Etsitty |EXO•Fin|

6.Lääkärissä

Baekhyun loikkasi toiselle ikkunalaudalle melkein menettäen tasapainonsa. Kiipeilyyn tottunut poika kuitenkin piti otteensa ja pysyi pystyssä. Ase oli yhä hänellä, ja kun poliisi tuli ikkunaan huutelemaan, Baekhyun vain kylmästi osoitti miestä sillä.
Tao ryntäsi myös ikkunaan katsomaan mitä tapahtui. Vanhempi poliisi otti oman aseensa esiin ja osoitti sillä karkulaista. "Seis tai ammun!"
"Ei me olla missään paskassa amerikkalaisleffassa, pyssy pois", Baekhyun nauroi ja loikkasi viereiseen puuhun. Toinnuttuaan tärähdyksestä hän suuntasi aseensa jälleen ikkunasta kurkkiviin ihmisiin.

Konstaapeli ei luovuttanut vaan ampui varoituslaukauksen ilmaan. Samalla hän käski Taoa hälyttämään lisäapua. Poika kaivoi radiopuhelimen esiin ja valitsi oikean numeron nostaen sen korvalleen. "Täällä yksikkö 12-", lause keskeytyi kuin luoti viuhahti radiopuhelimen läpi räjäyttäen sen. Tao vinkaisi ja kaatui lattialle pitäen verta vuotavaa korvaa.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus", Baekhyun huusi uhmakkaasti ja laskeutui puunrunkoa pitkin alas sillä välin kun konstaapelin silmä vältti.

Kengät tömähtivät jäiselle kadulle ja hän otti vasemmalla kädellään hieman vastaan melkein venäyttäen sen. Poika nousi pystyyn ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin pääsi, pää yhä verta valuvana.

~||~

Minseok kantoi Jongdaea selässään ja saapui pian torin laidalle. Hän laski tavaransa ja pojan pienen suihkulähteen vieressä olevalle penkille. Hän otti tavaravuoresta pitkän takin, joka kuului Kyungsoolle. Poika tiesi, että siellä olisi ase. Kyungsoolla oli aina mukana ase, ja Minseok löysikin pienen pistoolin, samanlaisen kuin Luhanilla ja Baekhyunilla. Kolmikko oli painostanut  Minseokia hankkimaan myös sellaisen, mutta järkevänä hän oli jättänyt se ottamatta. Jongdaelle kukaan ei edes ajatellut antaa mitään sellaista. Ei toinen osaisi kuitenkaan ampua, ainakaan toivon mukaan. Silloin tällöin Chenistäkin paljastui pimeämpiä puolia kuin päällepäin uskoisi.

Minseok käveli baarin taa kujalle. Pimeyden laskeuduttua tietysti kaikki kännääjät olivat kerääntyneet paikalle. Poika haravoi katsellaan muutamien ihmisten joukkoa, joista moni oli jo kännissä. Minseok ei yllättyisi, vaikka Luhan löytyisi sieltä. Baekhyun harvemmin viihtyi kännäämässä tuntemattomien kanssa.

Luhania ei näkynyt. Ja kello oli jo yli tapaamisajan, eikä Luhan yleensä myöhästynyt, joka tarkoitti sitä että hänelle oli sattunut jotain. Kun Minseok katseli vielä kujaa, yksi humalassa oleva mies lähti lähestymään häntä. Pojan käsi hakeutui heti takkinsa taskulle ja hän lähti perääntymään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun juopuneet olivat piesseet Minseokin.
"Yksi sana: älä", Minseok uhkasi astuessaan taaemmas. Mies örisi jotain käsittämätöntä ja viittoi ystäviään tulemaan lähemmäs. Jotkut ihmisistä eivät olleet kännissä, jolloin heidän puheestaan sai selvääkin. "Eikös tuo rääpäle ollut täällä ennenkin? Miksi kehtaat näyttää naamaasi täällä enää?"
Minseok pysyi hiljaa ja otti taskustaan aseen. Hän ei tietenkään aikoisi oikeasti ampua ketään, vaan lähinnä hän halusi houkutella poliisit paikalle äänen perusteella.
Poika perääntyi puristaen pistooliaan, mutta ihmisjoukko seurasi perässä."Älkää tulko lähemmäs."

~||~

Luhan ja Sehun saapuivat yhdistetyn lukion ja yliopiston asuntolan luo. Rakennus oli nelikerroksinen ja enemminkin matala ja leveä. Katolla oli paljon lunta ja koko ajan satoi lisää. Seinät näyttivät aika uusilta. Luhan oli ihan tyytyväinen, olihan tämä parempi kuin puistonpenkki.

Sehun soitti lasioven ovikelloa ja valo syttyi käytävään. Pitkä poika ilmestyi oven suuhun ja hän tuijotti Luhania. "Sehun, sä oot myöhässä. Ja minkä hupiukon sä toit mukanasi", Yifan murahti irroittamatta katsettaan tuntemattomasta.
"Calm down Kris, tää on Luhan. Se oli tajuttomana tuolla lumihangessa."
"Et sä voi tuoda jokaikistä juoppoa tänne kun löydät niitä tuolta pitkin kyliä."
Sehun mutristi suutaan ja tunki sisään Luhan mukanaan kuuntelematta vanhempaa ihmistä.

Kolmikko saapui pian aulaan, jossa oli iso sohva ja televisio. Tila näytti aika kotoisalta Luhanin silmissä ja Sehun työnsi hänet mustalle nahkasohvalle. Yifan seurasi perässä.
"Etkö sä tiedä että asiattomien tuonti tänne on kiellettyä? Vierailuaika ei todellakaan ole enää näin myöhään", Yifan sätti korottaen ääntään. Sehun vain mulkaisi häntä ja kuiskasi Luhanin korvaan, ettei Yifanista kannattanut välittää. "Hän nipottaa aina joka asiasta, luulee olevansa paikan pomo."
Luhan katsoi isoilla silmillään Yifania ja hymyili. "Kuule, etkös säki ole kiinalainen?"

Yifan keskeytti räyhäämisensä hetkeksi ja katsoi rähjäistä Luhania päästä varpaisiin. "Joo."
Siinä samassa yksi aulaa reunustavista ovista aukeni. Isokokoinen, isosilmäinen ja isokorvainen poika tuli sieltä vähän järkyttyneen näköisenä puristaen kädessään kännykkäänsä. Hän loi pikaisen katseen Luhaniin mutta ojensi puhelimen Yifanille. "Kris, sulle on puhelu", hän sanoi syvällä äänellään. Yifan katsoi häntä hämmentyneenä mutta nosti luurin korvalleen. "Wu Yi Fan, mitä asiaa?"
"Meille kerrottiin että olette vastuussa henkilöstä nimeltä Huang Zi Tao, onko tämä totta", naisääni vastasi ja pojan sydän jätti yhden lyönnin väliin.
"Onko hänelle sattunut jotain?"
"Työtehtäväänsä suorittaessaan hän sai osuman luodista. Häntä toimitetaan nyt sairaalahoitoon."
"Selvä. Tulen sinne vielä tänä iltana."
Yifan näytti järkyttyneeltä antaessaan puhelimen takaisin omistajalleen. "Kris, mun täytyy mennä. Mulla on töitä", Luhanille tuntematon poika sanoi ja taputti Yifania olkaan ja otti kädestä kiinni. "Kyllä Tao selviää, luoti oikeastaan vaan räjäytti radiopuhelimen hänen korvaansa, ei häntä itseään ammuttu."
"Channie...", huokaisi Yifan ja hän jäi katsomaan muutama senttiä lyhyempää poikaa joka puki paksun talvitakkinsa päälleen ja katosi ulos.

~||~

Junmyeon ja Yixing lastattiin ambulanssiin, samoin Tao. Jongin lupasi tulla katsomaan heitä sairaalaan heti huomenna, jos he joutuisivat jäämään pidemmäksi aikaa.

Junmyeon ojensi pureman uhriksi joutuneen käden hoidettavaksi, kun heidät oli päästetty sairaalan päivystykseen. Yixing istui hänen vieressään ynisi tuskasta, kun luodin sirpaleita ongittiin hänen ihostaan. Taolla eivät asiat olleet yhtään paremmin, sillä radiopuhelimen muovikappaleet olivat melkein puhkaisseet hänen silmänsä. Hän vinkaisi kun suurin osa irrotettiin irti pinseteillä ja verta valui entistä enemmän.

Joku nuori naishoitaja tuli huoneeseen ja kertoi, että Yifan tulisi tänne ensitilassa. Tao katsoi häntä suu auki vähän järkyttyneenä. "Voi ei..."
Junmyeon kiinnostui Taon voihkaisusta. "Miten niin voi ei? Kuka tämä Yifan on?"
"Hän on... kai poikaystäväni tai jotain sellaista. Enemmän ylihuolehtivalta helikopterivanhemmalta hän vaikuttaa. Vaikka huoltajuus on epävirallisesti hänen, hän silti huolehtii minusta pahemmin kuin omat vanhempani huolehtivat koskaan."
"Oh... minuakin on haukuttu silloin tällöin ylihuolehtivaksi... siihen tottuu kun asuu huolimattoman Layn kanssa."
"Hei", Yixing älähti mutta hymyili poikaystävälleen.
Junmyeon aisti nuoren pojan surullisen ja pelokkaan mielialan ja otti tehtäväkseen piristää toista. "Toimit muuten hienosti silloin kun se tyyppi murtautui meille. Olit hälyttämässä heti apua."
"Kiitos vain, mutta oikeastaan epäonnistuin siinäkin. Minun olisi pitänyt tajuta siirtyä turvaan, olinhan aseen uhkausvallan alla. Sitä paitsi minut varmaan heitetään ulos poliisiasemalta jokatapauksessa."
"Miksi sinut muka erotettaisiin? Jokainen tekee virheitä, ja olet noin nuorikin."
"Voit olla oikeassa, mutta joka tapauksessa Kris varmaankin repii minut sieltä ulos. Oli valmiiksi hankalaa päästä sinne, kun Yifan ei meinannut antaa lupaa."
"Ei hätää, mä suostuttelen sen. Sä voit luottaa muhun", Junmyeon sanoi ja ojensi tervettä kättään ystävällisesti. Tao tarttui siihen ja he hymyilivät toisilleen.