Author's note: Hellou rakkaat! Tää tarina tullaan kirjottamaan sängyn pohjalta käsin samalla stressaten koeviikoista ja tekemättömistä matikan läksyistä ja tulevasta urasta kelan sivustojen asukkina. Sooo, jos kuulostaa edes etäisesti tutulta niin tervetuloa kuluttamaan mun kanssa kallista aikaa tän storyn parissa! (Love Finglish) Pitemmittä puheitta käykää kiinni ;)
(Edit: )
Ps. Näin niinkuin vielä tälleen viimisiä lukuja kirjoitellessa pieni pyyntö, tää tulee vastaan vielä loppupuolella mutta aattelin laittaa tähän alkuunkin ihan varoituksen sanana, että tarina herättää tunteita (🙈) joten:
Eihän kommenteissa sitten haukuta hlö hahmoja turhan raa'alla kädellä vaikka ymmärrän toki ketutuksen tms tason aina silloin tällöin (hups) Kaikki tässäkin tarinassa on kuitenkin vaan ihmisiä (jotkut tosin vähän apua kaipaavia 👀) joten mennäänhän hyvän maun rajoissa! Kritisoida saa aina, niitä on kiva lukea hahha, mutta pidetään muuten positiiviset tunnelmat yllä! Puspus ootte rakkaita 🫶😘
__________________________________
Unknown
(a.) an unknown person or thing.
•LUMI•
"Ketä noi on?" kysyin ja osoitin sormellani käytävälle ilmestynyttä kaksikkoa.
Toinen niistä oli vetänyt hupun niin syvälle päähänsä, että edes kasvoja ei näkynyt. Pelkästään haalean ruskeet hiukset pilkotti pienesti hupun alta. Se nojasi seinään ja selasi puhelinta, kun taas toinen niistä selitti sille jotain jatkuvalla syötöllä ja huitoili käsillään tehostaakseen kerrontaa. Silläkin oli haaleen ruskeet hiukset, jotka ylettyi korviin.
Se mikä kaksikossa pisti silmään oli ruskettuneempi iho. Sellanen lämmin, mikä ei tosiaankaan kuulunut suomalaiseen geeniperimään. Ei mun ainakaan ku olin tällänen kalpee kalkkilaivan kapteeni niinku Nella tapas sanoa. Olin perinyt mun kalpeuden iskältä, joka oli kuin jauhosäkki välissä. Pienenä mä erehdyin kerran luulemaan sitä kuolleeksi, kun se nukkui päikkäreitä sohvalla. Tosin saatoin mä vähän liiotella. Ei se nyt niin kalpea ollut.
"Ne on vissii ne uudet kaksoset jotka muutti jostai Italiasta tai jotain. Toi toine näyttää ihan lätkikseltä", Nella tokaisi tönkösti, kun sekin oli nostanut huomionsa kaksikkoon TikTokin syövereistä.
En väittänyt vastaan. Se käsillä huitoja todellakin näytti ihan sellaselta tyypiltä joka treenasi tulevaa NHL uraa varten ja ajeli mustalla mersulla ympäriinsä. Toisesta ei voinut sanoa samaa. Se näytti siltä, että hämärän tullen se muuttuisi vampyyriksi ja repisi kaikkien kaulavaltimot auki. Koko musta asu vaan täydensi kuvitelmaa.
"Italiasta?"
Nella nyökkäsi ja nyrpisti heti perään nenäänsä.
"Heti kun mä oon muuttamassa ni tänne tulee jotain komeita latino jäbiä."
Italia selitti lämpimän ihonvärin mutta ei ne nyt ihan latinoja olleet.
Sitä mä en ymmärtänyt, että kuka idiootti muuttaa jostain Italiasta Suomeen johonkin kuolevaan kuntaan Kestilään keskelle maata. Eihän siinä ollut järjen hiventäkään. Nellakin oli muuttamassa pois täältä sillä se oli vihdoin saanut kämpän Jyväskylästä jonne se muutti opiskelemaan loppu lukio vuodeks. Se oli jo abi ja sillä oli lukkarissa sen verran tyhjää, että se ehti tehdä töitä ansaitakseen elantonsa mutta mä kakkosvuoden opiskelijana en voinut edes haaveilla semmosesta. Koulun jälkeistä vapaa-aikaa mä en ollut uhraamassa. Se oli varmaa. Mutta heti kun lukio loppuu niin mä muutan Tampereelle. Mä päätin sen ku olin viisvee ja kävin Särkänniemen delfinaariossa. Tampere on jäänyt mun takaraivoon kummittelemaan. Ei mulla ikinä oo ollu oikeen muutakaan varteenotettavaa vaihtoehtoa ku kuitenki puolet mun suvusta asu siellä. Ja mulla on maailman paras suku isänpuolelta vaikka pieni onkin. Osattiin heittää läppää ja sen sellasta mutta mölkkymatseihin mä en enään osallistu, kun kerran olin saada siitä palikasta päähän. Me ei vaan nähty kuin ehkä kerran kolmessa vuodessa.
YOU ARE READING
Kolme Kaksi Yksi
Romance"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
