Coffee
(n.) A legal drug.
•LUMI•
"Okei öö mitä te haluutte nähä?"
Vilkaisin syrjäsilmällä kaksikkoa, kun tallustimme käytävällä vailla päämäärää.
Löin vaikka vetoa, että niitä ei hirveesti kiinnostanut vaan kierrellä pitkin koulua. Tai no, ei ainakaan Adriania. Se laahusti pari askelta jäljessä ja tuijotti taas puhelintaan. Nielaisin.
Aloin taas muistaa, miksi olin meidän koulun haamu. En kuulunut mihinkään koulun suosituimpiin, kun taas Adrian ja Oliver kuuluivat automaattisesti niihin ulkonäk- tarkoitan Italian ansiosta.
Puraisin poskeani. Mutta oli ne hyvän näkösiäkin. Eipä siinä ollut kieltämistä.
Ja koska mä en ollut mikään suosittu ja noi kaks oli, mulle tuli heti hirveen epävarma fiilis. Pelkäsin jokaista sanaa ja jokaista askelta. Ne vois tuomita mut vaikka pelkästä väärästä silmänräpäytys tyylistä. Siltä se ainakin tuntui. Olin vähän niin kuin tiskirätti. Välissä sitä tarvii mutta kun sitä ei tarvitse se heitetään vain johonkin nurkkaan homehtumaan.
Oliver kohautti kevyesti hartioitaan ja hymyili.
"Näytä vaikka sun lempi paikka täältä."
Olin kompuroida omiin jalkoihini. Silmäni levisivät asteen verran.
"S-siis mun lempipaikka?" sopersin yllättyneenä. Se nyökkäsi.
"Lukiosta?" äänestäni selkeästi kuulsi hämmennys sillä Oliver alkoi nauraa.
"Okei ymmärrän jos lukio ei kuulu sun lempi paikkoihin mut näytä vaik mis hengailet yleensä hypäreil", se selitti ja virnisti poikamaisesti perään.
Virnistin kiusallisesti takaisin mutta en voinut olla miettimättä sitä, että miksi se sen halusi tietää. Jotta se voi stalkata mua ja selvittää etten oo mikään friikki joka oli pilannut niitten maineen heti ekana päivänä?
Ei saa tuomita. Okei. Olin yliajattelija ja tulin aina olemaan. Olin vaan tottunut olemaan aina se kolmas pyörä joten oli outoa, että jotakin kiinnosti mun asiat.
Mutta mulla oli ongelma. Sillä paikka missä mä hengasin hypäreillä oli koulun kirjasto ja se takuulla antais musta ihan sairaan nörtin vaikutelman. Sellasen -pyhitän elämäni koululle- vaikutelman.
"Se on aika tylsä paikka", naurahdin ähkäisten ja hieroin vaivaantuneena niskaani.
Oliver pudisti päätään.
"Mitä tylsempi sen mielenkiintosempi, vai mitä Antsa?", se sanoi ja käänsi päänsä veljensä puoleen kulmia kohottaen.
Antsa?
Interesting.
Adrian ei nostanut katsettaan. Se vain kohautti laiskasti olkiaan ja jatkoi instan selaamista.
"Toi meinas -todellaki, en malta odottaa-", Oliver selvensi mulle virnuillen. Nyökkäsin ja hymyilin vaisusti.
Adrian ei tosiaan vaikuttanut mitenkään ystävälliseltä ihmiseltä.
Otin suunnan kohti kirjastoa leimautumisenkin riskillä. Ei mua oikeesti ees kiinnostanut, vaikka näyttäisin niitten silmissä ihan toopelta. Se on sitten niiden ongelma.
"Mitä? No etkä lähe."
Hetken ajan luulin Oliverin puhuvan mulle mutta kun käännyin katsomaan se puhuikin veljelleen, joka vilkaisi mua nopeasti silmäkulmastaan ennen kuin mumisi jotain, mitä en kuullut. Oliver kuitenkin kuuli ja pudisti päätään.
YOU ARE READING
Kolme Kaksi Yksi
Romance"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
