17. Poikkeus

2.7K 229 61
                                    

- Minkälainen näytelmä oli? Emma kysyi kirjoittaen viimeisimpiä muistiinpanoja puhtaaksi.

- Hyvä, todella hyvä, sanoin ja yritin hymyillä.

- Oli varmasti mukavaa päästä rentoutumaan pitkästä aikaa, Emma huomautti melkein kateellisena.

Rentoutumaan? En todellakaan ollut pystynyt rentoutumaan sen jälkeen, kun olimme kuninkaan kanssa suudelleet kiihkeästi toisiamme. Ajatus siitä, että olin vapaaehtoisesti halannut häntä ja suudellut sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Pieni hymynkare nousi huulilleni, mutta se kaikkosi nopeasti, kun muistin miten ilta oli päättynyt. Neiti Rostovin sanat kaikuivat edelleen päässäni ja kun edes kuvittelin mielessäni kuningasta ja häntä yhdessä verenpaineeni nousi taivaisiin.

Mutta minulla ei ollut mitään syytä olla mustasukkainen. En ollut kuninkaan tyttöystävä ja tuskin tulisin koskaan olemaankaan, sillä hänellä ei ollut tyttöystäviä vain rakastajia. Tai olihan hänellä ollut Daniela Kierges. Kuningas oli melkein mennyt kihloihin hänen kanssaan, mutta kihlojen sijaan hän saikin hautajaiset. Enkä todellakaan halunnut astella hänen jalanjälkiään pitkin.

Hieroin otsaani, päätäni jomotti hieman. Ehkä se johtui viinistä jota oli eilen juonut tai siitä, että olin koko yön ja aamun miettinyt itseäni, tunteitani ja kaikkea mitä tässä maailmassa oli tapahtunut. Pääni oli sekoamispisteessä, se oli täynnä ajatuksia ja mietteitä, enkä pystynyt käsittelemään niitä kunnolla. 

Mutta jotenkin olin saanut kerättyä voimia ja pystyin järjestelemään ajatukseni. Olin päättänyt unohtaa eilisen. Vaikka se olisikin vaikeaa niin minun piti unohtaa se kaikki mitä tapahtui minun ja kuninkaan välillä. Minä pystyisin siihen, tiesin sen. Olin pohjimmiltaan vahva ja pystyisin tarpeen tullen kokoamaan kaikki voimani ja näyttämään kuninkaalle etten ollut hänen sätkynukkensa. Minun piti vain tavata hänet tänään ja kertoa ettei eilinen merkinnyt mitään, että se oli vain viinin aikaansaannosta, hetken huumaa jota en enää muistanut kunnolla.

- Emma, minä haluaisin jutella kuninkaan kanssa, sanoin hyvin vakavalla äänellä.

Emma kohotti kulmaansa:

- Miksi?

- Koska minulla on hänelle asiaa, huomautin hieman närkästyneenä, että Emma halusi tietää minkä vuoksi haluaisin tavata kuninkaan.

- Voit jutella hänelle sitten kun näytät hänelle tutkimuksen tiivistelmät.

- Mutta en voi odottaa niin kauan, sanoin turhautuneena.

En halunnut pitkittää tätä. Minä halusin tavata kuninkaan tänään, juuri nyt kun olin vielä päättäväinen ja tiesin että pystyisin puhumaan hänelle suoraan.

Emma haroi vaaleita hiuksiaan ja katsoi minua kysyvästi:

- Mikset? Se on neljän päivän päästä.

- Minä...Emma, minulla on hänelle hyvin tärkeää asiaa, mumisin.

- Mitä asiaa? Emma kysyi kiinnostuneena.

- En voi kertoa sinulle, se on...se on vain yksi asia, jonka minun pitää selvittää, sanoin nopeasti ja vääntelin sormiani hermostuneena.

- No, et mitenkään pääse kuninkaan luokse ellet mene valtakunnansaliin, jossa kuningas kuulee edustajia, Emma huomautti ja jatkoi kirjoittamista.

- Mitä edustajia?

- Kaikki ne joilla on asiaa kuninkaalle kertovat asiansa julkisesti ja...

Minä naurahdin ääneen, en todellakaan menisi valtakunnansaliin ja sanoisi, että meidän kannattaisi unohtaa eilinen lemmenkohtaus. Se olisi maailman suurin häpeä.

Kolmen Kuun ValtakuntaWhere stories live. Discover now