Etsitty |EXO•Fin|

10.Ninjailua

Baekhyun oli hetken ulkona. Hän etsi takaoven ja pujahti sieltä sisään, sillä välin kun jotkut miehet lastasivat tavaroitaan rekasta sisään.
Hän saapui varastoon, jossa oli paljon lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Poika huomasi vieressään avonaisen paketin kertakäyttöisiä suusuojia. Ne vaikuttivat hyödyllisiltä, joten hän laittoi yhden kasvojensa peitoksi ja otti toisen mukaan Chanyeolille.
Hän liikkui ninjamaisesti seiniä pitkin saapuen viimein itse sairaalaan sisään. Vastaan tuli yksi hoitaja, joten hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. "Anteeksi. Missä päin ovat silmähoitoa vaativat potilaat", Baekhyun kysyi ja hoitaja pysähtyi. Nainen ei näyttänyt tajuavan, että poika oli kutsumaton vieras, vaan kuuliaisesti hän neuvoi tien.
"Silmäpotilaat on sijoitettu kolmanteen kerrokseen. Miten niin?"
"Ah, minulla on tärkeää työtä siellä. Kiitos", Baekhyun sanoi ja lähti ripeästi kohti määränpäätään, joka oli selvinnyt juuri äsken. Hän juoksi hissin luo ja lähti ylös.
Pahaksi onnekseen hän huomasi, että se ovi, jonka kautta pääsi potilashuoneisiin, oli lukossa. Baekhyun tajusi, että Chanyeol oli varmaan yhä hoidettavana jossain, joten häntä ei ollut varmaan vielä siirretty nukkumaan. Kun poika kääntyi takaisin, hän huomasi jättämänsä verijäljet. Ei hänellä ollut kuitenkaan aikaa tai motivaatiota sitoa takaraivon haavaa.
Hän lähti vaeltamaan käytävällä ja loppuen lopuksi hänen oli pysähdyttävä lepäämään. Samassa läheinen ovi avautui ja sieltä tuli ulos hoitaja, joka talutti Chanyeolia kädestä pitäen. Pitkällä pojalla oli side silmiä peittämässä. Baekhyun loikkasi piiloon ja odotti, että kaksikko menisi ohi.
Hän lähti hiipimään heidän peräänsä.

Kun Chanyeol vietiin omaan potilashuoneeseensa, Baekhyun livahti sinne myös. Pahaksi onneksi hoitaja näki hänet kun tämä oli poistumassa.
"Kuka te olette", hän kysyi ja nosti toista kulmaansa hämmentyneenä.
"Byun Baekhyun, tämän paikan uusi siivoja. Palveluksessanne. Minut määrättiin putsaamaan tämä huone."

Hoitaja rentoutui ja nyökkäsi nähdessään Baekhyunin itsevarman olemuksen. Nainen poistui ja Baekhyun jäi osastolle yksin. Huoneessa oli kaksi muuta sänkyä, joista toinen oli tyhjillään ja toisessa joku nukkui sikeästi, kuorsaten.
Baekhyun käveli Chanyeolin luo.
"Yeollie?"
"Baek?"
"Joo."
"Mitä sä täällä teet?"
"Mä tulin hakemaan sut."
"Miksi?"
"Mä tiedän että jotain on tapahtumassa."
"Huh? Selitä."
"Jos sä jäät tänne makaamaan, mä oon varma ettet sä näe enää huomista."
"Hahhah. Oliko toi vitsi? Kuulitko sä kun lääkärit sano että saatan sokeutua kokonaan?"
Baekhyun värähti. "En. Ei se siitä johdu. Mä olen huomannut heti kaupunkiin saapumisesta asti, että täällä jotain tosi outoa. Kun mä tapasin sut, se tunne vain kasvoi."
"Sä olet vainoharhainen. Mä olen asunut koko elämäni ajan täällä ja tämä on ihan rauhallinen pikkukaupunki."
"Sinä se tässä olet sokea. Oletko sinä koskaan ennen nähnyt minua?"
"En. Tapasin sinut ensimmäistä kertaa tänään."
"Väärin meni: olen nähnyt sinut kymmeniä kertoja. Sinäkin olisit, jos et olisi ollut niin pinnallinen. Minulla ei ole kotia. Monesti olen katsonut sinua ja ystäviäsi, kun vietätte aikaanne kaupungilla. Huvitellen. Usein olen mennyt syömään tähteet kun olette lähteneet. Näin sinut niin usein, että opin tuntemaan sinut. Oikeata nimeäsi en koskaan tiennyt. Kuulin kuinka muut kutsuivat sinua milloin Yeollieksi, milloin Channieksi. Opin tuntemaan sinut vain tarkkailemalla sinua. Välillä tunkeuduit uniinikin asti. Muistan vieläkin yhden kesäpäivän, kun lämpimät auringonsäteet osuivat kasvoillesi ja sinä käännyit katsomaan minun suuntaani, josta säteet tulivat. Hymyilit mutta peitit silmäsi häikäisystä."

Chanyeolilla kesti hetken aikaa sulatella informaatiota. "Älä jaksa. Olet vain vähän sekaisin. En muista mitään tuollaista..."
Baekhyun nauroi hiljaa. "Me kaikki vedämme toisiamme puoleemme. Hauska juttu." Hän nauroi taas ja Chanyeol hyssytteli. "Ole hiljempaa. Tuota menoa päädyt mielisairaalaan."
Baekhyun ei kuunnellut. "Mennään jo. Ihan sama vaikket usko minua, mutta mennään."
Hän tarttui Chanyeolin käteen ja lähti riuhtomaan häntä ulos. Jättiläinen ei vastustellut vaan antautui vietäväksi.

"Miten meidän on tarkoitus päästä takaisin kotiin? En mä voi ajaa tässä kunnossa", Chanyeol huolestui.
"Mietitään sitä myöhemmin", Baekhyun sanoi ja työnsi Chanyeolin hissiin. Poika hengähti ja valo häikäisi häntä silmiin. Hän räpytteli ja huojui paikallaan hetken ajan, kunnes hissi nytkähti saapuessaan perille. Pian hänen ruumiinsa olikin maassa.
"Baekhyun? Mitä tapahtui?"
Poika ähkäisi ja huomasi, että hänen nenänsä oli alkanut vuotaa verta. Hän yskäisi ja nousi pystyyn. "Jatketaan matkaa. Meillä ei ole varaa pysähtyä."
Chanyeol jähmettyi paikalleen. "Mä kannan sut."
"Ei onnistu, sä et näe."
"Onnistuu, jos osaat puhua", Chanyeol sanoi ja tarttui kiinni poikaan. Hän nosti tämän heikon olemuksen käsivarsilleen.
"Ööm, no okei. Nyt suoraan eteenpäin", Baekhyun sanoi ja jättiläinen lähti liikkeelle.
"Pysähdy," Baekhyun kiljaisi yhtäkkiä ja hänen kantajansa jarrutti hätkähtäen.
"Miksi?"
"Ei sille ollut syytä, hahhah. Halusin vain testata kuinka nopea sun reaktiokyky on. Aika hyvä, mut mulla on nopeampi", Baekhyun selitti nauraen ja antoi lisää käskyjä, kunnes he päätyivät aulaan.

"Okei, nyt pitäisi päästä päivystäjän ohi. Aika helvetin nopeata ennen kuin se huomaa. Se voi olla yks niistä joka voi kidnapata sut", Baekhyun raportoi ja Chanyeol olisi pyöräyttänyt silmiään kyllästyneesti, ellei se olisi sattunut niin paljoa. Hänen sylissään oleva poika antoi reittiohjeet ja toinen painoi ne mieleensä. Chanyeol pinkaisi juoksuun.
"CHANYEOL SÄ MEET SEINÄÄN PÄIN", Baekhyun kiljaisi äkisti ja tarrasi kiinni toisen hiuksista ettei olisi tipahtanut pojan pysähtyessä.
"Vasemmalle! Äkkiä", poika käski ja Chanyeol juoksi käskettyyn suuntaan.
He syöksyivät ulos. Baekhyun laskeutui alas maahan. Hän huojui hetken ja tunki kätensä Chanyeolin takkiin, joka oli tällä hetkellä hänen päällään.
"Ota sun takkisi", Baekhyun käski ja heitti vaatekappaleen isommalle, joka ei saanut koppia. Poika joutui nostamaan sen maasta ja ojentamaan sen isommalleen, joka puki sen päälleen kömpelösti.
"Mikä sun koodi on", poika kysyi avatessaan toisen puhelimen.
"Se toimii vaan mun sormenjäljillä, sun kaltaisten pikkuvorojen takia", Chanyeol sanoi ja hymyili. Poika asetti etusormensa siihen Baekhyunin ohjaamana. Baekhyun soitti taksin ja sen aikaa hän tutki Chanyeolin someja.
"Kuka on Sehunnie, joku tyttö vai? Entä Taebaby? Pandakarhu? Äksy lohikäärme", Baekhyun luetteli katsellessaan Chanyeolin kontakteja. Jokaisen nimen perässä oli iso kasa sydämiä. "Onks nämä jotain sun yhdenillanjuttuja tai jotain exiä?"
Chanyeol punastui lievästi, vaikkei hänellä ollut siihen oikeastaan mitään syytä. "Ei, ne ovat mun kämppiksiä. Sehun on yks äijä, ihan hyvä tyyppi. Taebaby on kans yks mun ystävästä, joka välillä vähän ärsyttävä. Panda on Tao, se poliisi jota ammuit melkein naamaan, lohikäärme on Kris joka meinasi just äsken kuristaa sut kuolleeksi", Chanyeol selitti ja Baekhyun nielaisi. "Sä tunnet ne. Vai?"
"Juu u. Oon itse asiassa aika läheinen ystävä, molemmille."
"Voitko sä pyytää Taolta anteeksi, mun vaistot vaan oli vähän sekaisin...", Baekhyun sanoi eikä oikeastaan tarkoittanut sanojaan. Tähän Krisiksi kutsuttuun poikaan hän alkoi tuntea vihaa. Hän oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja vielä Channienkin kimppuun. Siinä tyypissä oli jotain vikaa, Baekhyun ajatteli ja katsoi lähenevän taksin ajovaloja.