43. Etiäinen

2.2K 229 107
                                    

Hetken ajan, ihan pienen nanosekunnin ajan toivoin, että kun nostin katseeni ylös olisin nähnyt kaksi vihreää timanttia. Mutta jouduin pettymään, kun katseeni harhaili kahteen ruskeaan silmään jotka tarkkailivat minua.

Katsoin hieman hämmentyneenä Desmond Radolwskia joka seisoi edessäni hymyillen. Minä kurtistin hieman kulmiani sillä en tiennyt miksi hän hymyili minulle, niin kuin hän olisi voittanut lotossa miljoonia.

– Anteeksi, en katsonut eteeni, mutisin hiljaa ja pidin kasvoillani vakavan ilmeen.

– Tämä oli täysin minun vikani, Desmond naurahti leppoisesti saaden minut hieman epäilevälle tuulelle.

Hänen mielialansa tosiaan vaihtelivat aivan kuin Gabrielilla. Jos en olisi tiennyt toisin niin olisin voinut luulla, että hän oli kuninkaan veli eikä Alex, joka oli periaatteessa ollut suhteellisen vakaa mieleltään.

– Ei ollut, sanoin nopeasti, – olin omissa ajatuksissani ja kävelin vain mietteissäni, selitin ja astuin vaistomaisesti askeleen taemmas sillä olin aivan liian lähellä miestä.

– Itse asiassa minua ei haittaa vaikka olisittekin syyllinen tähän mukavaan törmäykseen, sillä minulla on asiaa teille, Desmond sanoi saaden minut mietteliääksi.

Miksi hänellä oli asiaa minulle? Ja mitä asiaa? Aivoni yrittävät keksi kaikenlaisia selityksiä, mutta olisi kai vain helpointa kuunnella mitä sanottavaa tuolla miehellä oli.

– Minulle? kysyin.

Desmond hymyili minulle ja suki hieman hiuksiaan ennen kuin hän sanoi:

– Niin, olen yrittänyt päästä puheillenne jo jonkin aikaa, mutta ilmeisesti olette hyvin kiireinen ihminen.

Todellakin, olin luonut kiireet itselleni. Oikeasti elämäni ei olisi ollut kovinkaan hektistä ellen olisi itse halunnut tehdä niistä työntäyteisiä. Mutta jos olin koko ajan tekemässä jotakin niin unohdin helpommin Alexin kohtalon ja kuninkaan, joka kuitenkin tukki mieleeni, vaikka kuinka yritin välttää ajattelemasta häntä.

– Mitä asiaa teillä on minulle? kysyin ja ristin käteni rinnalleni.

Desmondin kasvoille nousi lievä puna ja hän näytti hermostuvan hieman sanoistani.

– No, tuota noin...katsokaas...minä kuulin tai siis..., Desmond änkytti saaden minut hymyilemään.

Hän näytti niin suloiselta yrittäessään löytää oikeita sanoja, mutta piilotin hymyni nopeasti sillä en todellakaan halunnut aiheuttaa minkäänlaisia väärinkäsityksiä.

– Niin? kehotin häntä jatkamaan.

Desmond huokaisi syvään ja kysyi sitten:

– Haluaisin tietää oletteko te laittaneet ne huhut liikkeelle?

Ai, jotenkin arvasin, että hänen asiansa liittyi juoruihin. Niihin typeriin palvelijoiden keksimiin valheisiin jotka olin vain halunnut unohtaa.

– Ööh...ai ne juorut, mutisin hiljaa, – minä voin vakuuttaa täysin vilpittömästi, että en todellakaan ole väittänyt kenellekään että meillä olisi suhde. Minun kirjurini kertoi siitä minulle jokunen päivä sitten ja olin hyvin yllättynyt, sillä en...

– Neiti Nordlund, teidän ei tarvitse selittää, Desmond keskeytti lauseeni hymyillen minulle, – minä uskon teitä. Ja luulenkin että joku typerä palvelija on laittanut huhun liikkeelle ehkä sen jälkeen, kun kävelimme käsi kädessä työhuoneeseeni.

Minä vain nyökkäsin sillä tajusin hänen olevan oikeassa. Joku tietysti oli nähnyt meidät miekkailuottelun jälkeen ja päättänyt, että oli hauskaa keksiä typerä juoru, joka pilaisi maineeni lopullisesti.

Kolmen Kuun ValtakuntaWhere stories live. Discover now