~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en h...
[Kirjailijan kommentti:] Hello! Tiedän, että tämän tarinan lukijat ovat joutuneet odottamaan kohtuuttoman kauan uutta lukua, mutta olen ollut aika kiireinen koulun, sekä muiden asioiden kanssa. En tahallani pidä teitä odottamassa, ja toivonkin että pystyisitte olemaan kärsivällisiä, myös Anton tarinan suhteen.
En halua julkaista mitään sellaista, joka on keskeneräistä, vaan haluan tehdä aina parhaani. Siksi uuden Anton luvun kanssa voi kestää vielä jonkin aikaa.
Mutta hyvää viikonloppua kaikille! Kiitos kaikista kommenteista, tykkäyksistä ja tervetuloa uusille seuraajille. :) En ehdi välttämättä vastaamaan kaikkiin kommentteihin, mutta luen ne aina lävitse! :)
Charlotte
------
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
En tiedä oliko tämä kaikki vain haavetta vai oikeaa elämää. Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Tuijotin hetken aikaa vasemmassa nimettömässäni komeilevaa kihlasormusta, ja päättelin että tämä oli totta. Elämäni oli vihdoin ja viimein kääntymässä onnelliseen suuntaan, ja toivoin koko sydämeni pohjasta, että se pysyisi tässä suunnassa seuraavat sata vuotta.
Olin jo viikon verran pidellyt sormusta sormessani, mutten vieläkään uskonut olevani Gabrielin morsian. Se tuntui niin hassulle ajatukselle, että viimeinkin olin saamassa hänet itselleni.
Tätä olin toivonut, tästä olin unelmoinut ja nyt hän oli minun. Gabriel, Kolmen Kuun valtakunnan kuningas oli minun sulhaseni.
Hymyilin hölmösti, kun kirjoitin viimeisen sanan tutkimuskirjaan. Katsoin hetken ajan pistettä, joka sinetöi koko työni. Siinä se nyt oli. Tutkimus ihmisyydestä, ja se oli vihdoin ja viimein valmis.
Helpottunut oloni muuttui nopeasti haikeaksi, kun muistelin niitä tunteja, jotka olin istunut pöydän ääressä kirjoittamassa tutkimusta Emman kanssa. Ne tuntuivat niin kaukaisilta ajoilta, ihan kuin ne olisivat tapahtuneet joskus vuosia sitten.
Huokaisin syvään, laitoin kirjan kiinni ja vein sen hyllyyn omalle paikalleen. Tarkistin vielä, että kaikki tarvikkeet olivat omilla paikoillaan, ennen kuin lähdin tutkimushuoneesta. Suljin oven huolellisesti perässäni kiinni ja kävelin hitain askelin käytävää pitkin. Mutta pysähdyin, kun tunsin epämiellyttävän tunteen niskassani. Joku katseli minua, olin siitä aivan varma.
Käännyin vaistomaisesti ympäri ja tuhahdin äänekkäästi, kun tiesin kenen silmät tarkkailivat minua.
– Xenon, voit tulla esiin piilostasi, huomautin ja odotin hetken aikaa.
Käytävän nurkan takaa tuli esiin nuorukainen, joka punasteli melkein häpeissään lähestyessään minua. Hän oli pukeutunut kokomustaan asuun, jossa oli jonkinlaisia armeijan kuvioita. Hänen vyötäröllään oli asevyö, joka piteli paikallaan monia erilaisia tappovälineitä, joita en halunnut katsoa toista kertaa.
