Kolmen Kuun Valtakunta

EXTRA LUKU KUNINKAAN NÄKÖKULMASTA

[Kirjailijan kommentti:] Hello! Päivitin jo aikaisemmin tällä viikolla uuden luvun sillä lukukerrat ylittivät yli 6000, mutta päivittäessäni uutta lukua wattpad sekoili hieman ja uuden luvun julkaisua ei näkynyt uutisissa joten kannattaa tsekata edellinen luku jos se on jäänyt lukematta.

Ja kiitos tuhannesti kaikista tykkäyksistä ja kommenteista!

Tämä on siis EXTRA luku ja se on kuninkaan näkökulmasta. En tiedä vielä kirjoitanko näitä enää sillä on hankala pitää salassa sellaisia asioita joita lukijoiden ei tarvitse vielä tietää. Eli voi olla, että tämä on viimeinen kuninkaan näkökulmasta tehty luku, mutta toisaalta olen itsekin aika oikukas mieleltäni niin voi olla että näitä tulee lisää tai sitten ei :D

Charlotte

---------------------

- Kertokaa mitä kaipaatte omasta maailmastanne, sanoin hyvin normaalilla äänellä ja tuijotin ihmistä silmiin.

Hän katsoi minua hieman yllättyneenä aivan kuin hän ei olisi voinut uskoa, että halusin tietää jotain mikä liittyi häneen. Itse asiassa en halunnut tietää. Halusin hieman hyvitellä tuohtumustani jonka olin antanut hetki sitten näkyä. Olin varoittanut häntä liiasta uteliaisuudesta ja ehkä käytin liikaa voimaa sanoessani ne sanat sillä ihmisen olemus muuttui täysin. Hän tuijotti vain käsiään mikä sai kauan kadoksissa olleen omatuntoni hetkeksi hereille.

Ja toiseksi minä halusin vain kuulla ihmisen puhuvan, hänellä oli rauhoittava vaikutus minuun ja aina silloin kun hän puhui pystyin olemaan aivan rauhassa. En ajatellut mitään, en yhtään mitään vaan ajelehdin jonnekin kauas ja annoin hänen äänensä vaivuttaa minut hetkeksi pois tästä kaikesta.

- En tiedä..., hän aloitti mutta keskeytin hänet niin kuin tapanani oli usein tehdä.

- Mutta varmasti teillä on joitain asioita ikävä, huomautin.

- Niin...on...ehkä..., hän pähkäili ennen kuin hän jatkoi puhumista.

Minä vain tuijotin häntä ja mietin miten tuo pikku ihminen pystyi vaikuttamaan minuun näin paljon? Hän puhui pakokaasuista ja televisiosta, en edes tiennyt mitä ne tarkoittivat mutta en välittänyt. Hän olisi voinut luetella vain sanoja peräkkäin ja olisin silti istunut hiljaa katsellen hänen suunsa liikkeitä. Hän oli niin viaton, puhdas kuin vasta satanut lumi, mutta samalla hän oli täysi vastakohta kaikelle mitä naisissa yleensä ihailin.

En silti voinut sille mitään, että aina kun olin yksin omassa huoneessani ajatukseni kiiruhtivat siihen iltaan, kun istuimme ihmisen kanssa teatterin aitiossa. Se hetki piinasi minua, se kaihersi mieltäni, mutta samalla se lämmitti omituisella tavalla sydäntäni joka oli ollut jo aivan liian kauan kohmeessa. Unelmoin hänestä aivan kuin nuori pojan koltiainen ensisuudelmastaan. Näin hänestä unia joita en pystynyt selittämään ja vaikka kuinka yritin pysyä kaukana hänestä tunsin hänen läsnäolonsa joka puolella.

Palasin takaisin todellisuuteen, kun tunsin hänen tummat silmät itsessäni, ihminen tuijotti minua hämmentyneenä, hieman yllättyneenä. Hänen katseensa oli pysähtynyt poskilleni ja hän nosti sen varovaisesti silmiini.

Minun ei olisi tarvinnut vilkaista viinikarahvia sillä tiesin mitä näkisin, mutta vilkaisin sen kiiltävää pintaa silti aivan kuin olisin halunnut varmistua siitä mitä jo tiesin.

Se hymy, jälleen se hymy petti minut. Näin sen heijastuksen ja varjo peitti kasvoni nopeasti. En voinut sille mitään, että tunsin kamalan möykyn rinnassani joka vain kasvoi koko ajan isommaksi vallaten kehostani laajemman osan.

Nousin nopeasti ylös tuolistani ja ryntäsin pois ruokasalista. Tiesin, että ihminen meni varmasti hämilleen käytöksestäni, mutta en välittänyt mistään muusta kuin siitä, että pääsin mahdollisimman kauaksi hänestä omaan huoneeseeni.