Have a nice
day
(phr.) Have the day you
deserve, let karma sort that out.
•LUMI•
Piirsin lopen kyllästyneenä keltaiseen kartonkiin kuvaa etanasta samalla, kun mun muut ryhmäläiset–Viola, Emilia, Olivia ja kaksi muuta joiden nimiä en muistanut–pälpättivät jostain turhanpäiväisestä.
Mä vihasin ryhmätöitä yli kaiken.
Varsinkin sellaisia, jotka piti tehdä omalla vapaa-ajalla. Mä olin aina se joka loppujen lopuksi teki koko projektin lähes yksin. Nytkin se bilsan ope vaan tunki mut näitten jengiin kun mulla ei ollut omaa porukkaa, vaikka mä olin pyytänyt, että voisin tehdä yksin.
Ei yhtään jaksanut kuunnella mitään diipadaapaa tän viikonlopun jälkeen.
Äiti oli vieläkin sairaalassa ja iskä hermona. Mä menin eilen illalla kotiin, vaikka Adrian vähän vastusteli, ja sain kuin sainkin kuulla kunniani iskältä. Ei se ollut mitään uutta. Mä olin vaan kuin en olisi kuullut, ja sulkeuduin mun huoneeseen loppuillaksi sen saarnan jälkeen. Ei se yllättäen pistänyt mua kotiarestiin, mikä olisikin ollut jo vähän liioittelua. Kai sillä sitten oli parempaakin tekemistä kuin vahtia, pysynkö mä neljän seinän sisällä tietyn määräajan.
Jopa sillä.
"Eiks....Italialaiset...Kattokaa kui...En kestä", kuulin satunnaisia sanoja sieltä sun täältä Violan lauseiden keskeltä. Muut kuiskivat jotain takaisin ja vilkuilivat olkiensa ylitse.
Seurasin niiden katseita ja törmäsin tuttuun parivaljakkoon. Hymy nousi heti mun huulille ja päiväni parani asteen verran.
Vihdoinkin.
Adrian ja Oliver harppoivat muutamat porras askelmat ylös käytävälle, kuin mitkäkin paikan valtiaat. Ne toivat läsnäolollaan mukanaan Italialaista itsevarmuutta, jota harvalla ummikko suomalaisella täällä oli. Ne eivät luimistelleet arvostelevien katseiden alla, vaan olivat aidosti omia itsejään. Siksi mä en yhtään ihmetellyt, miksi supina lakkasi niiden saapuessa paikalle ja alkoi sitten entistä kiivaampana uudestaan. Tällä kertaa siihen oli jopa hyvä syy:
Adrianilla oli hyvä päivä.
Se ei näyttänyt siltä, että haluaisi kuristaa jokaisen vastaantulijan vaan jopa hymyili hieman. Ja se näytti ihan jääääätävän söötiltä, kun se hymyili. Sen "bad boy" olemus valui purona alas mereen, kun sillä ei ollut sitä sen surullisen kuuluisaa veitsen terävää ja viileää katsetta. Oliver taas nyt aina oli tuollainen ilopilleri. Nytkin se roikotti kättään veljensä kaulalla ja nosti puhelimen korvalleen selittäen samalla jotain Adrianille.
Ne oli ilmeisesti päässet taas sopuun keskenään.
Olin niin uppoutunut seuraamaan kaksikon kulkua, että olin saada sydärin, kun mun puhelin pirahti soimaan.
Kaikkien katseet, mun mukaanlukien, tippui mun puhelimeen. Emilian silmät rävähtivät ensimmäisenä selälteen, kun se näki soittajan.
"Onks sul sen puhelinnumero?!"
Kaikki vilkaisivat toisiaan ja tunkivat sitten itse varmistamaan asian. Työnsin niitä kauemmaksi ja vastasin Oliverille. Ne olivat pysähtyneet käytävän puoleen väliin eivätkä olleet vielä huomanneet mua. Oliver tökki Adriania kyynerpäällä johon tämä itse pyöritteli päätään huokaisten
STAI LEGGENDO
Kolme Kaksi Yksi
Storie d'amore"Todista mulle et mä haluun jäädä tänne." • Lumi elää ihan yhtä tavallista -mutta ehkä asteen tylsempää elämää- kuin muutkin, kunnes hänet eräänä päivänä värvätään esittelemään koulua kaksospojille, jotka ovat muuttaneet Italian auringon alta takais...
