Koko aamupäivä meni tutkimuksen parissa. Tai no oikeastaan Emma kirjoitti tiivistelmiä, kun minä unohduin aina välillä miettimään keijua ja hänen aamuista kiroustaan jonka vuoksi säälin kuningasta jälleen kerran. Minusta oli kamalaa ajatella, että hänet oli kirottu ikuiseen kurjuuteen. Vaikka hän olikin kylmäverinen kuningas joka mestautti kansalaisiaan niin hän olisi ansainnut toisen mahdollisuuden. Jokainen henkilö ansaitsi uuden alun elämälleen ihan niin kuin minäkin olin saanut.
Vaikka uusi elämäni ei vaikuttanutkaan kovin lupaavalta, mutta olin siihen jotenkin tyytyväinen. En ainakaan joutunut elämään katuojassa enkä nähnyt nälkää. Asiani olivat aika hyvin, vaikka välillä unohdin sen tosiasian, että ne olisivat voineet olla huonomminkin.
Hätkähdin ajatuksistani, kun hento koputus kaikui huoneessa.
- Sisään, sanoin tylsistyneenä.
Ovi aukaistiin ja nuori poika astui huoneeseen. Katsoin häntä hetken aikaa huvittuneena, poika oli pukeutunut tummanruskeaan pukuun jonka alta pilkisti röyhelöinen valkoinen paita. Hän näytti hyvin hassulta, mutta sain pidäteltyä naurua joka meinasi karata huuliltani.
Siirsin katseeni pojan käteen jossa lepäsi valkoinen kirjekuori. Erotin kultaisen leiman kirjeen toisella puolella, se sai minut vaikertamaan mielessäni. Kirjekuori tiesi vain yhtä asiaa. Minut oli kutsuttu johonkin kuninkaan typerään juhlaan.
- Tämä on illalliskutsu neiti Nordlundille, poika sanoi heiveröisellä äänellä.
Minä huokaisin ääneen ja ennen kuin poika ehti ojentaa kuoren minulle löin pääni pöydän kylmää pintaa vasten.
- Ei, ei, ei, ei, ei, mutisin uudestaan ja uudestaan kunnes kuulin Emman äänen.
- Elle, mikä sinulla on?
- En mene illalliselle, vaikeroin ja kuulin kuinka poika juoksi nopeasti ulos huoneesta.
Hän ilmiselvästi luuli, että olin hullu ihminen mikä sai minut virnistämään itsekseni.
- Hieno juttu, säikäytit poika paran melkein kuoliaaksi, Emma huomautti ja katsoi minua paheksuvasti, kun nostin pääni ylös.
- Ei kukaan lapsi säikähdä noin pienestä, mutisin, mutta Emma vain pudisteli päätään.
- Sinusta puhutaan kaikenlaista ystävä hyvä, joten sinuna käyttäytyisin suhteellisen normaalisti, Emma sanoi virnistäen.
Kurtistin kulmiani ja hieroin otsaani.
- Mitä minusta puhutaan? kysyin häkeltyneenä.
- Että olet vampyyri ja että syöt pieniä lapsia aamiaiseksi, Emma sanoi vakavana.
- Sinä valehtelet! huudahdin.
Emma vain naurahti ja kurkotti kättään kirjekuorta kohti joka lojui pöydällä.
- Sinun on pakko mennä tänne, Emma huomautti terävästi ja tutki kuorta hyvin tarkkaan.
- Ei ole, vastustelin vaikka tiesin sen olevan turhaa.
- Elle, älä ole lapsellinen, Emma tuhahti, mutta en voinut olla huomaamatta pilkettä hänen silmäkulmassaan.
Hän varmasti piti siitä, että olin piristämässä hovin elämää typerällä käytökselläni. Koko hovi oli käyttäytynyt vuosikaudet samalla tavalla, kukaan ei ollut koskaan sanonut kuninkaalle vastaan eikä kukaan ollut yrittänyt muuttaa asioita. Minä olin niin kuin raikas tuulahdus joka toi hieman erilaisuutta koko palatsiin. Tai ainakin toivoin, että muutkin ajattelivat niin, mutta epäilin kuitenkin, että olin muille pikemminkin tunkkainen tuulahdus.
YOU ARE READING
Kolmen Kuun Valtakunta
Romance~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en h...
