Emma oli innoissaan, siis todella innoissaan. Hän juoksenteli pitkin huonettani kuin mikäkin pikakiitäjä ja etsi minulle sopivia mekkoja, koruja ja kenkiä. Hän oli kertonut, että aina, kun linnassa oli tanssiaiset hän katseli niitä salaa yhdessä Esterin kanssa. He olivat löytäneet aikoinaan salaoven josta pääsi pieneen huoneeseen josta oli suora näköyhteys tanssisaliin. He istuivat aina siellä ja arvioitsivat naisten mekkoja, sekä miesten tanssityylejä.
Minusta se kuulosti hassulta, mutta en sanonut mitään sillä tässä maailmassa ei ollut kovinkaan paljon huveja.
- Emma, sinun ei todellakaan tarvitse tuoda joka ikistä mekkoa, huomautin, kun Emma heitteli sängylleni mitä erikoisempia asuja joita en ollut edes huomannut vaatehuoneessani.
- Minä haluan, että olet kaikkein kaunein neito koko juhlissa! Emma huudahti ja heitti lattialle erilaisia kenkiä.
- Mutta...
- Ei mitään muttia, Emma keskeytti lauseeni, – minä hälytin jo Ameliankin. Hän katsoo, jos hän löytäisi näin nopeasti sinulle jonkun vielä kauniimman mekon.
Minä huokaisin syvään ja istahdin penkille. Katsoin huvittuneena Emmaa, joka tuijotti mekkoja hetken aikaa ja heitti sitten huonoimmat vaihtoehdot takaisin vaatehuoneeseen.
En todellakaan olisi halunnut tällaista hössötystä, mutta jos Emma tuli tästä iloiseksi niin en valittaisi. Hän oli kuitenkin ystäväni, enkä halunnut pilata hänen hyvää tuultaan.
Ovelta kuului koputus ja se aukeni melkein yhtä nopeasti. Amelia asteli huoneeseen yksi ainoa juhlamekko käsissään ja, kun näin sen suuni loksahti auki.
– Voit sulkea suusi kultaseni, Amelia virnisti ja laittoi mekon sängylleni muiden mekkojen päälle.
Minä kävelin sängyn luo ja tuijotin mekkoa Emman kanssa.
– Se on upea, henkäisin syvään ja kosketin valkoista kangasta, joka tuntui silkkiseltä käteni alla.
– Todellakin, se on aivan mahtava, Emma huokaisi ja katsoi mekkoa silmät sädehtien, – laitetaan se heti päällesi, hän hihkaisi saaden minutkin innostumaan.
Emma ja Amelia auttoivat mekon nopeasti ylleni. Se sopi minulle oikein hyvin aivan kuin se olisi tehty minun mittojeni mukaan. Se ei kiristänyt mistään, eikä se tuntunut olevan liian löysä. Se tuntui myötäilevän täydellisesti vartaloani.
Amelia talutti minut peilin eteen ja tuijotin itseäni kauan. Mekko oli kaunis ylläni, se paljasti hartiani mikä häiritsi minua hieman, mutta mekko oli muuten upea ilmestys. Sen helma jossa oli monta kerrosta soljui kauniisti maahan, silkkinen kangas kimalteli pienien timanttien ansiosta ja yläosassa oli kaunis kukkakirjailu. Minä pyörähdin ympäri ja hymyilin.
– Se on kaunis, sanoin ja Emma nyökkäsi minulle.
– Sinä olet kaunis, hän sanoi saaden minut punastumaan.
En voinut olla huomaamatta Amelian katsetta, kun hän tuijotti minua. Hänen silmissään näkyi surua ja tuskaa, mutta hän kätki tunteensa nopeasti ja läimäytti kätensä yhteen.
– Ja sitten hiukset ja meikki, hän sanoi yli–innokkaasti mikä sai minut hämilleni.
Amelia ei koskaan ennen ollut niin innostunut auttamaan minua, mutta nyt hän meikkasi minua samalla, kun Emma harjasi hiukseni ja kietoi hiussuortuviini pieniä valkoisia kukkasia.
Ehkä minä vain ajattelin taas liikaa, Amelia oli kuitenkin muuttunut hieman mukavammaksi, kun hän oli kertonut minulle hieman menneisyydestään. Ja minä luotin häneen täysin. Siksi sivuutinkin sen omituisen tunteen, joka nakersi mieltäni.
YOU ARE READING
Kolmen Kuun Valtakunta
Romance~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en h...
