Etsitty |EXO•Fin|

13.Menneisyys

Yifan katsoi ällistyneenä siihen suuntaan johon hänen autonsa oli kadonnut. "Mitä. Just. Tapahtui?!" Minseok hymyili mutta kätki sen kaulahuiviinsa. Baekhyun oli aina ollut tuollainen, eikä hän muuksi muuttuisi. Aina siellä missä tapahtui, aiheuttaen aina vain enemmän ongelmia.

Yifan huomasi Chanyeolin avaimet taskussaan. "Tule, Tao. Mä en jää tänne yhtään pidemmäksi aikaa. Olen varma, että Channien kusipää ilmaantuu vielä kotiin, kunhan saanut haluamansa nulikalta."
Tao nyökkäsi ja he lähtivät sen enempää puhumatta etsimään moottoripyörää. Yifan onneksi osasi ajaa sitä.

Minseok kääntyi katsomaan Junmyeonia ja Yixingiä, jotka olivat vain hiljaa kummastelleet tapahtumia.
"Tuota... pääsenkö mä teille yöksi?"
Yixing vilkaisi Junmyeonia, joka nyökkäsi. "Eiköhän se käy. Kyllä meillä on tilaa. Pääset, jos olet ihmisiksi."
"Kiitos todella paljon... lupaan olla kunnolla", Minseok sanoi helpottuneena ja kumarsi. Junmyeon hymyili ja meni takaisin taksiin. Hän selitti tilanteen kuskille, että seuraava kyyti oli peruttu ja että hän sai viedä heidät takaisin.
Junmyeon joutui maksamaan matkan, Minseok pahoitteli kovasti sitä että oli ollut vaivaksi.

"Ei se mitään. Ihmisiä on oikein mukavaa auttaa", Junmyeon hymyili ja Minseok piti hänestä koko ajan enemmän.

Kotiin päästyään Yixing tarjoutui nukkumaan lattialla, jotta Minseok saisi nukkua sängyssä.
"Ei, en minä voi. Minä menen lattialle ja sillä siisti. Kuulkaa, sekin on parempi kuin puistopenkki..."
Junmyeon nyökkäsi jaksamatta enää väittää vastaan ja lähti etsimään patjaa. Pian hän palasi mukanaan patja, lakana, paksu peitto sekä pehmeä tyyny. Hän asetti ne pienen olohuoneen lattialle.
"No niin. Haluat varmaan syödä jotain?"
Minseok oli hiljaa, kunnes rohkaisi itseään. "Jos siitä ei ole vaivaa..."
Junmyeon katsoi merkitsevästi Yixingiä. Minseok oli selvästi sitä tyyppiä, joka ei halunnut olla vaivaksi. Heissä molemmissa oli samaa vikaa.

"Totta kai me annetaan sulle ruokaa."

~||~

Luhan katseli uneliaasti vieressään makaavaa Sehunia, joka veti sikeitä. Hänen paljas rintakehänsä kohoili tasaisesti, ja Luhan sipaisi sitä katsellessaan Sehunia hymy huulillaan.
Poika nousi ylös ja räpytteli silmiään. Krapula ei ollut vielä päässyt kunnolla vauhtiin, mutta hänellä oli silti jano. Hän tarttui pulloon ja joi suoraan siitä.

Sitten hän kuuli ääniä. Joku saapui ulkoa.

Chanyeol avasi oven ja tunki sisään. Tähän aikaan vuorokaudesta ei onneksi ollut paljoa liikennettä, joten Baekhyun ei ollut ajanut kolaria. Oravan päälle hän valitettavasti ajoi.

Chanyeol käveli suoraan huoneeseensa ja Baekhyun tuli perässä. Paikka oli kotoisa, aavistuksen sotkuinen. Soittimia oli muutamia. Isompikokoisempi poika kaatui sängylle ja jäi siihen hetkeksi, heitettyään ensin takkinsa nurkkaan.
"Baek, alan jo katua sitä, että lähdin sieltä sairaalasta."

Baekhyun katsoi häntä ja hymyili. "Et kadu kauaa..."
Poika heittäytyi Chanyeolin viereen, katsoen tämän verestäviin, suuriin silmiin.
"Mä olen pahoillani sun silmien puolesta...", harmaahiuksinen sanoi toiselle, pitäen puheessaan hetken tauon. "Mutta, jos luulet, ettet kelpaa maailmalle tuollaisena, olet väärässä", Baekhyun sanoi ja veti paitansa pois päältään. "Minäkin kelpasin."

Kylkiluut paistoivat hänestä, mutta se oli sivuseikka. Sydämen kohdalla oli valtava arpi, joka oli punainen. Siitä vuosi hieman kellertävää mätää.
Chanyeol näytti silmin nähden järkyttyneeltä, ja Baekhyun hymyili.
"Tää on ollut mulla lapsesta saakka. Se on vain kasvanut mukanani. Sen hoito laiminlyötiin, joten se oli aina tulehtunut. Ja niin on muuten vieläkin."

Chanyeol tuijotti häntä suu auki. "Mutta miten... ja missä... miksi?"

"Pitkä juttu. Mutta kerron sen silti", Baekhyun sanoi ja maiskautti suutaan. "Heti kun synnyin, minulle todettiin sydämen läppävika. Et tiedä mikä se on? No, lyhyesti mun sydän oli läpeensä paskana jo heti alkuunsa. Mulle asennettiin metallinen korvike... se oli erittäin riskialtista. Mun ei olisi pitänyt jäädä eloon, mutta kaipa luoja halusi vittuilla ja jättää mut eloon. Ei olisi kannattanut, hahhah. No, olen joutunut syömään lääkkeitä kakarasta asti. Oh, itse asiassa nehän ovat jääneet ottamatta tältä päivältä", Baekhyun kertoi ja kaiveli takkinsa taskuja. Hän löysi pistoolin, mutta laittoi sen heti takaisin Chanyeolin katseen lävistäessä hänet.

"Joo joo, mä selitän ihan just minkä takia mulla on sekin. Pitää sunkin olla noin virkaintoinen. Sitä paitsi, mikä sun työ oikein on? Jäljitit mut? Vittumainen vihikoiranpentu säkin olet, mut aika hitonmoisen söpö", Baekhyun sanoi ja virnisti. Chanyeol virnisti leveästi takaisin. "Sinä saat olla sitten rikollinen koiranpentu. Leikitään rosvoa ja poliisia", isompi sanoi ja lähti tuumasta toimeen, alkaen kutittaa toisen paljaasta vatsasta.
"Hei, epäreilua! Sunki pitää ottaa paita pois!"

Chanyeol katsoi häntä punaisilla silmillään, ilkikurisen pilkkeen ilmaantuessa. "Vai niin... herra Byun Baekhyun...", hän naurahti matalasti ja otti paitansa pois päältään. Baekhyunin huomio kiinnittyi kiinteisiin vatsalihaksiin, ja hän kosketti niitä. "Kuinkas kauan sä näitä oot tehnyt?"
"Vuosia."
"Ketä varten?"
"Sinua."

"Ootko sä sinkku?"
"Totta kai. Entä sä?"
"Joo."
"Aika tylsää."
"On hankalaa olla playboy. Tiiäks, ihmiset ei vaan tykkää."
"Mä ainakin tykkään susta."
"Samoin."
"Me tutustuttiin vasta tänään."
"Mitä väliä? En luota ihmisiin helposti, mutta sun tuoksu on hyvä."
"Luotatko sä muhun sen perusteella, mitä ruokaa syön sekä mun shampoon avulla?"
"Ei se siitä tule. Kuule, sä tuoksut villiltä. Savulta, tuhkalta ja tulelta."
"Huh? En mä ole tehnyt pitkään aikaan mitään missä olisin ollut tulen kanssa tekemisissä."
"Sä et huomaa sitten mitään. Se roskis, jonka vieressä olin silloin siellä kujalla, syttyi tuuleen sen jälkeen kuin nostit minut harteillesi."
"Miksi?"
"Siitä samasta syystä, minkä takia mun silmät alkavat hohtamaan, kun innostun."

Chanyeol katsoi Baekhyun suoraan hänen tummiin silmiinsä. Kun Chanyeol hipaisi Baekhyunia, alkoivat ne oikeasti hohtaa. "Näyttää siltä kuin koko galaksi olisi niissä... miten kaunista", Chanyeol henkäisi ja Baekhyun veti hänet lähemmäs, niin että he molemmat tunsivat toistensa hengityksen ihollaan.

"Yeollie... sun silmissä on liekkejä... jotka roihuaa yhtä intohimoisesti kuin...", hän jätti lauseen kesken ja painoi huulensa isomman huulille. Chanyeol vastasi suudelmaan välittömästi ja siveli samalla toisen kehoa.

~||~

Luhan huomasi äänien hiljentyneen, mutta juuri kun hän aikoi lähteä huoneesta, ulko-ovi kävi taas. Hän kuunteli tarkasti.

"Chanyeol on jo nyt täällä, kun auto on kerran pihassa. Kas, tuossa on mun avaimetkin", Yifan sanoi ja Luhan tunnisti äänen. Tämä oli se sama tyyppi, joka oli ollut vastassa kun hän oli Sehunin kanssa tullut.

"Mutta missä Baekhyun on", kysyi Luhanille tuntematon, nuorempi ääni. Tao katseli Yifania, joka katsoi takaisin. "Käydään katsomassa hänen huoneestaan."

Yifan marssi Chanyeolin huoneen ovelle, ja ilman minkäänlaisia varoituksia hän repäisi sen auki. Pimeässä hohti vain kaksikon silmät ja Chanyeol sai melkein sydänkohtauksen.

"Mitä saatanaa", Yifan ja Chanyeol karjaisivat samaan aikaan. Baekhyun huomaisi ovensuussa vihollisensa ja kieri taktisesti Chanyeolin päältä sängyn alle.

Chanyeol veti peiton päällensä. "ALA PAINUA VITTUUN SIITÄ TUIJOTTAMASTA!"
"MITÄ VITTUA CHANYEOL? MITÄ SÄ TEET TÄÄLLÄ SEN KANSSA?"

"En mitään sulle kuuluvaa", Chanyeol huusi ja heitti läheisen kitaran päin Yifania, joka osui rämähtäen.