78. Valittu

2K 269 37
                                    

Kaikki skenaariot, mitä seuraavaksi tapahtuisi, pyörivät mielessäni. Oliko Serenalla puukko kädessään? Aikoiko hän lyödä sen selkääni ja katsoa kuinka vuotaisin kuiviin? Oliko hän oikeasti seonnut sen jälkeen, kun Gabriel jätti hänet? Miksi muuten hän halaisi minua? Siihen ei ollut mitään järkevää selitystä, hän oli seonnut, niin sen täytyi olla ja nyt hän tappaisi minut kylmäverisesti.

En ehtinyt kunnolla tajuamaan mitä tapahtui, kun tunsin kuinka minut riuhtaistiin irti Serenan otteesta. Seuraavaksi tuijotin hämmentyneenä jykevää selkää ja tajusin, että Xenon oli työntänyt minut taaksensa.

– Te kurja olento kehtasitte koskea tämän maan tulevaan kuningattareen! Xenon karjui äänellä, joka olisi saanut kenet tahansa pelkäämään.

– Xenon, minä tunnen hänet, sanoin nopeasti ja siirryin pois hänen selkänsä takaa.

Vaikka en pitänytkään Serenasta, en silti halunnut hänen kuolemaansa kontolleni. Xenon oli hyvin äkkipikainen ja näin kuinka hänen kätensä piteli tiukasti miekan varresta kiinni. Hän oli täydessä valmiudessa, jos joku uhkaisi minua.

Serena tuijotti silmät suurina henkivartijaani, sitten hän siirsi katseensa minuun. Hänen kasvonsa olivat hieman kalpeahkot, kun hän yritti saada äänensä takaisin.

– Ööh...e–en tarkoittanut mi–mitään pahaa, hän takelteli hermostuneena, – haluan vain puhua tulevan kuningattaren kanssa.

Hämmennyin hieman Serenan sanoista, hän ei ollut koskaan puhunut tuolla tavalla ainakaan minun läsnä ollessani. Hän kuulosti melkein normaalilta, eikä inhottavalta hemmotellulta tytön hupakolta.

– Teillä ei ole...

– Xenon rauhoitu, tokaisin nopeasti ja mulkaisin häntä tuimasti, – anna meille hetki aikaa.

– Mutta kuningas...

– Xenon, minä pyydän, kuiskasin ja sain nuorukaisen huokaisemaan syvään.

Hän nyökkäsi minulle siirtyen hieman kauemmaksi. Käänsin katseeni takaisin Serenaan, joka tuijotti minua omituinen ilme kasvoillaan, jota en osannut tulkita.

– Minä halusin puhua kanssanne, koska halusin kiittää teitä, Serena totesi saaden minut yllättymään.

– Anteeksi, mutta kuulinko oikein? kysyin epäuskoisena.

– Kuulitte. Minä kiitin teitä, Serena sanoi hymyillen liiankin aidosti.

En voinut sille mitään, että aloin miettiä mitä katalaa suunnitelmaa hän oikein punoi. Ehkä hän halusi kostaa minulle jollain todella monimutkaisella tavalla, etten edes tajuaisi mitään, kun hän oli saanut kostonsa.

– Mutta miksi? kysyin epävarmasti.

– Koska te pelastitte minut, Serena naurahti ottaen yhden askeleen minua kohti.

Minä jähmetyin aloilleni ja tarkkailin häntä kuin haukka. Valmistauduin henkisesti kamppailuun, joka voisi syntyä, jos Serena hyökkäisi äkisti kimppuuni.

– Miltä? kysyin silmät sirrilläni.

– Onnettomalta avioliitolta.

– Mitä? Siis...te tai siis...ettekö..., takeltelin sillä en saanut muodostettua kunnon lausetta aivojeni käydessä ylikierroksilla.

– En rakasta kuningasta, en ole koskaan rakastanutkaan. Olin vain ihastunut häneen ja kuka voisi moittia minut, Serena naurahti, – kuningas on komea ja mukava silloin, kun hän haluaa olla, mutta en silti haluaisi viettää hänen kanssaan loppuelämääni. Se olisi ihan sama kuin kävelisi veitsenterän päällä.

Kolmen Kuun ValtakuntaWhere stories live. Discover now