyt että itkikö Niko sen takia, että hän tunsi itsensä niin avuttomaksi vai siksi, että häneen sattui kaatumisen jäljiltä. Silloin tiesin mikä varmasti rauhoittaa Nikon. Minun lauluni. Aina kun Niko ei saa unta, laulan hänelle ja hän nukahtaa lopulta. Meidän biisimme on John Legendin "All of me" koska se soi sovimme olevamme virallisesti yhdessä.

"Cause all of me, loves all of you. Love your curves and all your edges. All your perfect imperfections. Give your all to me. I'll give my all to you. You're my end and my beginning. Even when I lose I'm winning.
Cause I give you all of me. And you give me all of you, oh. How many times I have to tell you. Even when you're crying you're beautiful too. The world is beating you down, I'm around through every mood"

Se tuntui toimivan. Niko ei enää itkenyt. Kuulin enää vain pientä niiskutusta. "Muista että mä rakastan sua vaikka mä joutuisin työntämään sua pyörätuolissa koko loppuelämän" sanoin hänelle ja pyyhin kyyneleitä tämän poskelta. "M-mut mä...." Niko aloitti mutta laitoin sormeni tämän huulille. "Shh sä oot täydellinen just tommosena. Ja sä oot taitava niin monessa asiassa. Sä oot selvinny tosi monesta asiasta joten sä selviit myös tästä" sanoin hänelle. Tiedän että Niko on kokenut elämänsä aikana monia rankkoja asioita. Häntä kiusattiin koulussa todella rajusti. Mutta hän ei antanut kiusaajien pilata elämäänsä. Enkä anna tämänkään pilata Nikon elämää. Aloin kuulla suloista tuhinaa. Niko oli nukahtanut. Varovasti peittelin hänet sohvalle. Ihmettelin miten kauan Ollilla ja Aleksilla oli mennyt viedä ostokset. Menin katsomaan mikä heillä kesti. Keittiössä ei ollut ketään. Ostokset oli kuitenkin purettu. "Hei jätkät missä te ootte?!" sanoin kovaan ääneen. Kukaan ei vastannut. Silloin kuulin outoa ääntä. Kuuntelin tarkemmin. Se tuntui kuuluvan vessasta. Menin vessan ovelle. Se oli lukossa. Painoin korvani ovea vasten kuunnellakseni. Sieltä kuului huokailua ja....pussailua? Silloin tiesin tasan tarkkaan mitä siellä tapahtui. "ALEKSI JA OLLI MITÄ HELVETTIÄ?!" huusin ja koputin napakasti oveen. Äänet hiljenivät. Hetken päästä ovi avautui hiljaa. Olli kurkisti oven raosta. "Ai moi Joonas..." hän sanoi hiukan nolostuneena. Hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin ja kaulassa näkyi olevan fritsu jos toinenkin. "Mitä vittua oikeesti?" sanoin ja tuijotin Ollia. Hän tuijotti takaisin. "Öh....no tota kun...." hän änkytti. Kyllä minä tiedän että Ollilla ja Aleksilla on juttua mutta siis.....MEIDÄN VESSASSA? "Voi jumalauta pojat!" huusin. En minä ollut vihainen, pikemminkin järkyttynyt. Aleksi kurkisti Ollin takaa. Hän oli ilmeisesti vain yrittänyt peittää itsensä jollain. Hän oli tulipunainen.