Kolme Kaksi Yksi

39. Senkus väität

Philophobia
(n.) The fear of being in love and falling in love

•LUMI•

Heiluttelin mun jalkoja tyhjyyden päällä, ja sytytin sytkärin liekin kämmeneni suojassa palamaan. Sen liekki lämmitti mukavasti kunnes tuulenvire puhalsi sen hennosti sammuksiin.

Nostin mun katseen ylös kaupunkiin ja nojauduin taaksepäin. Suljin mun silmät ja vain nautin kesää kohti lämpenevästä tuulenvireestä kasvoillani. Annoin sen leikkiä aukinaisilla hiuksillani.

Hengitin syvään raikasta ilmaa ja puhalsin ulos. Viime keväänä mä olin istunut tässä samassa paikassa, astetta epätoivoisempana. Silloin satoi kaatamalla, ja mä muistin vieläkin, kuinka mun kengät kastui litimäriksi mutta mä en antanut sen haitata. Mä katselin silloinkin pienen kaupungin pikkuhiljaa kuolevia valoja, ja toivoin ettei Leevin olisi tarvinnut muuttaa pois kotoa. Mutta tässä mä nyt istuin. Ehkä jopa onnellisena.

Se oli kieltämättä pelottavaa.

Antaa jonkun ihmisen määritellä omaa mielialaa mutta niin se vain nyt oli. Enkä mä voinut sille mitään. Adrian teki mut onnelliseksi tällä hetkellä mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiennyt.

Sytytin tupakan.

Mä tiesin ottavani todella suuren riskin luottaessani siihen mutta ihastuessaan sitä tulee tehneeksi kaikkea tyhmää, mitä jälkikäteen ajateltuna ei olisi kannattanut tehdä; turhia riskejä, liikaa sanoja, yli jakamista, sekunteja ja tunteja.

Kaikki edellä mainitut johtivat joko rakkauteen tai sydänsuruun. Ja mä tahdoin tällä hetkellä uskoa ensimmäiseen.

Puhalsin savut suustani ja pudistin päätäni hiljaa. Tuntui tyhmältä ajatella niin näin nuorena. Kaikki aina hokivat sitä, miten tämän ikäisenä oli vielä elämä edessä ja varoittelivat jumittumasta paikoilleen, koska he itse olivat tehneet niin. Matkusta ympäri maailmaa, tee sitä ja tätä. Mä en oikein ikinä tiennyt, mitä mieltä mä olin siitä. Oliko siinä jotain väärää, jos halusi vain elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä elämä toi eteen?

Ja sitten se, kun ihmiset väittivät mun-tai kenen tahansa muun-katuvan vielä kuolinvuoteellaan, kun ei ottanutkaan sitä lentolippua Australiaan tai lähtenyt vaikka aupairiksi. Musta se oli ihan tyhmää. Miksi mä katuisin jotain sellaista mun kuolinvuoteella? Joo tajuun, jos jonkun unelma olis oikeasti ollut muuttaa vaikka sinne Australiaan muttei vaan ollut uskaltanut. Sitä ehkä saattaisi katua.

Mutta toisaalta, mä luotin itteeni ja siihen, että mä en ollut rypimässä itsesäälissä kuolinvuoteella. Mä hyväksyin kaikki ne päätökset mitä mä tein mun elämässä ja that's it. Mitä turhia sellaisia alkaa märehtimään, kun olisi jo siirtymässä ajasta ikuisuuteen.

Oven narina sai mun aistit terävöitymään takaisin tähän hetkeen. Tiputin mun katseen alhaalla siintävään mustaan Audiin samalla, kun keskityin takaani kuuluviin rauhallisiin askeliin, jotka saivat perhoset heräämään mun sisällä ja sydämmen lyömään aavistuksen kovempaa.

Ainoa asia, mikä mun sydäntä tällä hetkellä särki oli se, että toi jätkä oli tunnin myöhässä. Se ei myöskään ilmoittanut asiasta, ja mä olin oikeastaan ollut jo aikeissa lähteä.

Adrian istahti reunalle ja laski jalat mun omien viereen reunan yli, mutta mä en irroittanut mun mietteliästä katsetta sen autosta.