Kolmen Kuun Valtakunta

74. Ihminen, joka nukkui onnensa ohi

Räsähdys. Karjaisu. Huuto. Räsähdys. Kiljaisu. Huuto.

Avasin varovasti silmäni, kun kuulin kamalaa mekkalaa joka vain yltyi ja yltyi saaden minut hämmentymään.

En tiennyt missä olin, paljonko kello oli tai saatikka sitä kuka edes itse olin. Kaikki oli sekavaa, päässäni olevat ajatukset harhailivat sinne tänne saaden minut parahtamaan ääneen. Yritin saada jonkinlaista otetta mietteistäni, mutta missään ei tuntunut olevan järkeä. Päässäni vilisi niin paljon erilaisia ajatuksia jotka saivat minut melkein sekoamaan.

Painoin kasvoni pehmeää tyynyä vasten ja yritin pitää melun pois korvistani. Se ei helpottanut yhtään ajattelemistani, joka tuntui olevan erityisen hankalaa.

Kesti hetken aikaa ennen kuin muistini alkoi pikku hiljaa palautua. Sain loksautettua puuttuvat palaset hitaasti kohdilleen.

Olin Elle, ihminen. Olin herännyt eilen koomasta ja nyt makasin kuninkaan sängyssä, koska olin tullut tänne yöllä.

Hymähdin vain, kun tajusin että minun pitäisi etsiä kuningas ja vain toivoa että hän ei olisi tehnyt mitään hätiköityä sillä välin, kun olin koomassa.

Mutta Gabriel oli hyvin äkkipikainen henkilö, hän teki mitä hän itse halusi, ja minua pelottikin se mitä saisin selville kun kohtaisin hänet.

Toivoin vain koko sydämeni pohjasta, että hän oli jaksanut odottaa minun heräävän.

Kaikki olisi ollut yksinkertaista, jos olisin herännyt kuningas vierelläni niin nyt minun ei olisi tarvinnut murehtia ja miettiä mitä kaikkea vuoden aikana oli tapahtunut.

– Sinulla oli yksi ainoa tehtävä! naisen ääni karjaisi jossain kaukana saaden niskakarvani pystyyn.

Huudon jälkeen kuului tytön itkuisia ääniä ja en voinut muuta kuin tuntea sympatiaa tuota henkilöä kohtaan. Inhosin ilkeitä ja vihaisia henkilöitä jotka pompottivat heikompiaan. En pitänyt ollenkaan siitä kuinka julmia jotkut tämän maailman henkilöt olivat, ja etenkin linnan palvelusväessä oli paljon katkeria työntekijöitä.

Nousin sängyltä ylös ja annoin lihaksieni tottua hetken aikaa siihen että olin liikkeessä. Kävelin automaattisesti kuninkaan vaatehuoneeseen, katseeni harhaili pitkin vaatepaljoutta ennen kuin huomasin yhden mekkoni, joka roikkui Gabrielin vaatteiden seassa.

Hymyilin heikosti, kun kosketin tuttua vaaleansinistä kangasta. Olisin tahtonut palata siihen hetkeen, kun olin pitänyt sitä mekkoa. Halusin kaiken vain olevan ennallaan.

Otin mekon käsiini ja vaihdoin sen nopeasti päälleni enkä edes vilkaissutkaan kehoani, joka tuntui hyvin hoikalta. Oli suorastaan ihme, etten ollut vain luuta ja nahkaa koska en ollut syönyt mitään koomassa oloni aikana. Tai en tiennyt oliko tämän maailman lääkäreillä joitain ihmekeinoja saada koomapotilas syömään, mutta jotenkin olin kuitenkin säilyttänyt edes osan painostani.

Välttelin tietoisesti kuninkaan kokovartalopeiliä ja otin yhden hänen hiusnauhoistaan, kiedoin sen hiuksieni ympärille. Onneksi joku oli sentään pitänyt hiuksistani huolta, ne oli leikattu siististi ja ne ulottuivat puoleen selkääni asti.

Kävelin hitaasti oven luokse ja avasin sen varovasti. Kuulostelin hetken aikaa, mutten kuullut yhtään ääniä joten päätin että oli turvallista mennä käytävään.

Puikahdin ulos huoneesta ja yritin hiipiä mahdollisimman nopeaa pois kuninkaan yksityistiloista, mutten onnistunut tehtävässäni. Kuulin rykäisyn takaani ja käännyin salamannopeasti ympäri. Kohtasin vanhan naisen jonka harmaat silmät porautuivat otsastani lävitse. Hänen isoilla kasvoilla oli julma ilme ja hänen koko olemuksensa huokui inhoa minua kohtaan. Naisella oli harmaat hiukset jotka olivat nutturalla, hän oli pukeutunut ruskeaan jakkumaiseen pukuun ja hänellä oli kädessään jonkinlainen piiska, mikä sai minut kurtistamaan kulmiani.