Kolme Kaksi Yksi

44. Näyttö palasina taas

Expose
(v.) Houston, I may be the problem.

•LUMI•

Pepsodent hymy oli vaihtunut spiderman naamariin ja tyylikkäisiin aurinkolaseihin. Adrian lepuutti kättään Oliverin hartioilla, ja Oliver Adrianin. Ne olivat noin vaahtosammuttimen pituisia pikkupoikia. Kuva oli napattu vanhasta teetetystä kuvasta ja lisätty instaan. Alapuolelle Adrian oli rustannut tekstin: Muista et oon sua 6min vanhempi xx.

Kuvateksti ei auennut mulle laajemmin. Päivämäärä ei vastannut Adrianin ja Oliverin syntymäpäivää, vaan se oli julkaistu keskellä talvea, joten syntteri toivotus se ei ainakaan ollut. Ehkä joku inside läppä?

Oikeastaan puoletkaan Adrianin instaan lisättyjen kuvien sanomista eivät olleet auenneet, mikä oli osoittanut mulle sen, että mä en tuntenut Adriania piirun vertaa toisin kuin mä olin luullut. Ja se taas sai mun olon vieläkin surkeammaksi.

Mä olin tullut sen instaan vain poistaakseni sen vihdoin mun seuratuista, mutta olinkin jumittunut selaamaan sen kuvia. Adrian ei ollut mikään "laittaudu viis tuntii ja poseeraa" tyyppi. Yli puolet kuvista oli selkeästi napattu hetken mielijohteesta, mikä toi niihin aivan omanlaisensa rennon tunnelman. Kukaan ei hymyillyt missään sen kuvissa teennäisesti vaan kaikki hymyt näyttivät olevan sitä aitoa kamaa.

Hengitin syvään, sammutin puhelimen ja vilkaisin ulos bussin ikkunasta mutta jäädyin muutamaksi sekunniksi. Mun otsa kurtistui pienesti.

Oliko se...?

Avasin puhelimen lukituksen äkkiä uudelleen ja tuijotin näytölle takaisin ponnahtavaa kuvaa hämmentyneenä. Tykkäysten joukossa koreili eräs erittäinkin tuttu nimi mulle, mikä sai mun aivot raksuttamaan. Miten mä en ollut muka heti huomannut?

Nella oli tykännyt Adrianin kuvasta.

Kolme vuotta vanhasta kuvasta.

Pyyhkäisin hämilläni alaspäin ja huomasin, että se oli tykännyt muutamasta aiemmastakin postauksesta mutta mä olin vaan ollut liian keskittynyt itse kuviin, etten ollut tajunnut sitä. Selasin kuvia siihen saakka, kunnes tykkäykset loppuivat kuin seinään parin vuoden taakse. Niitä oli sitä ennen muutama. Neljä kappaletta ehkä.

Miks ihmeessä se oli tykännyt Adrianin kuvista?

Laskin puhelimen alas ja siirsin mun kireän katseen ulos ikkunasta. Maisema vaihtui sitä mukaa, kun Reijo-bussikuski-painoi kaasupoljinta. Ja sitä se muuten painoi. Koko bussi hyppeli välissä kuin kenguru. Jarru oli sille tuntematon sana.

Mun ajatukset palasi mun serkkuun. Nella kyllä oli sanonut silloin alkaneensa seurata sitä ihan stalkkaus mielessä. Ehkä se oli vain vahingossa tykännyt noista kuvista. Miks muuten se olis tykännyt jostain kaks vuotta vanhasta kuvasta?

Niin sen täytyi olla.

Hyppäsin käytävänpuoleiselle penkille ja huikkasin Reijolle jääväni seuraavalla pysäkillä. Sillä oli sen verran huono kuulo, että se ei kuullut jos joku painoi stoppia.

"Selkee homma!" se huikkasi ja kaarsi jyrkästi tienreunaan kuin oman elämänsä rallikuski. Mä jouduin nappaamaan kiinni penkkiin kiinnitetystä kahvasta etten olisi lentänyt yli laidan.