Kolmen Kuun Valtakunta

23. Hymykuopat

Nauru kiiri korviini, se kaikui joka puolella saaden minut hymyilemään. Se kuulosti niin tutulta, niin turvalliselta. Kiepsahdin kyljelleni ja kuuntelin tuota ääntä lumoutuneena. En ollut kuullut sitä vuosiin. Se tuntui pahalta, sydämeni muljahti rinnassani ja pakotin silmäni auki. Taivas, kaunis pilvinen taivas oli ylläni, ympärilläni oli pehmeä nurmi joka hyväili käsieni paljasta ihoa. Olin varmasti taivaassa tai jonkinlaisessa välimaastossa sillä hänkin oli täällä.

Hän naurahti taas, huokaisin syvään ja nousin istumaan tietäen mitä näkisin, kenet näkisin.

Hän juoksi luokseni nauraen niin kuin hän ei olisi koskaan ollutkaan pois luotani. Aivan kuin hän ei olisi koskaan lähtenytkään. Minä hymyilin hänelle, hän hymyili takaisin. Hän kyykistyi viereeni kiharat hiukset säteillen kilpaa auringon kanssa. Hän oli niin kaunis, niin suloinen. Minun pikkuveljeni.

- Tule mukaan, hän kuiskasi.

Minä nyökkäsin innoissani. Joel ojensi pienen kätensä minulle ja tartuin siihen kiinni. Se tuntui niin todelliselta, niin oikealta. Minä puristin vaistomaisesti hänen kättään omaani vasten, en tahtonut päästää siitä irti, en enää koskaan.

Joel auttoi minua nousemaan ylös. Minä seisoin jaloillani vaivalloisesti, tunsin itseni jättiläiseksi pikkuruisen veljeni vieressä, mutta hän ei välittänyt kokoerostamme. Hän vain hymyili valloittavasti ja veti minua mukaansa.

Ensimmäinen askel oli hyvin hankala, minulta kesti ikuisuus ennen kuin sain jalkani edes tottelemaan itseäni. Toinen askel oli vieläkin vaikeampi, tunsin sydämessäni omituisen tunteen aivan kuin elämä olisi kaikonnut minusta. Kolmas askel sai minut tuntemaan kipua kehossani, mutta en välittänyt. Niin kauan, kun sain olla Joelin lähettyvillä kestäisin kaiken kivun ja tuskan. Mutta neljäs askel jäi lyhyeksi, minä kaaduin polvilleni maahan ja tunsin omituisen nykäyksen jaloissani. Aivan, kuin joku olisi vetänyt minua maan alle. Joel kääntyi, hän katsoi minua kysyvästi. Minä yritin liikkua, mutta en voinut. Joel pudisteli päätänsä saaden hiuksensa liehumaan.

- Ei! Minä tulen mukaasi! huudahdin, kun tajusin mitä Joel aikoisi tehdä.

Hän irrotti otteensa kädestäni, minä yritin hapuilla sitä takaisin, mutta Joel vain kohautti harteitaan surullisena. Hän käveli hitain askelin pois minun ulottuviltani ja silloin ilma täytti keuhkoni. Avasin silmäni nähdäkseni vain utuisen sumun jonka keskellä olin. Hapuilin käsilläni ilmaa ja yritin huutaa Joelia, mutta en saanut ääntä ilmoille. Minä vain yskin ja ryin, lopulta käännyin kyljelleni mikä helpotti hieman.

Ensiksi en ymmärtänyt mitä oikein oli tapahtunut, missä edes olin? Muistin vain Joelin kasvot edessäni ja sen idyllisen maiseman. Tunsin sen tuskan jonka käveleminen oli aiheuttanut minulle, tunsin sen jokaisella hengenvedollani.

Mutta tiesin sen kaiken olleen vain unta, ei se voinut olla totta sillä Joel oli kuollut. Hän oli ollut sitä jo monta vuotta.

Mustat pisteet hyppivät silmissäni ja ummistin ne nopeasti kiinni. Odotin hetken aikaa ja avasin ne uudestaan, tällä kertaa pisteet liikkuivat vaivalloisesti ja ne alkoivat pikku hiljaa haihtua pois näkökentästäni.

Silmäni havahtuivat tilanteeseen hyvin hitaasti, näin hahmoja ympärilläni. Erotin pari naista illallisseurueesta ja Rosettan joka näytti kauhistuneelta. He perääntyivät luotani hyvin nopeasti ja siirsin katseeni hahmoon joka oli kyykistyneenä vasemmalle puolelleni. Räpyttelin silmäluomiani hetken aikaa kunnes näin hahmon kunnolla. Hän oli kuningas joka oli kumartunut viereeni puukko kädessään, hän tuijotti minua huolestuneena, mutta samalla niin julmana. Hänen kasvoiltaan paistoi selvä viha, ei minua kohtaan vaan sitä joka oli aiheuttanut minulle tämän. Siirsin katseeni leninkiini, sen etumus oli riekaleina ja korsetti oli leikattu siististi kahtia paljastaen aivan liikaa. Yritin vaistomaisesti peitellä itseäni, mutta kuningas otti yhdellä nopealla liikkeellä viittansa päältänsä ja kiersi sen ympärilleni. Sitten hän nousi ylös hiukset tummempina kuin pikimusta taivas. Hän heitti puukon pöydälle niin kovalla voimalla, että se kaatoi viinikarahvin. Seurue kohahti ja kuulin kuinka viini virtasi lattialle jättäen punaisen läikän kivistä pintaa vasten.