51. Kutsu

2.3K 294 61
                                    

Kurkistin käytävälle ja huokaisin syvään, kun ketään ei näkynyt. Kipitin nopeasti portaat alas ja ryntäsin suoraan tutkimushuoneeseen. Laitoin oven varovasti kiinni perässäni ja katsoin helpottuneena Emmaa, joka tuijotti minua hämmentyneenä.

– Mitä sinä teet? hän kysyi.

– Pakoilen, mutisin hiljaa ja kävelin pöydän ääreen.

– Ketä? Emma kysyi aivan kuin hän ei olisi muistanut mitä tein viime viikolla.

– Kaikkia, sanoin ja istahdin tuolille.

Emma pudisteli päätään hieman katsoen minua tietäväisen näköisenä.

– Elle, ei kukaan muista enää sinun sekoilujasi, hän huomautti ja ehkä hän oli oikeassa.

En kuitenkaan millään voinut uskoa, että kaikki olisiva vain unohtaneet miten nolasin itseni.

– Mutta minä muistan, selitin ja punastuin kun edes muistelin mitä olin tehnyt.

– Siitä on jo viikko, Emma huomautti.

Huokaisin dramaattisesti ja katsoin Emmaa kulmieni alta.

– Minä konttasin kuninkaan jalkojen juuressa, virkistin hänen muistiaan ja sain Emman nauramaan.

– Ei sinun tarvitse muistuttaa, hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun koskettelit hänen viittaansa ja...

– Kiitos oikein paljon siitä, mutta enköhän minä tiedä mitä tein sinä päivänä, huomautin sarkastisesti ja näin kuinka Emma pidätteli nauruaan.

Sitten hän vakavoitui ja katsoi minua suoraan silmiin.

– Elle, ei kukaan muu tiedä siitä mitä tässä huoneessa tapahtui kuin me neljä. Enkä usko, että kuningas tai herra Radolwski kertovat asiasta eteenpäin.

– Se on ihan sama, sillä en halua nähdä heitä enää koskaan, mumisin ja katsoin tutkimusta kiinnostuksen vallassa.

– Et voi vältellä heitä ikuisesti, Emma sanoi ja minä vain tuhahdin.

– Voinpas, sanoin nasevasti, – sinä olet huomenna täällä paikalla, kun kuningas tarkastaa tutkimuksen etenemisen.

Emman silmät laajenivat, kun hän tajusi mitä sanoin. Hän ei pitänyt huomiosta yhtään ja tiesin, että hän varmaan pyörtyisi, jos hänen pitäisi näyttää tutkimus kuninkaalle ja vielä selittää hänelle joitain kohtia.

– Elle, älä ole naurettava, Emma kimitti, – en minä voi esitellä tutkimusta, olen palvelija! Ja sitä paitsi ei kukaan ole juorunnut tapahtuneesta pariin päivään, hän huomautti vielä.

– Sinä itse sanoit, että monet näkivät, kun kuningas kantoi minua huoneeseeni, siitä saa jo viiden vuoden juorut, kivahdin.

– Ei hän oikein voinut päästää sinusta irtikään, kun yritit purra ja potkia häntä, Elle huomautti nauraen, – ja oikeastaan se oli aika suloinen näky, kun lopulta rauhoituit hänen käsivarsille, en usko, että kuningas on koskaan ennen käyttäytynyt ketään kohtaan niin hellästi, Emma sanoi saaden sydämeni tahdin kiihtymään, - ja sitä paitsi herra Radolwski selitti kaikille, että sairastuit ihmisten tautiin joten kukaan ei epäile mitään.

Mutta itse asiassa minua ei mietityttänyt kaikki se mitä muut olivat nähneet, vaan pikemminkin se mitä kukaan muu ei ollut nähnyt. Muistin hämärästi tunteneeni suudelman huulillani ja jonkun vierelläni. Kuka muu se joku olisi voinut olla kuin kuningas, joka oli kantanut minut huoneeseeni. Mutta hän inhosi minua. Tietysti hän inhosi, suorastaan vihasi. Ei hän voinut tuntea minua kohtaan mitään muuta kuin negatiivisia tunteita, koska hän oli käskenyt minua lähtemään heti tutkimuksen valmistumisen jälkeen.

Kolmen Kuun ValtakuntaTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang