Awkward
(adj.) That moment when you realise no one's listening, so you slowly stop talking.
•LUMI•
Mä sain melkeen sydärin, kun eteisen kulman takaa kurkisti yhtäkkiä koira. Tunnistin sen saksanpaimenkoiraksi. Mä jäin pidättämään mun hengitystä, kun se vaan tuijotti mua häntä paikoillaan. Mä olin epäluuloinen kaikkia uusia koiria kohtaan, koska niistä ei ikinä tiennyt, minkä luonteisia ne oli.
"Wow okei stoppaa." Horjuin askeleen taaksepäin ja nostin kädet mun eteen, kun se lähti jolkottamaan mua kohti.
Mä olin jo valmis juoksemaan mutta, kun mä kuulin sen vingunnan, käännähdin epäröiden takaisin. Se oli pysähtynyt paikoilleen ja laskenut päätään alemmas surkean näköisenä. Vilkaisin ympärilleni ja palautin sitten mun katseen takaisin siihen.
Huokaisin.
"Okei fine."
Ihan kuin se olisi ymmärtänyt, mitä mä sanoin sillä se nosti päänsä ylös häntä heiluen ja hyppeli loppumetrit mun luokse. Mä luulin sen olleen rapsutuksien kaipuussa mutta niiden sijaan se ottikin kiinni mun paidan helmasta ja alkoi vetää sisälle. Mä tottelin hieman epäröiden ja vedin ulko-oven kiinni mun perässä.
Emmä kotiinkaan voinut mennä.
Heti, kun ovi naksahti kiinni se päästi musta irti ja juoksi alas vievien portaiden päähän ja jäi siihen tuijottamaan mua.
Mä en tajunnut, mitä se yritti joten mä katselin vaivihkaa ympärilleni nätisti sisustetussa eteisessä, jonka yksi seinä oli melkein kokonaan peilikaappien peittämä. Nurkkaan oli laitettu vaasi koristeolkia, ja sen viereen naulakko, jonka viereen taas musta penkki mustan lampaantaljan kera. Lattialla oli punottu olkimatto. Seinällä maalattuja tauluja. Yksi kaupunkimaisema ja toinen auringonlasku teemainen.
Tässä talossa oli näköjään kolme kerrosta, koska myös yläkertaan nousi tummaa puuta olevat portaat.
Mä horjahdin, kun se koira juoksi takaisin mun luokse ja kiskaisi mua taas paidan helmasta liikkeelle samalla vinkuen. Se tuijotti mua niin anovana noilla sen nappisilmillä, että mun oli pakko totella ja seurata sitä, vaikka mä olisin halunnut vaan lähteä täältä.
Tuntui jostain syystä laittomalta olla täällä, vaikka mulla oli ihan lupa ja kaikkea. Mua pelotti, mitä Adrian tästä kaikesta tuumaisi. Ellei se jo tiennyt tästä. Sekin mua hämmensi, että miksi Aurora muutti takaisin Oliverin ja näitten luokse kerran sillä oli ollut täällä oma kämppä? Eikai italialaiset kuitenkaan niiiin perherakkaita olleet?
Mä katsahdin alakertaan lasitetun kaide hommelin yli ja nielaisin, kun se koira päästi musta taas irti ja hyppelehti portaat aina alas asti kadoten sitten näkyvistä.
Tonnekko mun pitäis mennä?
Seurasinko mä tosissani koiraa tällä hetkellä? Oli mun toinen ajatus. Mä pudistelin mun päätä ja aloin laskeutua tummia portaita alas kädet hioten.
Missäköhän Adrian ees oli? Sen piti olla himassa mut ei sitä täällä ainakaan näkynyt. Tosin mä olin käynyt vasta niitten eteisessä ja jotenki musta tuntui, että täällä oli vähän enemmänkin huoneita, kuin pelkkä eteinen. Ehkä se oli lähtenyt viime tipassa vetämään, kun se oli tajunnut, kuka Leevin pikkusisko oikeesti olikaan. Kunnon draamankaari tästä vielä puuttuikin.
Kun mä astuin viimeisen portaan alas, mä pongasin sen koiran vastapäiseltä ovelta. Se oli istunut sen eteen vinkumaan. Oveen oli kiinnitetty maalarinteipillä ruutupaperi, jossa luki kaunolla:
YOU ARE READING
Kolme Kaksi Yksi
Romance"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
