~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en h...
[Kirjailijan kommentti:] Moi! Eli eilen olin oikeasti todella innoissani, kun kirjoitin tätä lukua ja sainkin sen parissa tunnissa valmiiksi. Siis en ole ikinä ennen kirjoittanut mitään niin nopeasti kuin kirjoitin tämän luvun.
Toivon, että pidätte tästä luvusta ja yritä saada jossain vaiheessa seuraavan luvun julkaisukelpoiseksi.
Kiitos kaikista kommenteista, tykkäyksistä ja tervetuloa uusille seuraajille! :)
Charlotte
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
--------
– Minä palaan takaisin, kuiskasin Ellen korvaan ja tarkoitin sanojani.
Minä palaisin kyllä joko elävänä tai kuolleena. Kaksi vaihtoehtoa joista uskoin itse toiseen. En välttämättä selviäisi tästä sodasta. Minä tunsin sen luissani asti, sen omituisen tunteen joka sai sydämeni tuntumaan hyvin raskaalta.
Elle ei sanonut mitään, ei sanaakaan, mutta en edes odottanut hänen vastaavan mitenkään. Minulle riitti vain se, että hän oli lähelläni, että hän yritti lohduttaa minua läsnäolollaan.
Ihminen irrottautui syleilystäni, hän pinnisti kasvoilleen tekohymyn jonka alta pystyin näkemään sen tuskan ja pelon jota hän piilotteli minulta.
- Minun täytyy nyt mennä, totesin ja näin Ellen silmissä välähtävän.
Hän mietti jotain ja annoin katseeni harhailla vielä viimeisen kerran hänen suloisten kasvojensa piirteissä. Aioin juuri ottaa askeleen kohti ovea, kun hätkähdin.
Ihminen nosti toisen kätensä rintakehääni vasten juuri siihen kohtaan jossa sydämeni sykki niin kiivaasti.
Minä siirsin katseeni takaisin Ellen silmiin ja näin niissä rakkautta, vain ja ainoastaan rakkautta.
– Gabriel, mi–minä rakastan sinua ja t–tulen aina rakastamaan sinua, mitä sitten ikinä tapahtuukaan, hän sanoi ääni hieman väristen.
Kaikki tunteeni nousivat pintaan, en voinut estää niitä. Ne korvensivat minua, ne saivat minut muuttumaan vahvasta heikoksi, mahtavasta nöyräksi. Ja en halunnut sitä. En ollut halunnut muuttua.
Minä todellakin kaduin sitä hetkeä, kun olin tavannut Ellen. Minä kaduin sitä päivää, kun olin tunnustanut hänelle välittäväni. Minä kaduin sitä, että en ollut vain tapattanut häntä heti, kun näin sen korun hänen kaulallaan.
En katunut niitä hetkiä vain sen vuoksi, että olin paha vaan sen takia, koska olisin halunnut välttää tämän tuskan. Minä satutin meitä molempia. Ihminen kärsi, minä kärsin. Kaikki tämä kipu vain sen vuoksi, että minä olin heltynyt ja antanut sydämeni jälleen kerran tuntea jotain mitä se ei ollut vuosikausiin tuntenut. Mutta en voinut myöntää rakastavani häntä. En sillä tiesin hänen tuntevan enemmän tuskaa, jos hän kuulisi ne sanat huuliltani.
