Luku. 66: Polttarit

350 27 11
                                    

"Tähän pikku timeskip taas :D*

Niko

Niin se aika on rientänyt. Minun ja Joonaksen häät ovat jo huomenna. Voitteko kuvitella? Pelkkä ajatuskin hermostuttaa minua aivan älyttömästi. Mutta hyvin se kai menee. Joelkin on parantunut flunssastaan. Hän oli kyllä pari päivää pahassa kuumeessa mutta onneksi se meni ohi pian. Olemme Joonaksen kanssa hieman taikauskoisia, joten Joonas menee Tommin ja Joelin luo yöksi ja Olli ja Aleksi tulevat minun seurakseni tänne. Onhan tämä tuskaa olla erossa Joonaksesta mutta hääyö kyllä korvaa sen. Katselen kun Joonas pakkaa tavaroitaan pieneen treenikassiin. Muutama T-paita, boksereita ja hammasharja sekä muita tavaroita, jotka hän välttämättä tarvitsee mukaan. Vihdoin Joonas sulkee laukun ja heittää sen olalleen. Joel on laittanut viestin, että he odottavat pihalla. "No mä nyt sit meen. Nähään huomenna rakas. Siitä tulee varmasti maailman paras päivä" Joonas sanoo ja painaa hellän suukon huulilleni. Hymyilen. Sitten Joonas menee eteiseen ja laittaa kengät jalkaan. Halasimme vielä. "Moikka!" Joonas sanoo. Heilautan kättäni hänelle. Ovi kolahti kiinni. Jään katsomaan sitä hiukan alakuloisena. Menen istumaan sohvalle. Silitän Rommia. Ei mene kauaa kun ovikello soi. Menen avaamaan. Siellä ovat Olli ja Aleksi. Päästän heidät sisään. He laskevat tavaransa maahan ja riisuvat kenkänsä. Päätin antaa Ollin ja Aleksin nukkua makuuhuoneessa. Kyllä minä sohvalla pärjään yhden yön. Nuo kaksi vievät tavarat sinne. Opastan heille missä petivaatteet ovat. "Ei sitte panna siellä!" sanon ja jätän heidät laittamaan lakanoita. Hetken päästä nuo kaksi ilmaantuvat olohuoneeseen. Olli ilmeisesti huomasi että minua hermostuttaa koska hän istuu viereeni ja taputtaa minua selkään. "Hei Niko älä yhtää stressaa se menee tosi hyvin" hän sanoi. Hymyilin vähän. Minua silti pelottaa huominen.

---

Joonas

Istun Tommin auton takapenkillä. Joel ja Tommi ovat etupenkeillä. "No mutta Porko. Ootko valmis polttareihin? Sun vika yö Porkona kuitenki" Joel sanoo. Ai niin ne polttarit. Mitäköhän nuo kaksi ovat keksineet pääni menoksi. Veikkaan että huomenna herätään helvetillisessä darrassa. Onneksi häät ovat iltapäivällä. Auto pysähtyy tutun kerrostalon pihaan. Olen nousemassa autosta mutta Joel estää minua. "Sidotaan silmät" hän sanoo. Hetken päästä hän jo johdattaa minua ylös asuntoon silmät sidottuna. Minua pelottaa oikeasti koska tuo Hokka voi keksiä ihan mitä tahansa. Minun istutetaan tuolille. "Avaa suu. Saat yllätyksen" Joel sanoo. Hieman varoen raotan suuta ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, Tommi kaatoi jo kossua kurkustani alas. Yskin ja yökkään. "Hyi helvetti Joel!" huudan ja kuulen Joelin nauravan. Huidon käsilläni joka suuntaan ja yritän läimäistä tuota. Hetken päästä osun johonkin ja kuulen Joelin parkaisevan. Otan siteen silmiltä ja näen tuon kiemurtelevan tuskissaan lattialla. Taisin lyödä häntä suoraan munille. Nyt vuorostaan minä repesin hillittömään nauruun. "Auh aah ei oo hauskaah. Sattuuh!" Joel ulvoo vedet silmissä. Niin kivuliasta se oli. Minä ja Tommi vain nauroimme. "Vittuh älkää naurakoh!" Joel huutaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Joelin kipu on jo laantunut tarpeeksi jotta hän pystyy nousemaan lattialta.

*2h myöhemmin*

"JUO! JUO! JUO! JUO!" Joel ja Tommi huutavat kun kaadan shotteja kurkusta alas. Nämä shotit ovat vielä tämän meidän Hokan omin pikku kätösin tehtyjä eli eivät mitään kovin hyviä. Irvistin kun olin saanut viimeisen alas. "Hyi saatana" puhisen. Olen muutenkin suhteellisen humalassa. Pojat olivat kyllä järjestäneet ihan kunnon polttarit. Mietin vain että mitäköhän Olli, Aleksi ja Niko puuhaavat. Yhtäkkiä tulee tunne että nyt lentää laatta. Nousen mutta en mitenkään ehtisi vessaan joten syöksyin keittiön tiskialtaan luo ja oksensin sinne. Huuhtelin altaan. "Kaikki ok?" Tommi kysyy. En ehdi vastata kun tasapaino pettää ja kaadun lattialle. "Joonas! Ootko kunnossa?!" Joel huudahti. Nyökkään vain. Olen jo niin kännissä että en tajua oikein mitään ympäröivästä maailmasta. "Joonas on aikah hhuonossa kunnossah. Pitäskö she viedä nukkuu?" kuulen Joelin ehdottavan. Samassa tunnen kahdet vahvat kädet ympärilläni ja minut nostetaan ylös ja raahataan sohvalle. Saan viltin päälleni. Se on viimeinen asia jonka muistan ennen kuin sammun.

Joonas ja Niko: Kielletty rakkausWhere stories live. Discover now