Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 89: Keuhkokuume

TW: Mielenterveysongelmat ja niistä puhuminen

*Pikku timeskip*

Olli

Minut oltiin siirretty tänään osastolle. Minulla oli onneksi täällä ihan oma huone. Huoneeni on muuten ihan mukava mutta siellä on vain yksi pieni ikkuna, jotta en voi karata ja muutenkin kaikesta on tehty sellaista, ettei siellä pysty mitenkään satuttamaan itseään. Minut oltiin tarkastettu ennen tänne tuloa siltä varalta että minulla olisi mukana puukko tai joku muu vastaava. Täällä ei saa käydä edes suihkussa ilman että hoitaja vahtii oven takana ja jos olet yhtään liian kauan niin hän avaa oven, jota ei saa lukkoon ja katsoo että et ole hukuttanut itseäsi tai jotain. Että ihan saatanan kivaa olla täällä. Joonas on luvannut käydä täällä silloin tällöin. Mutta tuskin hän tänään on tulossa. Niko on kuulemma sairas. Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa. Ja toivottavasti hän paranee ennen Aleksin hautajaisia. Silloin hoitaja tuli huoneeseen. "Olli, lounasaika" hän ilmoitti. Ei tee mieli syödä. Menen kuitenkin ruokasaliin jossa kaikki osaston asukkaat syövät. Se on vähän ahdistavaa. Täällä ei saa edes ottaa ruokaa itse. Katselen kun keittäjä laittaa lautaselleni riisiä ja kanakastiketta. Sitten menen pöytään istumaan. Yritin etsiä mahdollisimman tyhjän pöydän. En halua istua kenenkään vieressä. Mutustan ruokaani haluttomasti. Sali alkoi tyhjentyä pikkuhiljaa. "Olli, sun pitää syödä" viereeni tullut hoitaja sanoi. Eikö täällä saa saatana edes syödä rauhassa? "Mmh" mutisen. "Olli sä tiiät mitä tapahtuu jos sä et syö" hoitaja sanoi. Olin jo syönyt melkein puolet. Eikö se riitä? "Jos kerran haluut" hoitaja sanoi. Hän otti lautasen ja otti minua kädestä ja vei minut huoneeseeni. Hän laittoi minut istumaan pöydän ääreen ja lautasen eteeni. "Istut niin kauan että oot syöny. Tai sit nenämahaletku" hoitaja sanoi. Vittu. Hoitaja vahti kun söin hitaasti. Sain syötyä ruoan. Hoitaja vei astiat pois. Menin istumaan sängylle ja painoin pääni polviin ja purskahdan itkuun. En halua olla täällä. Tiedän että minua yritetään vain auttaa mutta silti minua ahdistaa.

---

Joonas

Niko on edelleen kuumeessa. Se ei ole helpottanut ollenkaan. Alan oikeasti olla huolissani hänestä. Hän vain makaa sängyssä ja tärisee ja välillä itkee huonoa oloa. Keitin hänelle parhaillani keittoa. Hänen on pakko syödä jotain. Sain keiton pian valmiiksi ja menin makuuhuoneeseen. Niko oli hereillä mutta hänen silmänsä olivat kiinni. "Rakas mä toin sulle ruokaa. Sun pitää syödä jotain" sanoin. "Mhh" Niko mumisi. Kokeilin hänen otsaansa taas. Se oli edelleen tulikuuma. Nostin Nikon istuma-asentoon. Otin lusikallisen keittoa ja syötin sen varovasti Nikolle. Se oli hidasta mutta pian lautanen oli tyhjä. Sitten juotin hänelle vielä vähän vettä. Autoin hänet takaisin makaamaan. "Kiitos rakas" Niko kuiskasi. Hymyilin ja silitin hänen hiuksiaan. Nikon suupielet kääntyivät hymyyn. Menin käymään vessassa. Kun tulin takaisin, näin että Nikolla ei ole kaikki hyvin. Hän haukkoi henkeä. "Niko! Niko mikä on?! Hei! Hengitä!" huusin ja ryntäsin hänen luokseen. Niko katsoi minua hätääntyneenä. "Joo-nas m-ä en saa hap-pee" hän sanoo. "Niko ei oo mitään hätää. Oota siinä!" sanoin. Juoksin hakemaan puhelimen. En ehtisi enää viemään häntä itse päivystykseen. Näppäilin hätänumeron. "Hätäkeskus, miten voin auttaa?" puhelimesta vastattiin. "Joonas Moilanen täällä. Mun aviomies ei saa henkee. Ja sillä on tosi korkee kuume ollu nyt pari päivää" sanoin. "Onko hän tajuissaan vielä?" nainen puhelimessa kysyi. "Joo on. Mut ei välttämättä enää kauaa" sanoin. "Selvä. Lähetämme ambulanssin. Kertoisitko vielä osoitteen?" nainen sanoo. Kerroin osoitteen ja minulle sanottiin että saan lopettaa puhelun mutta pitää soittaa heti takaisin jos tilanne muuttuu. "Joo-nas au-ta!" Niko sanoi. Hengittäminen kävi koko ajan työläämmäksi. "Rakas kiltti hengitä. Apu on tulossa!" sanoin. Ei mennyt onneksi kauaa kun oveen koputettiin. Kävin päästämässä ensihoitajat sisälle. He tulivat makuuhuoneeseen. Nikolle laitettiin samantien happinaamari. "Niko hengitä. Ei mitää hätää" toinen ensihoitaja sanoi. He eivät vielä osanneet sanoa mikä Nikolla on. Hänet piti viedä sairaalaan tutkimuksiin. Istuin Nikon vieressä ambulanssissa ja pidin hänen kädestään kiinni. Niko itki ja oli ihan paniikissa. Hän varmasti pelkäsi että hän kuolee. "Niko rakas ei oo mitään hätää. Mä oon tässä" sanoin ja silitin hänen kämmenselkäänsä. Sairaalassa Niko vietiin heti tutkimushuoneeseen, jossa häneltä otettiin kaiken maailman testejä ja tutkittiin kaikki mahdolliset asiat. Minä olin koko ajan hänen vieressään. Nikolle oli annettu jotain avaavaa lääkettä joten nyt hän pystyi jo hengittämään vähän paremmin. Lääkäri oli poistunut johonkin mutta nyt hän tuli takaisin. "Mikä Nikolla on?" kysyin. "Emme voi vielä sanoa mitään varmaksi. Epäilemme vahvasti keuhkokuumetta mutta labrojen tulokset eivät ole vielä tulleet joten sitä ei voida vielä varmistaa. Pidämme Nikon nyt ainakin tämän yön täällä. Hänen vointinsa on sen verran huono että hän ei pärjää kotona" lääkäri sanoi. Nyökkäsin. Niko vietiin vuodeosastolle. Istuin hänen vieressään ja silitin hänen kämmenselkäänsä. Hänellä oli edelleen happinaamari koska hän tarvitsee lisähappea. "Joonas.." Niko kuiskasi. "Shh yritä nyt levätä" sanoin. Niko sulki silmänsä ja taisi lopulta nukahtaa. Minulle oltiin annettu lupa jäädä yöksi tänne koska Niko ei pysty rauhoittumaan jos minä en ole hänen kanssaan. Hän taitaa vähän pelätä sairaaloita. Kun olin varma että Niko nukkuu, menin viereiselle sängylle makaamaan ja vain katsoin häntä. Kai minäkin lopulta nukahdin.

---

Niko

Heräsin sairaalasta ja menin paniikkiin. En oikein muistanut mitä oli tapahtunut. "Joonas...Joonas!" yritin sanoa mutta happinaamari vaikeuttaa puhumista. Kyyneleet valuvat poskilleni. "Niko! Niko ei mitään hätää mä oon tässä rakas" kuulin tutun äänen. Näin Joonaksen kasvot sumeasti. "Joonas...M-mitä t-tapahtu?" kysyin paniikissa. "Shh kaikki on hyvin. Sulla on Niko ehkä keuhkokuume ja siks sä oot täällä. Mä soitin ambulanssin ku sä et saanu henkee" Joonas selitti ja silitti samalla päätäni. "Ei. Mä haluun kotiin. Mhh. Eih" mumisin edelleen paniikissa. "Niko rakas sul ei oo mitää hätää" Joonas rauhoittelee. Mieleeni muistuu satunnaisia välähdyksiä eilisestä. Makuuhuone. Joonaksen ääni kun hän yritti rauhoitella. Ambulanssi. Aloin pikkuhiljaa rauhoittua kun Joonas silitteli päätäni. Juuri silloin lääkäri tuli sisään. "Miten täällä voidaan?" hän kysyy. "Mhh" mumisin. "Niko oli vähän hädissään ku heräs mut muuten kaikki on kai hyvin" Joonas sanoo. "Sulla ei oo Niko mitään hätää. Oli varmasti pelottavaa kun ei saa happea mutta kaikki on nyt hyvin. Labrojen tulokset tulivat juuri ja kaikki viittaa keuhkokuumeeseen. Saat nyt antibiootit. Niiden pitäisi helpottaa oloa" lääkäri sanoi. Nyökkäsin vain. "Milloin Niko tulee kuntoon?" Joonas kysyy. "Kyllä siinä ainakin viikko menee" lääkäri sanoi. Onneksi Aleksin hautajaisiin on vielä sen verran aikaa että ehdin parantua. Lääkäri poistui. "Haluutko et kerron muille et oot täällä?" Joonas kysyy. Pudistan päätäni. En halua huolestuttaa. Joonas ottaa kädestäni kiinni. "Luojan kiitos sä oot kunnossa. Mä pelkäsin et menetän sut" hän sanoi ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Olin vieläkin aika heikossa kunnossa mutta kykenin kohottamaan kättäni ja pyyhkimään kyyneleen pojan poskelta. Joonas hymyili ja minä hymyilin takaisin. Harmi vain, ettemme voineet suudella, koska minulla oli vieläkin se helvetin happinaamari enkä saa ottaa sitä pois. Joonas ei suostunut lähtemään luotani vaikka sanoin että pärjään kyllä eikä hänen tarvitse täällä koko ajan istua. Ihanaa että hän välittää minusta näin paljon. Tämä on yksi ensimmäisistä parisuhteista, jossa joku oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.

---

Olli

Istun huoneeni nurkassa ja yritän tasata hengitystä. Olen ollut tässä aamusta asti. Huoneessa on pimeää. Aamupala olisi ihan pian. En pysty menemään sinne. Ahdistaa ihan liikaa kaikki tällä hetkellä. Juuri silloin joku koputti oveen. Hoitaja astui sisään. "Olli sun pitäs tulla aamupalalle" hän sanoo. "M-mä e-en p-p-pysty" sopersin. Hoitaja kyykistyi eteeni. "Olli hengitä syvään. Kaikki on hyvin" hän sanoo. Pikkuhiljaa hengitykseni tasaantuu. "Olli tiedäthän sä et sun on pakko syödä" hoitaja sanoi. "Joo mutku mä en vaa pysty tulee sinne" sanoin. "Ahdistaako sua se ruoka vai ne ihmiset?" hoitaja kysyi. "En tiiä. Kaikki" sanon. "Tuntuuko susta et ois helpompi syödä täällä sun omassa huoneessa?" hoitaja kysyy. "Mm ehkä" sanon. Pyyhin kyyneleitä jotka olivat valuneet poskilleni. Hoitaja poistui huoneesta. Pian hän palasi mukanaan annos joka minun pitäisi syödä. Menin istumaan pöydän ääreen ja otin leivän värisevään käteeni. Haukkasin siitä varovasti. Nielaisin. Onneksi tämän päivän aamupala on vain tämä leipä ja jotain hedelmän paloja. Olin saanut syötyä puolet leivästä. Painoin pääni käsiini ja huokaisin syvään. "Sul ei oo mikään kiire. Pidät taukoja ja syöt just siihen tahtiin ku pystyt. Mut toi on se minimimäärä mikä sun pitäis syödä" hoitaja sanoi ja silitti selkääni. Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Ensin meni elämänhalu ja sitten ruokahalu. Olisipa Aleksi täällä. Sain kuitenkin lopulta kaiken alas. Olen aika ylpeä ettei mitään jäänyt lautaselle. "Hyvä Olli! Kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa sujumaan" hoitaja sanoi ja vei lautasen pois. Menin istumaan sängylle. Katsoin käsiäni, jotka olivat hikiset. Nappasin tyynyn ja viskasin sen huoneen poikki. Se osui oveen ja mätkähti lattialle. Kyyneleet valuvat vuolaina poskilleni. Kello lähentelee kahtatoista eli ulkoiluaika alkaisi aivan pian mutta ei huvita mennä ulos. Mielummin homehdun täällä sisällä. Jos tämä kaikki on vain vitun pitkä painajainen niin enkö voisi vain herätä? Ja kun heräisin, Aleksi olisi vieressäni ja lohduttaisi minua. Saisin käpertyä hänen syliinsä ja olla siellä turvassa kaikelta paskalta. Kävin makaamaan sängylle, laitoin kädet kasvoilleni ja purskahdin äänettömään itkuun.

---

Moro jengi! Keikat on ihan kohta äääää!! 😭 Ja Aleksin hautajaiset on sittenki seuraavas luvus. Selvisitte viel mut ens lukuu varten suosittelen ottamaan nenäliinat esiin. 🥲
Oon muuten miettiny pitäskö mun alottaa tän kirjan rinnalle one shot kirja. Mitä mieltä ootte? Pitäiskö?

Sanoja: 1481