Survival mode
(n.) Phase that helps save your life. It's not meant to be how you live.
•ADRIAN•
"Uno! Haha revi siitä!" Serena löi plus neljä kortin kasaan ja näytti mulle kieltä. Mä nostin mun kulmia kyseenalaistavana ja nostin pinosta neljä korttia huokaisten turhautuneena.
"Voidaanko jo lopettaa?"
"Ai ku oot häviöllä?" Serena naurahti ja mä vaan nyökkäsin. Olin hävinny sille jo kuus kertaa ja vaikka mä en mikään maailman surkein häviäjä ollutkaan niin alkoi se jo vähän kyllästyttää.
"No ihansama, oisin voittanu kuiteski", Serena myöntyi. "Häviäjä kerää." Se taputti mua olkapäälle ja kellahti sohvalle makamaan puhelin kädessä.
Mä puuskahdin ja tuijotin kaatuvaa korttikasaa sohvapöydällä. Puolet korteista putosi lattialle. Nostin lippistä ja sekoitin mun hiuksia irvistäen.
Koko ilta oli ihan pilalla.
Ja ei, se ei johtunut siitä, että mä olin muutaman kerran hävinnyt jonkun korttipelin vaan siitä, että mä olin idiootti. Mä olin kuvitellut, että Lumi jättäisi tän meidän jutun sikseen välien vedon jälkeen. Unohtaisi ja jatkaisi eteenpäin. Mutta miksi se olisi tehnyt niin, kun en mäkään ollut? Varsinkaan, kun mä en ollut selittänyt sille ees miksi mä vedin välit. Mä en kuitenkaan odottanut, että se syyttäis siitä itteään.
En todellakaan.
Siks sen purkautuminen tuli mulle ihan täysin puun takaa ja siks mä menetin mun hermot ku se ei kuunnellu mua. Mä olisin halunnu selittää koko asian auki heti siinä hetkessä mutta se ei antanut. Eikä varmaan antais enään ikinä uudestaan, koska olin kusipää. Tosi jees.
Jatkuva huokailu ja puuskahtelu sai Serenan huomion lopulta kääntymään muhun sen kännykän takaa.
"Voin mäki ne kortit kerää jos noin koville ottaa." Se kohotti kulmiaan, kun mä keräsin kortteja.
Mä mumisin jotain epämääräistä.
"Antsalla on sydänsuruja", Oliver huikkasi keittiöstä. Mä en jaksanut välittää sen naljailusta. Keskityin vaan tasoittamaan korttipinoa ja ohitin Serenan uteliaan katseen.
"Sydänsuruja?"
"Olkku puhuu paskaa", mä mumisin. Serena naurahti ja pudisteli päätään. Sitten sen katse nousi portaikkoon ja hymy kiipesi sen huulille.
"Auroraaaaa! Vihdoinki. Mulla menee hermot Adrianiin."
Mäkin katsahdin portaikosta nousevaa Auroraa. Mun isosisko hymyili Serenalle vaisusti ja jokin sen olemuksessa oli vinossa. Se piteli puhelinta kädessään ja asteli keittiöön Oliverin luokse meille sanaakaan sanomatta. Mä ja Serena vilkaistiin toisiamme kummastuneina. Yleensä Aurora heitti läppää ja kaikkee. Se oli Oliverin kanssa samanlainen hölöttäjä eikä melkee koskaa ollu hiljaa. Mutta nyt se oli. Eikä mulla ollut hajukaan, miksi.
Oliver vilkaisi Auroraa kysyvänä, kun se kuiskasi sille jotain, mikä sai Olkun kurtistamaan otsaansa. Se hidasti leipänsä voitelemista ja pudisteli päätään. Aurora pureskeli kynsiään vaikuttaen hermostuneelta.
YOU ARE READING
Kolme Kaksi Yksi
Romance"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
