Kolmen Kuun Valtakunta

71. Kohtalon julma käsi

En olisi halunnut mennä huutokauppaan, mutta minun oli pakko. Olin luvannut Gabrielille, että tulisin ja en halunnut pettää hänen luottamusta. Siksi olinkin pyytänyt Esterin mukaani, joka oli hyvin innoissaan siitä että hän pääsi hieman tuulettumaan.

Huutokauppa pidettiin linnan ulkopuolella kaupungintalolla, joka oli suuri nähtävyys. Se oli kuin valtava kartano jonka sisällä oli iso sali, joka kylpi kaikessa valkeudessa. Salin yläpuolella oli iso parvi, josta näki oikein hyvin salin keskelle. Kaikki seinät olivat valkoista marmoria. Itse asiassa kaikki sisustuselementit olivat valkoisia ikkunaverhoista lähtien. Ilmeisesti arkkitehti oli rakastanut valkoista yli kaiken.

Saavuin huutokauppaan Esterin kanssa hyvissä ajoin sillä Emma oli ohjeistanut meitä menemään aikaisin paikalle. Ilmeisesti monet kansalaiset olivat hyvin kiinnostuneita huutokaupasta, jossa myytiin kuninkaan hiuksien lisäksi muita arvotavaroita hyväntekeväisyyden hyväksi.

Me istahdimme lähelle ovea, sillä en halunnut mennä liian lähelle kuninkaan istumapaikkaa, joka oli salin keskiössä. Pystyin erottamaan selvästi kultaisen tuolin ja sen vieressä hopeisen hieman matalamman tuolin, joka oli tarkoitettu kuninkaan seuralaiselle. Tuhahdin mielessäni, kun edes ajattelin sitä kuinka Serena istuisi koko huutokaupan ajan minun mieheni vieressä. Mutta minun pitäisi vain hillitä itseni ja näyttää kuninkaalle, että olin lapsellisen käytöksen yläpuolella.

Me juttelimme Esterin kanssa niitä näitä, kun sali alkoi pikku hiljaa täyttyä. Kansalaiset vyöryivät ovista sisälle täyttäen salin kokonaan. En kiinnittänyt heihin paljoakaan huomiota, en ennen kuin kuulin kohahduksen ja muut nousivat seisomaan.

Esteri vetäisi minut pystyyn ja käännyin katsomaan taakseni. Silmäni tummenivat ja sydämeni lähti villiin laukkaan. Mustasukkaisuus jylläsi sisälläni kuin myrkky. Kuningas, minun oma kuninkaani seisoi komeassa valkoisessa asussa Serena käsipuolessaan. Serenan kasvoilla oli omahyväinen hymy, hän oli pukeutunut kermanväriseen mekkoon, joka paljasti hänen kuulasta ihoaan. Hänen hiuksensa olivat valtoimenaan ja hänen kaulallaan oli kaunis koru joka kimalteli kuin tähtitaivas.

He kävelivät yhdessä kohti salin keskiötä, ummistin hetkeksi silmäni kiinni ja laskin mielessäni kymmeneen ennen kuin rauhoituin.

Minua harmitti suunnattomasti, kun näin heidät yhdessä, mutta yritin silti muistaa Gabrielin lupauksen. Kun Serenan isä ja kuningas saisivat kaupanteon valmiiksi niin kaikki muuttuisi. Serena lähtisi ja sopivan ajan tullen minä ottaisin hänen paikkansa.

Hymyilin itsekseni, kun mietin kuinka hienoa olisi kun voisimme olla julkisesti yhdessä. Voisin vihdoinkin olla vapaa kaikesta siitä salailusta jota niin inhosin.

Katselin myös muita tulijoita jotka soljuivat viimeisinä saliin, yksi hyvin isokokoinen mies kiinnitti huomioni. Hän oli hyvin ylvään näköinen, hänellä oli mustat kurittomat hiukset, tummat silmät ja valtavat kulmahampaat, jotka puskivat hänen huuliensa välistä esille. Mies oli pukeutunut jonkinlaiseen eläimen taljaan, joka roikkui hänen päällään kultaisten ketjujen koristaessa hänen kaulaansa.

– Kuka hän on? kysyin kuiskaten.

– Neiti Adairin isä, Esteri tuhahti.

Serenan isä meni istumaan lähelle tytärtään ja ymmärsin hieman paremmin miksi Gabriel ei halunnut loukata Serenan tunteita. Hänen isänsä näytti juuri sellaiselta, joka puolusti tyttärensä kunniaa ja en olisi halunnut selvitellä välejä tuon miehen kanssa.

Huutokauppameklari, joka oli hyvin lyhyt ja tanakka mies käveli puhujanpöntön luokse nuija kädessään. Hän alkoi myydä ensin pienempiä tavaroita ja minua hämmästytti kuinka paljon rahaa huutajat tuhlasivat esineisiin.