Etsitty |EXO•Fin|

21.Pohdintaa

Jongdae ja Minseok olivat saapuneet koulun asuntolalle. Mutta kun he soittivat ovikelloa, kukaan ei tullut avaamaan. He odottelivat hetken aikaa, kunnes siivoja tuli ulos. Hän kertoi, että kaikki asuntolan asukkaat olivat tunnilla.

"Pitää siis käydä hakemassa hänet sieltä", Minseok totesi ja lähti kävelemään ystävänsä kanssa koululle. Vanhempi vilkaisi nuorempaa huolestuneena, koska hän ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun Yixing oli lähtenyt. Jongdae näytti hieman kalpeammalta, tai itse asiassa väri pakeni hänen kasvoiltaan niin kuin hän olisi nähnyt aaveen.
"Chen... voitko sä oikein hyvin", Minseok kysyi huoli kuultaen äänestä. Jongdae pudisti päätään ja yskäisi. "Anteeksi... mun vointi on vähän kehno..."
"Mutta äsken kaikki oli hyvin, olit terveempi kuin koskaan?"
"Tiedän... mutta kurkkukipu ja kaikki palasi kun Lay häipyi."
"Taidan tietää mistä se johtuu. Muistatko, kun kolaroimme?"
"Totta kai.. köh..."
"Se suojakilpi... Yixingillä ei näyttänyt olevan mitään osaa siihen."
"Niin?"
"Ehkä hänen voimansa ei ole niin käsin kosketeltava kuin meidän?"
"Ei minunkaan ole. Sain vain sähköiskun..."
"Sähkö on energiaa, totta, ei sitä voi koskea tai välttämättä nähdä. Minun jääni... sitä voi koskea", Minseok sanoi ja puhalsi ilmaan höyrypilven. "Minusta kyllä tuntuu, ettei kukaan meistä osaa hallita näitä. Ja en ole oikeastaan varma, onko se normaalia vai epänormaalia. Onko jokaisella oma voima? Ehkei sitä vain huomaa. Yixingin pelkkä läsnäolo on parantava."
"En mä jaksa uskoa, Xiu. Ei kukaan taio kolareissa mitään suojakilpiä."

Minseok tunsi itsensä jostain syystä hyvin surulliseksi. Kaikki oli niin sekavaa. Sitä paitsi he joutuisivat varmaan lähtemään kaupungista, koska kaikki merkit viittasivat siihen, että hänestä oli saatu jälki. Juuri kun he olivat tutustuneet uusiin, mukaviinkin ihmisiin. Junmyeon, Yixing... hän ei haluaisi erota heistä, koska molemmat heistä olivat niin ymmärtäväisiä. Sitä paitsi Kyungsoo oli tällä hetkellä hyvin vihainen Minseokille, ettei matkustaminen olisi mukavaa. Ja missä Luhan edes oli? Hän ei halunnut jättää oikeaa kättään ja luotettuaan noin vain. Ja olihan heillä ollut syvempääkin juttua aiemmin. Vanha suola janotti, vaikka hän luuli Jongdaen olevan nykyinen. Mutta ei Jongdae ollut tarpeeksi vahva osoittamaan tunteitaan, joten paha siinä oli odottaa minkään näköistä vastakaikua.
Poika kaipasi Luhania hirveästi, vaikka he olivat olleet erossa vain vuorokauden... entä jos hän ei olisi elossa? Minseok ei tiennyt miten hän voisi kestää sen. Kelle hän sitten puhuisi ajatuksensa? Baekhyunia ei kiinnostanut, Jongdaen pääkoppa ei toiminut tällä hetkellä tarpeeksi, Kyungsoo ei haluaisi edes nähdä häntä silmissään vähään aikaan. Ja kehenkään muuhun hän ei luottanut tarpeeksi.

Jongdae kääntyi katsomaa yllättäen Minseokin silmiin, ja hän hätkähti näkyä. "Xiu... sun silmät ovat siniset!"
Se oli totta. Minseokin normaalisti suklaanruskeat silmät olivat jäänsiniset ja niistä saattoi nähdä jääkiteiden heijastuksen. Ne olivat suuret, ja niin surkean näköiset että Jongdaen sydän särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Ruskeahiuksinen hyökkäsi halaamaan vanhempaa lujaa. Hän painoi kasvonsa toisen olkapäähän, kunnes nosti ne ja suukotti hapuilevasti toisen leukaa.
Minseok yllättyi, mutta tapahtuma laukaisi kauan sisällä pidetyt kyyneleet, jotka tippuessaan jäätyivät lumihiutaleiksi. Hän tiukensi otettaan ja suuteli Jongdaen poskea paksuhkoilla huulillaan. Jongdaen keho sähköistyi ja hän katsoi Minseokia, silmät täynnä välkehtiviä salamoita, jotka viestittivät hänen tunteitaan.

Siinä he olivat, vain he kaksi, tyhjällä koulunpihalla. Kaikki maailman huolet olivat kokoontuneet synkäksi, jäiseksi ukkospilveksi, mutta se oli kadonnut kauas sateenkaarien taa. He olivat aivan lähekkäin, niin ettei kummallekaan tullut kylmä, pakkasesta huolimatta. Vuorollaan he painoivat suudelmia toistensa pehmeille ihoille, kunnes lopulta nuoret, hapuilevat huulet löysivät toisensa.

Kumpikaan heistä ei tiennyt, että ihmiset katselivat. Uteliaat lukiolaiset katselivat ikkunoista.

Baekhyun oli keskittynyt pelleilemään Chanyeolin kanssa. Opettaja ei ollut huomannut, että pieni poika ei kuulunut tähän luokkaan. Niinpä kaksikko saattoi vain istuskella pulpettien ääressä, takanurkassa ikkunan luona, säätämässä jotain omiaan.

Kun Baekhyun oli letittämässä Chanyeolin punaisia, kiharia hiuksia, katseli Chanyeol ikkunasta ulos. Hän hetkeksi sulki silmänsä nauttien, kunnes avasi ne taas. Sillä välin pihalle oli saapunut kaksi tuntematonta poikaa, jotka näyttivät suutelevan. Pojan suuret silmät laajenivat uteliaasti ja hän tönäisi pienesti Baekhyunia. "Kato, tuolla on kaksi tyyppiä jotka on yhtä homoja kuin me", Chanyeol kuiskasi matalalla äänellään ja pienikokoinen poika kurkotti katsomaan.
"Hetki? Nuohan näyttää tutuilta... siellä on Xiu ja Chen! Ei oo todellista! Mun täytyy heti mennä katsoo, ja kertoo Lululle myös", Baekhyun innostui ja nousi tuoliltaan, tai pikemminkin loikkasi.
Opettaja katsoi häntä kurtistaen kulmiaan. "Minne matka, nuori herra?"
"Hirveä vessahätä", Baekhyun sanoi ja kiisi jo käytävällä.

Chanyeol avasi suunsa hämmästyneenä. "Öh mulla myös", ja sen enempää sanomatta jättiläinen lähti pienemmän perään. Poika ei jaksanut välittää opettajan perään huutelusta. Baekhyun oli odottamassa vähän matkan päästä, ja kun toinen tuli hänen luokseen, hän hymyili. "Tiesin, että sä tulisit kuitenkin. Missä luokassa Luhan on?"
"Eikö tää voisi odottaa?"
"Ei tietenkään!"

~||~

Junmyeonille annettiin tuntomerkit vielä paperilla, ja sitten alkurahat annettiin kouraan.
Ja yllättäen hän oli ulkona, kaupungintalon ulkopuolella, kun ihmiset lähtivät kukin omille teilleen.
Hän oli hyvin hämmentynyt. Pitäisikö hänen ilmiantaa Minseok? Entä Baekhyun ja Kyungsoo? Olivatko he oikeasti rikollisia vai mitä? Mutta Minseok oli ollut niin mukava, Baekhyun oikeasti saattoikin olla, Kyungsoosta hän ei ollut varma.

Ei, hänellä ei ollut mitään todisteita, että joku heistä olisi rikollinen. Sitä paitsi, miten he voisivat hallita luonnonvoimia?
Mutta sitten, hän muisti aamuisen kolarin ja tavan, millä tavalla he olivat pelastuneet. Jäätä... Minseok oli sanonut sen olevan hänen. Ja Junmyeon oli huomannut yhteen kuuluvuutta veden kanssa. Tällä logiikalla hän olisi samankaltainen kuin Minseok... entä Baekhyun? Oliko hänelläkin jokin erityinen "voima"? Sitä pähkäillessään hän tajusi, ettei hän voisi missään nimessä kertoa.
Hänen oli heti puhuttava Minseokin kanssa, jotta hän saisi asioista viimein selvyyden.
Poika soitti taksin ja oletti, että Minseok, ystävänsä Jongdaen kanssa, oli lähtenyt koululle niin kuin alkuperäisessä suunnitelmassa kuului. Kun Junmyeon oli jo nousemassa kyytiin, juoksi Taemin paikalle. "Pääsenkö mä samalla kyydillä? Mun täytyy päästä kouluun", poika selitti ja kun toinen antoi luvan, hän tunki sisään.
"Mistä sä tiesit että mä oon tulossa koululle myös?"
"Äh, mä vaan kuulin kun sä sanoit kuskille."
"Okei, mutta miksi sä et ole koulussa? Sehän alkoi jo aikoja sitten."
"Mä tarviin vähän rahaa, joten mun oli pakko käydä tuolla."
"Kävitkö sä edes koululla ennen tätä? Tai siis halusin vain tietää, koska en oo varma pääsikö Jongin perille."
"Ai Kai? Oliko hän edes koulussa? Mä luulin, ettei se edes tullut sinne", Taemin sanoi hieman happamasti, kun taksi nytkähti liikkeelle.
"En tiedä... me menimme samaa matkaa, mutta sitten tuli kolari ja-"
"Kolari?! Mitä?! Onko Kai edes kunnossa?"