Kolmen Kuun Valtakunta

64. Askold

Gabriel ei herännyt, ei vaikka istuin hänen rinnallaan joka ikinen päivä ja yö. Hän vain nukkui ja nukkui. Hän ei liikahtanut senttiäkään, eikä hän edes pitänyt ääntä nukkuessaan. Mutta sielutohtorin mukaan oli normaalia, että hän ei herännyt vielä. Sillä kuninkaan keho yritti korjata hänen sydämensä pitämällä hänet jonkinlaisessa horrostilassa.

Tohtori hoiti Gabrielia omituisen hajuisilla voiteilla joita hän levitti kuninkaan sydämen lähelle. Ne vahvistivat häntä, ainakin sielutohtori niin väitti, vaikka minusta hänen hoitokeinonsa olivat poppakonsteja.

Tunsin itseni niin avuttomaksi sillä en voinut mitenkään auttaa kuningasta muuta kuin vain olemalla tämän vierellä. Minä turhauduin ja tunsin välillä vihaakin, joka kuitenkin aina laantui, kun katsoin Gabrielin ilmeettömiä kasvoja. Hän oli niin heikko ja onnettoman näköinen. En kestänyt nähdä häntä sellaisessa kunnossa, mutta en voinut tilanteelle mitään.

Olin pystynyt välttelemään tavallisia sotilastehtäviä sielutohtorin ansiosta, joka sai uskoteltua kapteenille minun olevan hyvin tärkeä apu lääkintähommissa. Ja kai minusta jotain hyötyä olikin sillä aina välillä autoin häntä helppojen potilaiden kanssa. Puhdistin haavoittuneiden sotilaiden haavoja ja sidoin ne, sekä syötin heitä, jos he eivät kyenneet itse syömään.

Olin onnistunut välttelemään myös aika hyvin Desmondia. Hän teki taistelusuunnitelmia kenraalin kanssa, ja aina kun hän oli käynyt katsomassa Gabrielia olin onnistunut livahtamaan teltasta pois.

Mutta kun olin jo viikon verran ollut kuninkaan rinnalla päätin mennä kuuntelemaan minkälaisia suunnitelmia kenraali oli tehnyt tulevaa hyökkäystä varten. Olin kuullut huhuja, että Askold oli kerännyt lisää joukkoja muiden alueiden heimoista ja hänen suunnitelmissaan oli hyökätä tukikohtaamme.

Kävelin telttojen ohitse ja kuulin selvästi kenraalin puheen, kun hän selitti sotilaille tulevan taistelun kulkua.

– Me hyökkäämme heti aamusta heidän tukikohtaansa! Tulomme on heille yllätys sillä vakoojamme on saanut tietää, että he eivät tiedä lisäjoukoistamme! kenraali kertoi kovalla äänellä.

Kaikki sotilaat nyökkäilivät ja kuuntelivat tarkkaan kenraalin selostusta. Hän vaati, että joka ikinen sotilas olisi aamunkoitteessa valmis lähtemään kohti Askoldin leiriä. Miekat ja tarvittavat muut aseet jaettaisiin illalla sotilaille ja olin todella innoissani asiasta.

Ennen olisin pelännyt, mutta en enää. Olin hyvä miekkailija kiitos Vincentin, joka oli kärsivällisesti opettanut minua. Olin hänelle hyvin kiitollinen ja toivoinkin, että hän katsoisi seuraavan päivän taistelua pilven reunalta ja pitelisi peukaloitaan ylhäällä minulle.

Kävelin vähin äänin takaisin kohti kuninkaan telttaa, kun näin Desmondin joka käveli sotilaiden edessä tarkkaavaisen näköisenä. En halunnut jäädä kiinni nyt, kun vihdoin pääsisin kostamaan Askoldille.

Palasin Gabrielin telttaan ja katsoin hänen elottomia kasvojaan hetken aikaa. Kävelin hänen viereensä ja huokaisin syvään ennen kuin tartuin hänen käteensä kiinni.

– Minä menen taisteluun huomenna, totesin ja silitin hänen kätensä pintaa, – minä lupaan, että tapan sen miehen, joka teki tämän sinulle. Minä lävistän hänen sydämensä ja kostan puolestasi, sanoin ääni vihaa täynnä, kun edes ajattelin sitä miestä.

Istahdin sängyn reunalle ja painoin hellän suudelman Gabrielin kylmälle poskelle.

– Minä tulen takaisin...ainakin yritän tulla. Mutta jos en...jos en selviä niin muista, että rakastan sinua, kuiskasin hiljaa, – minä rakastan sinua aina ja ikuisesti, hymisin ja suutelin häntä vielä huulille.