Kolmen Kuun Valtakunta

13. Wercinant

Päivät kuluivat tutkimuksen parissa hyvin nopeasti. Joka aamu heräsin varhain, kävin syömässä palvelijoiden kanssa, menin tutkimushuoneeseen ja kirjoitin Emman kanssa muistiinpanoja. Sitten menimme lounaalle, sen jälkeen jatkoimme tutkimusta ja sen jälkeen olikin jo ilta.

Kuningas oli kutsunut minut illallisille, jotka olivat yhtä tylsiä, kuin edellisetkin. Kaikki vain istuivat ja söivät hiljaa vaivautuneina. Mutta olin oikeastaan hyvin iloinen, että illalliset olivat tylsiä. En todellakaan halunnut enää uusia perhos skandaalia tai aamiaisella tapahtunutta välikohtausta. Enkä todellakaan halunnut kohdata kuningasta enää yksin, en ainakaan käytävillä, siksi välttelinkin kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa hänellä voisi olla salaovia. 

Tällä hetkellä elämäni linnassa oli suhteellisen normaalia ja olin iloinen siitä. Mutta tiesin, että tämä ei kestäisi kauaan. Olin jo tottunut siihen, että aina, kun kaikki näytti liian hyvältä tapahtui jotain mikä sai minut palaamaan maan pinnalle.

Katsoin tarkkaavaisena Emmaa, joka kirjoitti puhtaaksi edellispäivänä sanelemiani tiivistelmiä isoon kirjaan, josta siirtäisimme sopivat aiheet oikeaan tutkimukseen. Minua hiukan kammotti tiivistelmäkirjan koko. Siinä oli ainakin tuhat tyhjää sivua, mikä sai minut miettimään kuinka paljon sivuja koko tutkimuksen sisältävässä kirjassa olisi. Tuhansia?

Karistelin tutkimuksen pois hetkeksi mielestäni, olin halunnut jo jonkin aikaa udella Emmalta avaimesta. Halusin tietää mikä se oikein oli ja miten se liittyi ihmisiin. Ja nyt, kun Esteri ei ollut meidän kanssamme oli oivallinen hetki kysyä asiaa.

– Tiedätkö mikä avain on?

Emma nosti katseensa minuun yllättyneenä. Hän naurahti hermostuneena ja osoitti ovea.

– Avain on pieni esine, jolla avataan ovi lukosta tai laitetaan lukkoon, hän selitti.

– En minä sitä tarkoittanut vaan avainta, joka liittyy jotenkin ihmisiin, selitin ja katsoin häntä odottava ilme kasvoillani.

Emma kurtisti kulmiaan ja näytti mietteliäältä. Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän huudahti ääneen:

– Ahaa! Tarkoitat avainta!

– Niin, juuri sitä, sanoin innoissani.

– Avain liittyy maailmojen väliseen matkustamiseen, Emma selitti hyvin vakavalla äänellä, – kun sinun maailmassasi avautuu portti, niin portin ovi ei avaudu ilman, että ihminen avaa sen. Sama pätee myös meidän maailmaan. Kolmen kuun kansalaisen pitää mennä ensimmäisen portista tai siitä ei voi kulkea.

Katsoin Emmaa suu auki. Tarkoittiko hän sitä mitä minä luulin?

– Siis...tarkoitatko, että kukaan ei pääse portista, ellei sen maan kansalainen kulje siitä ensin? kysyin hämilläni.

– Aivan. Yleensä avaimet surmataan heti, kun he ovat menneet portista sisälle.

Emman karkeat sanat kaikuivat päässäni, kuin kirosana. Tunsin itseni petetyksi. Alex olikin vain petturi, roisto...hän ei välittänyt minusta yhtään. Hän oli huijannut minua. 

Ja oliko Alex sittenkin meinannut surmata minut? Olin hetken ajan luullut hänen tiputtavan minut reikään, se tunne oli ollut hyvin vahva, mutta osoittautunut kuitenkin vääräksi. Mutta Alex oli silti petturi. Hän ei ollut kertonut minulle avaimesta, tai sitä että minä olin avain. Hän oli halunnut minut mukaansa vain, että hän pääsisi takaisin kotiinsa. 

Siksi olikin hyvin epätodennäköistä, että Alex etsisi minut käsiinsä, vaikka en ymmärtänytkään miksi hän oli pitänyt esitystään yllä niin kauan. Hän olisi voinut vain jättää minut oman onneni nojaan heti, kun tulimme portista. Mutta hän ei ollut tehnyt niin, miksi? Ehkä hän sittenkin piti sinusta. Ääni sanoi päässäni. Ei, hän ei pitänyt minusta. Miksi muuten hän ei kertonut totuutta?