Etsitty |EXO•Fin|

35.Hirviö

"Äää mulla on ihan hirveä nälkä", Baekhyun marisi loikkiessaan juurakkojen yli Chanyeolin perässä. Yifan tuli vähän kauempana, sillä hän ei kestänyt toisten seuraa ja hänen toinen jalkansa oli nähnyt parempiakin päiviä. He yrittivät epätoivoisesti löytää turvallista paikkaa tästä sademetsämäisestä suosta, eikä ruokakaan olisi pahitteeksi.

Heinäsirkkojen siritys ja sammakkojen kurnutus ei miellyttänyt vanhimman korvia, mutta pahin äänistä oli ehdottomasti Baekhyunin nurina nälästä ja kaikesta.
"Baekhyun, lopeta toi ininä. Mun korvat menee kohta lukkoon sun takiasi", Yifan irvisti yrittäessään vetää jalkaansa salakavalasta suonsilmäkkeestä.
"Huh, mä en oo inissyt minuutteihin? Kuuleeko pappa jo omiaan", nuorempi kääntyi katsomaan takanaan olevaa. Poika huudahti ja näki valtavan hyttysen tavoittelevan Yifanin päätä. "Eww, mikä toi on?!"

Yifan käänsi päätään ja karjaisi säikähtäneenä ja kamppaili itsensä vapaaksi suon imusta uusia voimia saaneena paetessaan olentoa. Hän suorastaan lennähti pois.
Chanyeol tuijotti ötökkää ja työnsi Baekhyunin pois tieltä auttaakseen Yifania. Hän veti toista kädestä ja yhdessä he kaikki pakenivat, Baekhyun huutaen kaikkein lujimmin.

Kolmikko pääsi pakoon epämiellyttävää otusta, mutta jokainen saattoi päätellä, että tuollaisia oli tulossa lisää, mikäli he eivät pääsisi suolta pois. He olivat löytäneet kaatuneen valtavan puunrungon, joka oli kaluttu ontoksi sisältä, jolloin se muistutti luolaa. Kukaan ei tosin haluaisi tietää, millainen toukka oli syönyt lähes koko puun. Toivon mukaan he eivät törmäisi siihen, tälle päivälle oli sattunut jo ihan tarpeeksi. He menivät sen sisään. Valoa tihkui vähän kuoren koloista, joten he eivät tarvinneet mitään valonlähdettä.

"Eihän tää suo loputon voi olla, vai mitä", Baekhyun yritti levittää optimistisuuttaan muihinkin, mutta vain Chanyeol nyökkäsi. "Mutta mua mietityttää yhä, missä me ollaan. Ehkä me ollaan jossain Amazon-viidakossa tai Haitin suolla? Ja missä muut ovat?"

Yifan tuhahti. "Älä viitsi olla tyhmä, missään maapallolla ei ole tämän kaltaista maastoa. Ja muut ovat varmaan kuolleet", hän sanoi ja tunsi piston sydämessään ajatellessaan Tao raukkaa, joka saattoi olla missä tahansa, turvattomassa paikassa. Tai sitten hän oli pahimmassa tapauksessa kuollut.
"Älä itse jaksa olla noin pessimistinen. Chanyeolin olisi pitänyt jättää sinut sen itikan evääksi, niin tunnelma olisi paljon positiivisempi."
"Mitä?! Mä olisin selvinnyt ilman ton tontun apua!"
Chanyeol näytti loukkaantuneelta ja hän veti Baekhyunin syliinsä. "Ei välitetä tuosta ilonpilaajasta", hän totesi ja lämmitti pienempää sylissään. Baekhyun kietoi sirot, kylmät kätensä jättiläisen ympäri hänen katsellessaan toisen kasvoja. Heidän huulensa koskettivat toisiaan ja Yifan katsoi suosiolla muualle erittäin vittuuntuneena siitä, ettei hänellä ollut enää Taoa jota halata ja suudella.

~||~

Minseok oli nukahtanut Luhanin olkapäälle, kun he olivat vahingossa suudelleet muutamat kerrat. Luhan silitti hänen hiuksiaan katsellessaan Jongdaen ruumista joka oli yhä liikkumaton. Pojan puolesta Jongdae olisi saanut vaikka paleltua kuoliaaksi, mutta Minseok ei varmaan olisi yhtä iloinen. Toivon mukaan niin siis ei ollut käynyt.

Lumisessa maailmassa kotonaan oleva hirviö mönki eteenpäin läähättäen entistä innokkaampana tuoksujen voimakkuuden kasvaessa tasaiseen tahtiin. Se saisi noista ihmisistä ruokaa moneksi päiväksi, ja viime ateriasta oli jo tovi. Valkoturkkinen löysi hetken jäljityksen jälkeen kolon, jonka suulla haju oli voimakkain. Se tunki päänsä kolosta sisään ja karjaisi riemusta havaitessaan saalinsa siististi ansassa pienessä jääluolassa sen alapuolella.

Mörrimöykky raapi koloa isommaksi paksuilla kynsillään malttamattomana pääsemään aterioimaan.
Luhan huomasi hirviön ja huusi kauhusta, lennättäen tahattomasti jääpuikon olennon päälle. Se vastasi äkäisellä karjaisulla ja Minseok heräsi siihen. Hänkin näytti säikähtäneeltä ja riensi äkkiä virallisen poikaystävänsä luo, yrittäen herättää hänet.

Jongdaen huulet olivat siniset ja iho kalpea. Poika oli pahasti kylmettynyt, mutta kun Minseok läpsi tarpeeksi kovaa toista, hänen silmänsä rävähtivät auki. Jongdae veti jääkylmää ilmaa keuhkoihinsa ja sai yskäpuuskan, mutta ainakin hän oli hereillä, joskin kankea kuin rautakanki kylmän takia.

Minseok auttoi toisen pystyyn ja kävelytti häntä vähän matkaa, kunnes toinen vain valahti hänen käsivarsiltaan kankeana maahan. Jongdae sulki silmänsä ja vääntäytyi sikiöasentoon haluamatta liikkua.
Hirviö katonrajassa loikkasi nyt suurennetusta reiästä alas.  Se ei paljoa taktiikoita ajatellut, huitoi vain käpälillään ympäriinsä ja kiinnitti silmänsä karvapehkon alta maassa makaavaan, joka olisi helpoin kohde. Sillä oli todella kova nälkä, joten se loikkasi avuttoman kimppuun välittämättä muista kahdesta, jotka huusivat mutta pysyivät vielä kaukana siitä.

Jongdae parkaisi kauhuissaan ja asetti käsivartensa kasvojensa suojaksi hirviön karjuessa hänen korvansa lukkoon. Olennon kynnet tarttuivat poikaa takista, ja toisen sydän hyppäsi kurkkuun pelosta, jolloin hänen kehonsa lähetti sähkövirran lumimiestä päin, mutta sen paksu valkoinen turkki ei päästänyt sitä otuksen sisälle, vaan virta jäi turkinpinnalle pörröttäen sen. Hirviö säikähti vähän mutta se ei riittänyt pitämään sitä poissa pojan kimpusta, ennemminkin se vain sai sen raivon valtaan. Käyrät kynnet lävistivät pojan oikean kyljen mikä oli jo valmiiksi loukkaantunut, joten siinä olevat haavat repesivät ja tuskanhuuto kaikui pienen luolan seinistä värisyttävänä.

Luhan olisi halunnut auttaa ystäväänsä, mutta häntä ei pelottanut tarpeeksi että hän olisi saanut telekinesian käyttöönsä. Minseok taas oli sen verran rakastanut Jongdaeen, ettei sallinut toisen vain kuolla.
Hirviö raateli Jongdaea säälimättä vanhemman pojan yrittäessä iskeä sitä jääpuikoilla, jotka hän sai tippumaan katosta van ajatellessaan niitä. Hän juoksi lumimiehen luo ja hakkasi nyrkeillään sitä, jolloin jääsirut puristuivat hänen kämmenistään olennon nahkaan, joka parkaisi ja kääntyi ympäri katsomaan kuka kehtasi häiritä sen nautinnollista ruokailuhetkeä.

~||~

Junmyeon oli vaeltanut ulos lintukodosta, hän oli viimein herännyt todellisuuteen että oikeasti hän välitti kaikista uusista ja vanhoista ystävistään. Eritoten Yixingistä, sillä hän oli ymmärtänyt luonnonihmeitä tarkastellessaan, mikä heidät oikeastaan liitti niin tiivisti yhteen. Toisaalta hän silti ihaili Yifanin kykyä ja karismaa, joten hän ei ollut siltikään päässyt tasapainoon tunteidensa kanssa. Mutta persoonalliset ongelmat saivat odottaa, sillä hän oli aivan varma, että joku tarvitsi hänen apuaan aivan lähellä.
Poika oli rakentanut aseen kepistä ja terävästä kivestä. Hänen oli ollut pakko syödä erinäisiä ötököitä, sillä hän ei ollut saanut mitään kiinni. Juomavettä hän olisi halunnut ottaa mukaan, muttei hän ollut onnistunut tekemään minkäänlaista leiliä. Sen takia hän oli lähtiessään juonut niin paljon kuin pystyi, ja nyt pääsi aloittamaan vaelluksen etsiäkseen edes jotakuta.

Yllättäen linnunlaulun täyttämä ilma muuttui hiljaiseksi ja Junmyeon katsoi ympärilleen ihmetellen. Pian kauempaa kuului kovia askelia, liikkujia oli ainakin neljä tai sitten kyseessä oli joku iso eläin. Poika otti aseensa ja piteli sitä valmiina kamppailemaan jos niin olisi pakko tehdä.
Pian metelin aiheuttajiksi paljastui kolme ihmistä, mutta heillä oli koira mukanaan. Valittavasti he eivät olleet ketään tuttuja, vaan he näyttivät joko sotilailta tai metsästäjiltä. He olivat aseistettuja, joskin aseet olivat kummallisia, kuin sekoitus mennyttä ja tulevaa. Joka tapauksessa Junmyeon ajatteli haikeana Star Warsia nähdessään heidät. Hänellä kun ei ollut ollut aikaa katsoa leffoja uudestaan.
"Kädet ylös", sanoi ääni hänen takaansa ja aseen kärki osui häntä selkään.