Etsitty |EXO•Fin|

15.Aurinkoista

Aamu sarasti viimein. Junmyeon heräsi auringon ensisäteisiin, jotka tulivat aika myöhään tänä vuoden aikana. Poika hieroi silmiään ja katsoi vieressään olevaa poikaa. Hän suukotti kevyesti tämän otsaa, ennen kuin lähti pois makuuhuoneesta.

Junmyeon käveli varovasti ja hiljaa olohuoneeseen, jossa Minseok nukkui tuhisten kuin pieni kissanpentu. Poika hymyili ja lähti suihkuun.

Sieltä tultuaan hänellä ei ollut vielä nälkä, joten hän päätti lähteä pienelle kävelylle. Hän kirjoitti lapun, jossa kertoi lähtevänsä vain pienelle kävelylle, siltä varalta jos Yixing ehtisi herätä ja ihmetellä mihin hän oli mennyt.

Ruskeaverikkö otti tummansinisen takkinsa ja puki sen päälleen. Junmyeon otti avaimet ja lukitsi ovet lähtiessään.
Hän mietti, oliko kukaan vielä hereillä tähän aikaan vuodesta. Jongin ei taatusti ollut, hän oli niin hyväuninen, että nukkui ilman herätystä varmaan iltakuuteen asti.
Hänen oli turha siis odottaa seuraa. Ei hän oikeastaan kaivannutkaan seuraa, hänestä olisi vain ollut mukavaa puhua eilisistä asioista jonkun kanssa.

Tummatukkainen aikoi kävellä torille asti. Matkalla hän vain ajatteli hiljaa kaikkea. Minne Minseok menisi? Ei hän voisi ajaa poikaa pois, mutta toisaalta hänellä ei ollut varaa elättää toista. Kenties hänen pitäisi alkaa tehdä pikkuhommia, jotta saisi enemmän rahaa. Kyllä, se kuulosti hyvältä. Hän aikoi etsiä jotain työtä.

Junmyeon saapui torille, joka oli tähän aikaan täysin tyhjä. Monet olivat joko nukkumassa tai töissä.

Eräällä penkillä kuitenkin makasi pieni mytty, ja kun Junmyeon käveli lähemmäs, hän huomasi tämän olevan poika, nuorempi kuin hän itse.
Poika nukkui, ja Junmyeon ehti jo epäillä hänen olevan kuollut. Pojan päälle oli satanut kerros lunta.

Junmyeon kosketti toisen takin reunaa ja sai siitä sähköiskun, joka sai hänet sävähtämään. Lumi hänen jalkojensa alla suli, mutta hän ei huomannut sitä.
Jongdaen vetiset silmät rävähtivät auki ja hän tuijotti Junmyeonia. Hän alkoi yskiä korvia särkevästi.

"Hei, kuka-"
"Köhköhköh"
"Kuka sä-"
"köhkökhGÖJGLFJJF"
"KUKA SÄ OOT", Junmyeon huusi toisen yskän yli.
"J-Jongdae..."
"Mitä sä teet täällä?"
"Köh... en mitään..."
"Sä olet sairas. Ei sun pitäisi olla ulkona."

"E-ei mulla ole muutakaan", Jongdae kähisi ja Junmyeon saattoi nähdä kyyneleen tämän silmäkulmassa. "Xiu... hylkäsi mut."
"Xiu - Xiumin - Minseok? Häntäkö tarkoitat?"
Jongdaen katse kirkastui ja hän katsoi suoraan Junmyeonin silmiin. "T-Tunnet hänet?"
"Kyllä vain. Minä vien sinut hänen luokseen."
"K-kiitos", Jongdae kähisi ja sulki hetkeksi silmänsä alkaessaan taas yskiä.

Junmyeon katsoi ympärilleen. Hän ei jaksaisi kantaa Jongdaea, eikä hänellä ollut rahaa mukana. Ainoa vaihtoehto oli soittaa jollekulle. Poika kaivoi puhelimensa esiin ja soitti ensin Jonginille, koska hänellä oli käytössään auto.

Jongin hätkähti hereille soitosta, ja löysi itsensä seuraavaksi lattialta. Poika hämmentyi mutta nousi pystyyn ja etsi puhelimensa.
"Suho? Mitä sä tähän aikaa soittelet", Jongin vastasi haroen tummanruskeita hiuksiaan, jotka olivat pörrössä unen jäljiltä.
"Hei, sori, mä arvasin kyllä että sä nukut vielä, mutta mä tarvitsen heti auton. Mä oon torilla, sun täytyy tulla hakemaan mut."
"Miksi?"
"Mä selitän sitten kun tuut. Tule nopeasti", Junmyeon sanoi ja lopetti puhelun.

Jongin puki päälleen nopeasti, kunnes tunsi katseen selässään. Kyungsoo oli herännyt ja tuijotti häntä nyt sängystä mitään sanomatta.

"Huh", Jongin älähti ahdistuessaan. "Mitä sä tuijotat?"
Kyungsoo ei vastannut mitään. Ilmeettömänä hän piiloutui takaisin peiton alle.
"Mikä sun nimi on", Jongin kysäisi repiessään peiton pienikokoisen pojan yltä. Kyungsoo meni sikiöasentoon mulkoillen poikaa. "Do Kyungsoo... sinulle D.O.", vanhempi sanoi melko tylyhkösti.

"Ei sun tarvitse olla noin tyly", Jongin huomautti ja meni jo pukemaan ulkotakkiaan.
"Oot sysipaska tulkitsee koiria ja ihmisiä", Kyungsoo sanoi pisteliäästi enkelimäisellä äänellään.
"Koirat ja useimmat ihmisistä kyllä tykkäävät musta heti ensi näkemältä."
"Mä en ole niin kuin useimmat. Et ole muuten säkään."
"Mitä sä tarkoitat?"
"Normaalit ihmiset ei yleensä teleporttaile säikähtäessään."
"What? Miten niin? Missä välissä oon teleportannut?"
"Mieti, idiootti. Kukas tippui sängystä? Et sinä, koska sä teleporttasit siihen lattialle."
"Ootko sä sairas tai jotain kun ajattelet tuollaisia?"

Kyungsoo näytti loukkaantuneen sanoista, ja lattia hänen jalkojensa alla säröili. Jongin huomasi tämän ja nosti tummat silmänsä lattiasta Kyungsoohon. "Eipä tuokaan ole kauhean normaalia."

"Ei ole ei. Mutta syy miksi tuijotin sua äsken, ei johdu tästä. Vaan, halusin vain kysyä että mihin sä oot menossa", Kyungsoo murahti ja Jongin pyöräytti silmiään. "Mun täytyy käydä hakea eräs tyyppi, Suho, torilta. Mä tulen pian takaisin."

Kyungsoo tarttui Jonginia tämän tummahkoon käteen. "Lupaa."

Toinen kohotti ruskeaa kulmaansa, mutta nyökkäsi. "Mä lupaan tulla pian takaisin", hän sanoi ja Kyungsoo näytti tyytyväiseltä päästäessään irti. "Voit mennä", hän totesi ja Jongin lähti ovesta ulos.

~||~

Luhan oksenteli vessassa. Hän oli ehkä juonut vähän liikaa, mutta ei se häntä haitannut. Pitihän sitä ottaa, kun kerran tarjottiin.

Peuramainen poika katsoi itseään peilistä. Hän näytti kammottavalta tummine silmänalusineen. Mutta väliäkö sillä? Sehun näyttäisi varmaan vähintään yhtä kamalalta.

Yifanin huuto oli viimein rauhoittunut ja Luhan uskaltautui tulla pois kylpyhuoneesta. Poika hoippuroi käytävällä ja hakeutui Sehunin huoneeseen.

Poika tarttui kahvaan ja veti oven auki, huomaten että tämä taisi ollakin väärä huone. Sehunin huone oli ilmeisesti tätä vastapäätä. Kun Luhan laittoi valot päälle, hän näki kaksi nukkuvaa poikaa sängyssä. Hän tunsi molemmat, eritoten pienemmän.

"Baekhyun", Luhan kuiskasi ja loikki kaikenlaisten tavaroiden yli sängyn luo.

"Baekhyun", poika sanoi taas ja tökki pojan paljasta rintakehää. Baekhyun heräsi ja hetken aikaa valo melkein sokaisi Luhanin.

"Mikä vittu toi oli, Baekhyun?"
"Ei mitään käryy. Mut väliäkö sillä. Mitä sä teet täällä?"
"Samaa sitä mitä säkin."
"Panet?"
"Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki."
Baekhyun haisteli pidemmän hengitystä. "Ja juot näemmä?"
"Hyss, siitä ei puhuta."
"Kusipää."

Hetken aikaa molemmat katsoivat nukkuvaa Chanyeolia. "Tää jätkä poimi mut kadulta", Baekhyun selitti ja Luhan naurahti hiljaa. "Sehun poimi mut. Mutta missä välissä tulit tänne?"

"En mä jaksa muistaa. Mut hei, kato mitä Yeollie teki tälle peitolle kun se säikähti Krisiä", harmaahiuksinen kertoi ja osoitti peitossa olevaa tummaa läiskää.

"Näyttää menkkavereltä", Luhan totesi ja Baekhyun läimäisi tätä.

"Ei vittu oot tyhmä. Se on palanut."

"Normaalit ihmiset eivät polta peittoja."

"Normaalit miehet eivät vuoda myöskään menkkaverta", Baekhyun huomautti ja Luhan tukahdutti naurahduksen.

"Onks toi mies? Mä luulin että sä panet vaan naisia", Luhan hymähti ja oli sitten hiljaa, kunnes jatkoi: "Okei, okei, asia on ymmärretty. Tää jätkä polttaa peittoja silloin kun se säikähtää?"

"Samasta syystä kuin mä välkehdin valoa."
"Aika vitun outoa."
"Jep. Mutta mikä ei olisi?"

He istuivat hetken aikaa hiljaa. "Onkohan Sehun jo herännyt", Luhan ajatteli ääneen, mutta muisti sitten mistä hänen oli pitänyt jo puhua.

"Missä Xiumin on?"