Instagram
(n.) Like a fridge, you keep opening and closing it every few minutes to see if there's anything good when you get bored.
•LUMI•
"Anteeks."
Mä olin niin hämmentynyt, että mä en osannut halata sitä takaisin. Mä vaan nielaisin ja kuiskasin ääni täristen: "Ei se oo sun vika."
Adrian vetäytyi halista kulmat kurtussa. Tuuli pörrötti sen hiuksia ja mä huomasin omaksi pahakseni tykkääväni enemmän siitä, kun ne eivät olleet piilossa hupun tai lippiksen alla.
Kylmyys palasi mun ympärille heti, kun se oli ottanut pienen askeleen taakseppäin. Pitelin mun käsiä ja välttelin sen katsetta huulta purren. Mun ois pitäny vaan lähteä kävelemään mutta jostain syystä jokin juurrutti mun jalkoja kiinni tähän maahan. Mitä kauemmin mä olisin, sitä vaikeempaa mun olis lähtee. Mulle kävi aina niin. Se pikku Lumi mun sisällä kaipasi lämpöä ja kun se tajusi mistä sitä sai, se ei halunnut lähteä. Se halus kerranki olla pelkäämättä.
Ja mä vein sen aina pois.
Katsahdin tietä.
Mun täytyi viedä se pois.
Mulla ei ollut varaa luottaa siihen, että Adrian ei murskaisi mua sanoillaan maahan. Se oli jo kerran näyttänyt sen toisen puolen itsestään, joten mikä estäisi sitä puolta palaamasta takaisin?
"Mut ei se sunkaa vika oo."
Mun katse liukui tiestä takaisin Adrianiin, joka katsoi mua huolissaan. Mä tarkkailin sitä hetken aikaa. Tein kaikkeni löytääkseni pilkahduksen ivasta tai jostain, joka todistaisi mun olevan oikeassa. Mutta huoli oli aitoa. Mä en löytänyt mitään, mikä olisi viitannut muuhun.
"Mä...Mun pitää varmaa lähtee", sopersin ja liikahtelin hermostuneena paikoillani. Jotain lannistuksen tapaista käväisi sen kasvoilla ja mä olin valmis juoksemaan karkuun.
"Tajuun. Anteeks oikeest, olin ihan perseestä tänään. Taas." Se irvisti pahoillaan ja hieraisi niskaansa.
Nielaisin ja ohitin sen katsekontakti yrityksen.
"Saat", kuiskasin.
Yllättyneisyys välkähti sen silmissä ja se laski käden niskaltaan hämmentyneenä.
Hypistelin pompulaa mun kädessä ja otin varovaisen askeleen taakseppäin.
"No mut...toivottavast nähään vielä?" Adriankin perääntyi epäröiden yhden portaan ylöspäin. Nyökkäsin vaisusti ja vain käänsin sille selkäni ennen kuin se ehti nähdä, miten ristiriitaisia tunteita se sai mussa aikaan. Tunsin sen katseen itsessäni vielä hetken aikaa kunnes sekin katosi.
Mä jumituin samaisella sekunnilla mun askelissa ja käännähdin äkkiä ympäri.
"Oota!" huudahdus tuli mun suusta älähdyksen kaltaisena avunhuutona, mikä sai Adrianin käännähtämään ympäri. Se oli melkein ehtinyt ensimmäisten portaiden tasanteelle ja nosti nyt kulmiaan kysyvänä.
Annoin periksi sille pikku Lumille.
Vilkuilin ympärilleni kuin pelkäisin Nellan vaanivan mua jossain pusikossa.
YOU ARE READING
Kolme Kaksi Yksi
Romance"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
