Kolmen Kuun Valtakunta

80. Pimeyden vaalija

Istuin tutkimushuoneessa ja luin uudestaan kirjeen, jonka olin saanut edellisenä päivänä. Se oli Emmalta. Hän ei tiennyt, että olin herännyt koomasta, mutta hän oli silti lähettänyt minulle kirjeen, jossa oli hänen uusi osoitteensa. Hän asui tällä hetkellä aviomiehensä kanssa pienellä saarella, joka oli ilmeisesti hyvin kaukana linnasta.

Emma oli kuitenkin onnellinen, ainakin sen käsityksen sain kirjeestä. Se oli tärkeintä, että hän rakasti aviomiestään ja pientä kotiaan, jossa hän sai puuhastella. Mutta silti minulla oli häntä ikävä. Hän oli ollut ainoa hyvä ystäväni täällä, sellainen jolle pystyin kertomaan melkein kaiken, ja nyt minulla ei ollut ketään jolle puhua.

Pystyin tietysti keskustelemaan Gabrielin kanssa, mutten kuitenkaan voinut puhua hänelle kaikesta. En kätketyistä surullisista tunteista, joita tunsin aina, kun kuningas ei sanonut rakastavansa minua. Olisin vain tahtonut Emman takaisin tänne, oli itsekästä ajatella niin, mutta halusin vain ystäväni takaisin.

Olihan minulla tietysti Ariana, mutta en ollut saanut häneen sellaista yhteyttä, joka minulla oli Emman kanssa. Eikä Ariana ollut niin kiinnostunut viettämään aikaa kanssani, koska hän halusi olla kaiken vapaa–ajan Desmondin kanssa. En tietysti voinut moittia häntä, sillä itsekin halusin viettää aikani kuninkaan seurassa, mutta silti jokainen tarvitsi aina välillä myös aikaa ystävien kesken.

Huokaisin äänekkäästi ja aloin kirjoittamaan kirjettä, jonka lähettäisin Emmalle. Hän varmasti yllättyisi, kun saisi tietää, että olin hereillä ja hyvissä voimissa. Ehkäpä hän tulisi sitten käymään, kun hän tajuaisi, että en nukkuisi enää.

Kirjoitin kaksi paperia täyteen, kun aloin täyttämään kolmatta paperia, ajatukseni katkesivat napakan koputuksen myötä.

Nostin katseeni ylös, kun ovi riuhtaistiin auki voimalla, ennen kuin ehdin edes sanoa mitään.

Kurtistin hieman kulmiani, kun kohtasin Xenonin synkän katseen, joka porautui otsaani. Hän vain seisoi jähmettyneenä oven suussa tuijottaen minua hetken aikaa. Hän näytti jotenkin omituiselta, ihan kuin hän ei olisi tiennyt miten suhtautua minuun.

– Hänen majesteettinsa haluaa teidät puheilleen, Xenon sanoi kylmällä äänellä, joka sai ihokarvani pystyyn.

– Minä tulen aivan kohta, mutisin ja laskin katseeni takaisin paperiin.

– Nyt heti, Xenon huomautti kireästi, saaden minut melkein hypähtämään ilmaan.

– Onko jokin hätänä? kysyin ja laskin sulkakynän pöydälle.

– Minulla ei ole oikeutta keskustella hänen majesteettiinsa asioista, Xenon totesi nyökäten oven suuntaan.

Minä nousin hämmentyneenä ylös ja kävelin käytävälle. Kuulin Xenonin raskaat askeleet, kun hän käveli takanani. Gabriel ei koskaan halunnut tavata minua keskellä päivää, koska hän oli sanonut että häiritsin hänen työntekoaan hyvässä mielessä. Hän oli todennut, ettei hän pystynyt keskittymään mihinkään, jos hän näkisi minut ja siksi olin aina pysytellyt poissa hänen silmiensä alta päivisin, että hän sai tehtyä työnsä ennen illallista.

Omituinen tunne valtasi sydämeni, kun tallustimme kohti kuninkaan työhuonetta. Olin monesti ollut Xenonin seurassa, mutta nyt minusta tuntui, ettei hän suojellut minua, vaan hän vahti minua.

Yritin saada sen tunteen katoamaan, mutta se voimistui jokaisen askeleen myötä saaden sydämeni valtaansa.

Kun saavuimme perille, Xenon koputti oveen ja avasi sen kuultuaan kuninkaan ääneen. Xenon päästi minut menemään ensin, minä nyökkäsin hänelle ja astuin huoneeseen, jossa oli jäätävä tunnelma.