Etsitty |EXO•Fin|

53.Rymytursas

"Ei ole totta, mitä te täällä teette", Jonginin kasvot loistivat jälleennäkemisen ilosta kun hän meni halaamaan Sehunia, joka vastasi halaukseen. "Paljon on tapahtunut, ja samaa voisin oikeastaan kysyä sinulta. Sähän jäit maahan? Entä Taemin sitten, hänhän ei kuulu koko juttuun millään tavalla?"

Taemin läpsäisi sammunutta poikaa kädellään. "Herää. Taisi olla vahvaa viinaa", poika sanoi ja haisteli tyhjentynyttä pulloa irvistäen. Vaikka hänen tapaamisensa Luhanin kanssa oli ollut lyhyt, oli ensivaikutelma tainnut olla melko paikkaansa pitävä.

Sehun selitti ystävälleen, miten hänet oli ensin kaapattu johonkin autoon, josta hänet oli viety lentokentälle. Siellä muut olivat sattumalla olleet, ja hän oli päässyt samaan lentokoneeseen, joka oli hajonnut kesken kaiken. "Sitten me oltiin tuolla oudossa paikassa lähellä tätä avaruusasemaa. Tapasin Luhanin sen jälkeen kun olin jäänyt puun alle ja halvaantunut puoliksi. Niin paljon on tapahtunut, että menisi tunteja selittää kaikki. Mutta tuossa oli kaikki tiivistettynä. Mitä sulle tapahtui?"
"Wow, sä oot kokenut näiden parin päivän aikana ihan hirveästi. Oon niin pahoillani sun halvaantumisesta, kunpa se saataisiin hoidettua", Jongin huokaisi aidosti surullisena ystävänsä puolesta. "Mutkin kaapattiin sellaiseen autoon, josta mut vietiin johonkin avaruusalukseen. Sinne hyökkäsi muita ja jäimme triceratoneille vangiksi", hän sanoi ja osoitti lähemmäksi tilannetta tarkkailemaan tullutta suurikokoista dinosaurusta, joka näytti Sehunista aika pelottavalta.
"Tärkeintä on, että olemme nyt yhdessä. Vielä kun löytäisi muut", Sehun riiputti päätään kun Jongin ja toinen työntekijä alkoivat viedä häntä toiseen alukseen.
"Minä tiedän ainakin Junmyeonin olinpaikan, sinne me kaikki olemme menossa. Muut saattaisivat olla siellä."
"Ihanko totta? Miten hän voi", poika sai uutta toivoa ajatellessaan lempeää Junmyeonia, jonka kanssa hänellä oli hyvät muttei kovin läheiset välit.
"Ei kovin hyvin. Näin hänet vain telkkarista, mutta hän pyörtyi kesken lähetyksen", lämpimän ihonsävyn omaava poika huokasi asetellessaan ystäväänsä aluksen penkille.
Siihen Sehun ei sanonut mitään, alkoi vain ajatella kaikkea tapahtunutta ja sitä mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi.

~||~

Baekhyun juoksi yhä alemmas portaita alkaen todenteolla hengästyä jatkuvaan liikkeeseen.

Tässä kerroksessa oli jotain kiinnostavaa, muttei sitä mitä hän oli etsimässä. Tämän kerroksen katto oli korkea ja täällä ei ollut enää lainkaan ikkunoita, joista luonnonvaloa olisi tullut sisään. Sen sijaan kattoon oli kiinnitetty valtavia loisteputkia, jotka loivat kolkonvärisille seinille kylmän säväyksen.
Mahtavin asia oli kuitenkin suurten, paksujen lasien takana olevat eläimet. Sellaisia ei koskaan ole tallustanut maanpäällä, tai no, osalla oli siivet. Jotkut olivat kuin dinosauruksia, osa ei muistuttanut lainkaan mitään eläintä.
Jokainen niistä oli unessa. Mikäli niiden valtavat kyljet eivät olisi kohoilleet tasaisesti, olisi pieni poika luullut niitä kuolleiksi.
Baekhyun meinasi aluksi vain juosta niiden ohi, mutta antoi uteliaisuudelleen periksi ja piti pienen hengähdystauon. Kuin pieni koiranpentu hän laittoi kätensä kylmää lasia vasten ja katsoi hirviötä edessään, jonka valtavat torahampaat tunkivat sen kidasta, johon olisi mahtunut vaikka valas tai sata ihmistä kerralla. Pojasta oli ihan oikein, että sitä pidettiin unessa, vapaana sellainen tekisi kammottavaa tuhoa.
Pieni valopallo lähti hänen kädestään, että näkisi liskomaisen otuksen yksityiskohdat paremmin.

Tämä oli virhe: uudenlainen valo, luonnollinen valo kuulsi otuksen monien silmäluomien läpi ja herätti sen. Keltaiset, monet erikokoiset silmät tuijottivat poikaa joka säikähti olennon reaktiota. Kapeat pupillit, saalistajaa silmät tuijottivat nuorukaista joka lähti hiljaa perääntymään. Otus nosti ruumiinsa ylös, ja valo pimeydessä paljasti sen todellisen koon: se oli valtava, kenties sinivalaan kokoinen.
Siinä hetkessä poika tajusi, että hänen oli parempi jatkaa juoksemista. Tällä kertaa hän päätti lähteä ylös, sillä mitä alemmas hän meni, sitä vaarallisemmiksi nämä otukset täällä kävivät. Ja viimeksi kun hän Chanyeolin oli nähnyt, hän ei ollut ollut valtava ihmissyöjäpeto.

Se hirviö alkoi hajottaa lasia terävillä kynsillään jotka olivat yhtä paksut kuin Baekhyunin oma käsivarsi. Kuului kammottavaa kirskuntaa kun lasi leikkautui ja antoi periksi, kun otus iski sitä päin koko painollaan. Adrenaliini alkoi virrata nuorukaisen suonissa yhä nopeammin ja hän ryntäsi portaat ylemmäs, kerros toisensa jälkeen. Hän ei halunnut nähdä mitä oli juuri saanut aikaan.

Otus karjui riemuissaan päästessään vuosikausia kestäneestä unesta tässä kolkossa vankilassa. Lasin teräviksi muuttuneet reunat raapivat sen paksua nahkaa sen tunkiessa läpi.
Tämä olento oli rymytursas, tämän ja kolmen lähimmän galaksin vaarallisin saalistaja. Yksinään se oli vain valtava ja väkivahva ja kykenevä leijumaan eteenpäin.

Mutta auta armias jos sitä ruokittiin jonkinlaisella voimallisella eläimellä, silloin oli helvetti irti.
Ja mikä oli lähin voimallinen eläin, tai no, ihminen?

Byun Baekhyun, joka juoksi sydän kurkussa etsimään poikaystäväänsä.

Otus saattoi aistia valon värisevän ja
vahvan voiman. Se huusi riemusta ja lensi portaikkoon, joka oli toki liian pieni sen valtavalle ruholle.
Mitäpä ei sen kova kallo murtaisi, mietti joku tietäjä kerran, joten eipä tavallisesta maalatusta seinämästäkään ollut mitään vastusta.
Rakennuksen perustukset eivät nauttineet tilanteesta, joten ne alkoivat heilua aiheuttaen järinää.
Lähettyville saapunut alus oli juuri laskeutunut. Sehunia kannettiin Taeminin ja Jonginin toimesta ulos, Luhan sai tukea federaation työntekijältä. Triceraton seurasi heitä häntä viuhtoen edes takaisin. Järinä yllätti kaikki kuusi.
"Mitä ihmettä", paikallinen ihmetteli melkein pudottaen kännikalansa maahan. "Maanjäristykset eivät ole kovin yleisiä täällä. Kiirehditään tukikohtaan."
Kaikki nopeuttivat askeliaan ja pian he jo koputtelivat metalliovea. Työntekijä heilutteli kättään kameralle. Ovi avattiin.
"Okei, ensinnäkin mitä triceraton tekee täällä", toinen sotilas kysyi osoittaessaan vihollista aseellaan.
"Selitän sisällä. Maa järisee."
"No on kuule huomattu. Meillä on kuule vähän isompiakin ongelmia, nimittäin sen järistyksen aiheuttaja."
"Aha, ottakaa nämä vain vastaan, minun täytyy lähteä äkkiä takasin asemalle", työntekijä ajatteli vain omaa nahkaansa, ja voi olla, että se lause pelasti hänen henkikultansa, sillä toinen antoi tälle luvan lähteä.

Triceraton ja pojat päästettiin sisään tärinän jatkuessa.

~||~

Kyungsoo raotti silmäluomiaan mutta sulki ne saman tien kirkkaan valon takia. Hetken aikaa hän vain makasi siinä hiljaa, kuunnellen omia sydämenlyöntejään jotka olivat pitkästä aikaa tasaiset ja vahvat.
Harmikseen poika huomasi, että hänet oli sidottu kiinni sänkyyn. Pojalla oli utuisia mielikuvia siitä mitä hän oli tehnyt aikana jolloin hän oli ollut toipumassa.
"Jongdae", hän kokeili varovasti ääntää, joka oli vielä karhea vedenpuutteesta. "Jongdae herää", potilas yritti saada vierustoverinsa heräämään. Onneksi toinen oli jo hereillä. "Ai susta saa vihdoin jotain tolkkua", poika hymyili kuin pieni koiranpentu ystävälleen. "Päästä minut irti", Kyungsoo pyysi.
"En mä saa, sä voit vaikka syödä multa jalan irti tai jotain, sen verran oudosti sä oot käyttänyt viime aikoina."
"Söinkö minä sinun jalkasi", Kyungsoo henkäisi kääntäessään päätään niin että näki pojan raajojen tyngät. "Kamalaa, miten saatoin."
"Nah, et nyt oikeasti. Okei, kuulostat aika selväjärkiseltä", Jongdae pohti ja raahautui pois omasta sängystään. Hän pystyi hetken aikaa pystyssä ainokaisella jalallaan, kun otti samalla tukea toisen sängystä. Siteet avautuivat ja Kyungsoo nousi kiitollisena pystyyn.
"Aiotaanko me jäädä tänne? Baekhyun lähti jo, kovalla metelillä. Eivät ole vielä saaneet kiinni."
"Lähdetään perään. Saat selittää minulle samalla muutaman asian."

|Pstt rymytursas on peräisin Ratchet&Clank: All 4 One pelistä, en voinut vastustaa kiusausta sen käyttämiseen tässä :')