Etsitty |EXO•Fin|

37.Sotilaat

Yixing ruokki lintua löytämillään ötököillä. Se oli nääntynyt, joskin sen olemus muuttui ryhdikkäämmäksi ja terveemmäksi koko ajan. He olivat yhdessä etsineet läheisen metsän läpi, muttei kumpikaan ollut löytänyt mitään innostavaa.
Poika ei jaksanut murehtia omasta selviytymisestään, vaan häntä kiinnosti miksi ja miten hän oli päätynyt tänne. Ja tietenkin hän oli hirmuisen huolissaan kaikista muista, varsinkin Junmyeonista. Missä hänen poikaystävänsä oli? Kaikesta huolimatta Yixing oli varma että toinen oli elossa ja hyvissä voimissa, ainakin toistaiseksi.
Poika huomasi pian, että mitä enemmän häntä pelotti tai huoletti, sitä suurempaan loistoon luonto hänen ympärillään puhkesi. Kuitenkin, jos hänen ajatuksensa kävi liian synkiksi, se kuihtui ja musertui.
Pojalla oli aina olut hyvin läheinen suhde luontoon, muttei se koskaan ollut näin käyttänyt hänen seurassaan.

"Sinulle pitäisi antaa nimi, ystäväiseni. Valitettavasti mielikuvitukseni ei juuri kuki, mutta sinä olet kuin pieni valopilkahdus näissä tapahtumissa. Enkä ole varma, oletko sinä lopulta nainen vai mies, mutta eikö Joy ole aika sukupuolineutraali? Pidätkö siitä", Yixing kysyi linnulta, joka työnsi päätään kohti pojan poskea ja kiehnäsi siihen kuin kissa konsanaan.
"Tuo taisi olla kyllä", poika hymähti ja antoi linnun lentää hänen olalleen, kun he lähtivät jatkamaan matkaa.

~||~

Junmyeon henkäisi tuntiessaan aseen piipun selässään. Neljäs mies oli kulkenut toisten edellä varmistamassa reitin turvalliseksi ja nähnyt Junmyeonin, joka oli totellut miehen käskyä ja nostanut kätensä ilmaan. Sotilas siirsi aseen Junmyeonin päähän ja pakotti hänet polvilleen mutaiseen maahan.
"Mitä sinä löysit, Minho", mies kysyi yllättyneenä näkemästään.
"Tämän miehen", Minho vastasi sävyttömästi ja alkoi kuulustella vankiaan.
"Kuka sinä olet? Mitä sinä teet täällä?"
"Minä olen Suho ja en oikeastaan tiedä miten päädyin tänne", hän sanoi arkana tuntiessaan aseen paineen ohimoaan vasten.
"Mikä sinä olet? Sinun täytyy paljastaa todellinen olomuotosi", Minho ärähti ja Junmyeon ihmetteli, mitä mies oikein tarkoitti. Hän kertoi olevansa vain ihminen.
"Ihminen? Mistä olet kotoisin?"
"Etelä-Koreasta tietenkin, niin kuin varmaan tekin", poika vastasi hädissään nähdessään Minhon epäuskoisen ilmeen.
"Missä sellainen maa muka on?"
"Kaukoidässä, Aasiassa. Miksi sitten puhut koreaa, jos kerran et ole kotoisin sieltä? Oletko oikeasti kiinalainen vai mikä?"
"Sinä varmasti valehtelet, en ole kuullut mistään Aasia-planeetasta", Minho näytti epäuskoiselta ja näytti tyytymättömältä vastaukseen.
"Ei Aasia olekaan mikään planeetta, vaan maanosa. Minä olen Maasta, Tellukselta", Junmyeon kertoi toivoen sen olevan riittävä vastaus. Joko nämä ihmiset pelleilivät hänen kustannuksellaan tai pahemassa tapauksessa, Maa ja koti taisi olla kaukana.
"Nyt kuulostaa hiukan tutummalta, siellä taitaa asuakin ihmisiä. Eikö se olekin Linnunradalla?"
"Uh kyllä kai."
"Eli sinä olet täysin tavallinen tallaaja? Vai?"
"Niin minä luulen."
"Olet väärässä, ei tänne tule tavallisia ihmisiä. Mille järjestölle työskentelet, huh?"
"En millekään. Voitko jo uskoa, etten ymmärrä tilanteestani yhtään enempään kuin minäkään, joten voisitko nostaa tuon piipun pois, jooko?"
Minho totteli hänen yllätyksekseen, mutta kun hän yritti nousta maasta, sotilas painoi hänet äkäisesti alas. "En antanut lupaa nousta. Sinun on parempi tulla meidän mukaamme päämajaan. Se ei ole kovin kaukana."

Sen enempiä puhumatta he lähtivät raahaamaan Junmyeonia perässään. He kulkivat helppokulkuista polkua pitkin, jonka päähän oli rakennettu bunkkeri, joka oli osittain maan alla. Ei se kovin hääppöiseltä päämajalta Junmyeonin mielestä näyttänyt, mutta hän piti mielipiteensä omana tietonaan.
"Tervetuloa matalaan majaamme. Istu tuohon, niin keskityn sinuun kohta", Minho, joka oli selvästi muiden johtaja, sanoi ja rupesi tarkastelemaan uutisia suurelta näytöltä, joka näytti olevan kehittyneempää teknologiaa kuin Maassa oli.

"Voi ei...", Minho mutisi itsekseen. "Meidän yksi kuljetusaluksemme on menetetty triceratoneille. Sen omaisuuksien arvoinen lasti on nyt teillä tietämättömillä. Johtajan mukaan meidän on levitettävä etsintäkuulutuksia arvokkaimmista tavaroista ja mentävä itse etsimään", hän kertoi muille sotilaille jotka nyökkäsivät vakavina. Minho painoi jotain nappia, jolloin kovia, muovitettuja papereita alkoi tulla lähimmästä tulostimesta.
"Näitä meidän tulee levittää ympäri Rajatilaa", hän sanoi ja ojensi nipun papereita jokaiselle. Junmyeon kohotti uteliaana päätään nähdäkseen, mistä oli kyse. Ja silloin hänen sydämensä oli pysähtyä, sillä yksi näistä arvokkaista kohteista oli Kim Jongin, hänen naapurinsa ja paras ystävänsä, joka ei tekisi pahaa kellekään. Miten hän oli päätynyt tänne? Hän oli kadonnut kolarissa, josta tuntui kuluneen ikuisuus, mutta oikeasti siitä oli korkeintaan muutama päivä. Oli tosin huojentavaa, että ainakin hän oli elossa.
"Hei, minä tunnen tuon pojan", hän sanoi äkkiä ja Minho kääntyi katsomaan häntä. "Ai jaa? Voitko kertoa hänestä jotain hyödyllistä? Kuten sen, miten hän on niin arvokas? Hänhän on kuin tavallinen ihminen."
"No itse asiassa en edes tiedä miten hän oli päätynyt siihen johonkin kuljetusalukseen, sillä näin hänet viimeksi muutamia päiviä sitten, kun hän ajoi autoa jossa olin kyydissä. Se kuitenkin joutui kolariin ja hän katosi samalla."
"Ahaa, mutta edelleen, mikä hänessä on niin erikoista? Kuka maksaisi tavallisesta ihmispojasta?"
"No", Junmyeon aloitti ja mietti, kannatti hänen paljastaa mitään asioita. Toisaalta nämä ihmiset voisivat auttaa hänet ystävänsä luo. "Kerron, jos kohtelette minua kunnioittavammin enkä olisi enää vankinne, vaan yhteistyökumppaninne."
"Sinulla ei ole varaa sanoa noin. Kerro tai ammun suolesi pihalle", Minho sanoi ja osoitti toista jälleen aseella. "Sinulla ei ole minulle mitään arvoa, eikä kellekään muullekaan. Oikeastaan olet vain taakka."
"Hyvä on, kerron jos säästät henkeni", Junmyeon sanoi taas peloissaan ja huokaisi syvään. "Jongin osaa teleportata. Näin sen omin silmin aiemmin."
"Oikeasti? Ethän huijaa? Se ei nimittäin sinua pelasta."
"En huijaa, vannon."
"Selvä. Nyt ymmärrän, miksi joku haluaisi hänet omakseen. Ei moni mies osaa teleportata. Se tosin tarkoittaa, että hänen löytämisensä ja kiinniottamisensa on haastavampaa. Odota, minun on lähetettävä tiedot eteenpäin", Minho vastasi ja alkoi nopeasti näpsytellä ruudulle uusia tietoja, jotka hän sitten lähetti eteenpäin. "Kiitos yhteistyöstä. On tosin outo sattuma, että satut tuntemaan juuri hänet. Onko sinulla jotain salattavaa? Osaatko sinäkin teleportata", Minho sanoi rahankiilto silmissään ja katsoi vankiaan innostuneempana. Junmyeon ei olisi halunnut valehdella, mutta nyt se taisi olla selkeästi hänen oman etunsa mukaista.
"Ei, en osaa teleportata", hän sanoi. Eihän se oikeastaan ollut vale, hän ei vain kertonut sitä, että vesi käyttäytyi kummallisesti hänen ympärillään.
Minhon into läsähti ja hänestä tuli taas kärttyinen. Junmyeonista tuntui, että mies vain veti roolia ollakseen uskottavampi johtaja. Muut sotilaat eivät vaikuttaneet juuri välittävän Minhon äkäilystä, he olivat varmaan jo tottuneet siihen.