Kolme Kaksi Yksi

50. Oon saanu tarpeekseni

You are what
you eat
(phr.) I don't remember
eating anxiety and back pain.

•LUMI•

Mä tuijotin Adrianin sekalaisen kirjahyllyn reunalla lepäävää asetta ja pureskelin kynsiä. Miksi niillä oli täällä ase? Ihan näkyvillä. Sitä mä olin yrittänyt tässä pähkäillä. Jos Eelis puhui totta, Oliver harrasti ammuntaa mutta silti. Olihan tää nyt vähän outoa? Pistooli kirjahyllyssä? Vieläpä Adrianin kirjahyllyssä.

Yöpöydällä oleva digitaalinen kello vaihtoi taas aikaa.

13.23

Mä olin herännyt jo tunti sitten, mutta en ollut uskaltanut liikkua. Äsken mä sitten huomasin ton pistoolin, joka oli mennyt multa aivan ohi–niinkuin kaikki muukin viimeyönä–niissä kuumehuuruissa. Mä olin vetänyt viissataa milligrammasta buranaa ja panacodia sekasin sen verran paljon, että mä varmaan olin jo pilannut mun maksan. Eipähän ainakaan tuntunut enään missään.

Aurora oli vissiin ilmottanu Leeville, että missä olin ja mistä mut ongittiin. Oli muuten ihan tosi kivaa yrittää selittää sille, että miksi ihmeessä mä olin siellä kerrostalolla kaatosateessa. Mä vaan sanoin et iskä heitti mut ulos ja tottahan se oli. Emmä valehdellut. Jätin vaan pikkujuttuja kertomatta.

Mä en tiennyt, miksi mä olin mennyt lupaamaan, että jään tänne vielä. Oisin voinu vaan lähteä himaan ja jatkaa elämää.

Ongelma vaan oli se, että mä en pystynyt jatkamaan.

Mä halusin kuulla selityksen sille, miksi kaikki tää oli pimitetty multa täysin. Jos Adrian ja Nella olivat joskus olleet yhdessä niin so what? Menneet on menneitä. Kai.

Vedin peiton mun hartioiden ympärille ja kietouduin lumiukko lakanaan. Adrianin huone oli...erilainen. Siinä missä Oliver oli nähnyt vaivaa sisustamineen, Adrian oli luovuttanut koko homman suhteen. Tietokone oli kyllä kasattu pöydälle ikkunan eteen, vaatteet tungettu vaatekaappiin ja Tex Willerit pinottu kirjahyllyyn, mutta huoneen lattialla odotti purkamista kaksi yhä avaamatonta muuttolaatikkoa.

Katselin niitä vaitonaisena ja puristin raikkaalta huuhteluaineelta tuoksuvaa peittoa tiukemmin ympärilleni.

Oli kai selvää, kumpi kaksosista oli lähtö aikeissa.

Mitäköhän siihen enään oli? Neljä ja puol viikkoa?

Ties vaikka se sen tyttöystävä oli tullut auttamaan sitä muutossa. Sen takia mua ei oikeestaan kiinnostanut liikkua täältä. Mä olin kuullut sen ärsyttävän huolettoman naurun aina portaikosta silloin tällöin. Oikeesti mä olin vaan kateellinen. Sen elämä takuulla loisti, kun taas mun elämä oli just kaadettu paperisilppuriin ja silput sytytetty palamaan.

"Joo..", mä mumisin, kun oveen koputettiin varovasti. Aurora oli käynyt silloin tällöin tsekkaamassa tarviinks mä jotain. Se kävi ihan just ja lupas tuoda vettä.

Mä olin jo kiittämässä sitä, kunnes tajusin, että vesilasin tuoja oli vaihtanut henkilöllisyyttä. Mun huulet puristui yhdeksi viivaksi, kun Adrian astui epäröiden huoneeseen.

"Täs on tää vesi", se mutisi ja vältteli katsomasta mua silmiin toisin kuin mä. Mä seurasin naama näkkärillä, kun se laski täysinäisen vesilasin pöydälle.