Kolme Kaksi Yksi

55. Tyyntä myrskyn edellä

I get it
(phr.) When you have no
idea what someone is talking
about but you just want them to
shut up.

•LUMI•

Tyyntä myrskyn edellä.

Sitä se oli kun me seistiin mun kodin lahonneen puuoven edessä. Mä viivyttelin tahalteni avainten kanssa, vaikka olisin voinut vain koputtaa.

Mä työnsin viimein avaimen lukkoon mutta nielaisin ja käännyin Adrianin puoleen.

"Et sitten tuu sisälle?"

Adrian pudisti päätään ja nojautui tiiliseinään selällään. Se kaivoi taskustaan tupakka-askin ja sytytti yhden itselleen.

"Ootan sua täs niinku sovittii", se sanoi ja puhalsi savut suustaan.

Mä katsoin sitä hiljaa, synkkänä. Mä olisin halunnut uskoa sen sanoja mutta jokin sen olemuksessa kertoi päinvastaista. Katkeruus maailmaa vastaan nukkui Adrianin silmien takana enkä mä yhtään olisi yllättynyt, jos se olisi vain päättänyt repiä tän oven saranoiltaan ja marssia sisälle laukomaan suorat sanat iskälle.

Adrian potki maata kenkänsä kärjellä ja kohotti pienesti kulmiaan, kun mä en vieläkään kääntänyt avainta lukossa.

Se oli onneksi löytänyt hupparin päällensä, ja jopa antanut sen hupun jäädä niskaan. Oli outoa nähdä se ilman lippistä tai katseilta suojaavaa huppua. Se vaan vaikutti tosi paljon avoimemmalta tyypiltä tolleen.

Laskeva aurinko sai sen kasvot hehkumaan oranssissa valossa, ja mä käänsin avainta ennen kuin tekisin mitään harkitsematonta.

"Ei milliäkään."

"Eip."

Mä loin Adrianiin viimeisen vetoavan katseen kunnes astuin sisälle samalla syvään hengittäen. Vedin oven kiinni mun selän takana enkä voinut estää kuumotusta mun vatsanpohjalla, kun kämpässä vallitsi syvä hiljaisuus.

Se ei ikinä meinannut hyvää.

Päästin irti ovenkahvasta hikoavin käsin ja astuin ulos pienestä eteisestä vaivautumatta ottamaan kenkiä pois. Me oltiin sovittu Adrianin kanssa, että mä kävisin "näyttäytymässä" iskälle, minkä jälkeen sniikkaisin vaan ulos. Mä en tosin luottanut hetkeäkään siihen, ettäkö Adrian pysyisi paikoillaan. Se oli koko ajomatkan tänne ollut hiljaa mutta mä näin, miten sen aivonystyrät työskenteli.

Siks mun piti olla nopea.

Pari sanaa ja ulos.

Helppo nakki.

Tsemppasin itseäni ja astelin olohuoneeseen elämää etsien. Mun sydän jyskytti ihan liikaa ja näky myllätystä olohuoneesta ja keittiöstä sai rinnan puristamaan. Mä en ollut hetkeen siivonnut täällä, ja sen huomasi. Kinkut juustoineen mätänivät keittiön pöydällä ja kahvipurut olivat levinneet pitkin poikin lattiaa hajonneesta paketista.

Kävelin verhojen luokse ja työnsin ne sivuun avaten samalla ikkunan päästäen raikkaan ilman huoneistoon. Oli sentään nätti sää.

"Jaha."

Murahdus mun selän takana sai mun niskavillat pystyyn ja mun sydän jätti lyönnin välistä. Mä suljin silmät pieneksi hetkeksi ennen kuin käännyin ympäri iskän puoleen, joka tuijotti mua arvioivana.