Etsitty |EXO•Fin|

11.Yixing, Junmyeon ja Minseok

Pojat tuijottivat toisiaan suu auki. Yixing juoksi katsomaan pyörtynyttä poikaa, joka hengitti vaimeasti. Hetken herättelyn jälkeen hän avasi kissamaiset silmänsä. Syke kiihtyi hetkessä ja hän nousi pystyyn.
"He tulevat", Minseok sanoi hiljaa ja otti tukea läheisestä naulakosta.
"Huh? Ketkä", Junmyeon kysyi ja rauhoitteli tuntematonta. Tästä päivästä ei saisi enää normaalia tekemälläkään.
"En minä tiedä...", poika henkäisi ja Yixing talutti hänet istumaan sohvalle. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja sulki hetkeksi silmänsä.
Junmyeon kurkisti ovisilmästä ulos, muttei nähnyt ketään ulkopuolella. Kun hän oli avaamassa ovea, Minseok huusi. "Älä avaa sitä!"
"Miksi? Siellä ei ole ketään."
"On siellä. Sä et voi vaan nähdä, ne odottavat ulkopuolella ja tunkee sisään..."

Junmyeon kohotti toista kulmaansa mutta noudatti käskyä. Yixing ojensi teemukin Minseokille. "Kuka sinä olet", hän kysyi kun poika otti juoman vastaan. Normaalisti hän ei yleensä ottanut mielellään ruokaa vastaan tuntemattomilta, mutta ei hän tohtinut kieltäytyäkään.
"Kim Minseok... sanokaa Xiuminiksi, jooko?"
"Selvä. Minä olen Yixing, ja tässä on Junmyeon. Mua kutsutaan Layksi, ja häntä Suhoksi", Yixing selitti ja hymyili rauhoittavasti. Minseokin keho alkoi hiljalleen rentoutua hänen hörppiessä hunajalta maistuvaa juomaa.
"No, miten sinä päädyit tänne", Junmyeon kysyi ja istui pojan viereen.

Minseok oli pitkän aikaa hiljaa eikä halunnut kertoa, mutta kaikesta päätellen tämä kaksikko ei ollut hänen vihollisiaan, joten hän saattoi kertoa.
"Kaikki alkoi siitä, kun tänään vapautin erään ystäväni vankilasta. Sen jälkeen meitä jahdattiin, ja jakaannuimme. Sovimme, että tapaisimme tutussa paikassa, mutta kukaan ystävistäni ei saapunut sinne. Kadotin siis heidät, ja nyt illalla meinasin joutua tappeluun, mutta sitten tulivat nämä jonkinlaiset agentit perääni, ja juoksin karkuun tänne", Minseok kertoi hiljaa ja nopeasti.
Junmyeon kuunteli kiinnostuneena.
"Entä jos nämä "agentit" olivatkin poliiseja jotka halusivat sinut kiinni, koska vapautit ystäväsi vankilasta?"
"Ei. En oikeastaan vapauttanut häntä vankilasta vaan ra-", Minseok läimäisi käden suulleen. "En mä voi kertoa."
"Mikset? Voit luottaa meihin."
"En... en voi..."
Junmyeon huokaisi. "Tänään ollut outo päivä... mikä hinku kaikilla tuntemattomilla on tulla tänne? Tietysti Lay jättää aina oven auki", Junmyeon mulkaisi poikaystäväänsä ärsyyntyneenä, mutta Yixing vain hymyili niin että hymykuopat tulivat esiin.
"Onko täällä käynyt tänään aiemmin joku", Minseok kysyi kiinnostuneena.
"Kyllä... eräs pienikokoinen poika, joka tuli varastamaan omenan ja käyttäytyi kuin olisi omistanut koko maailman."
Minseok näytti hetken aikaa järkyttyneeltä. "Kuvaile häntä."
"Silmille valuvat harmaat hiukset, ruskeat silmät, räsyiset vaatteet, mustaa kajaalia, terävät hampaat...", Junmyeon luetteli muistellessaan yhä nimeltä tuntematonta poikaa, joka oli vielä purrut häntä.
"Sen on oltava Baekhyun! Olen aivan varma! Hän on yksi kadonneista ystävistäni, missä hän on nyt", Minseok innostui silmin nähden ja uskaltautui hymyilemään.

"En tiedä. Kun jouduimme käymään sairaalassa, eräs nuori mies, Chanyeolko hänen nimensä oli, toi hänet sinne myös. Baekhyun näytti olevan loukkaantunut silloin, ja Kris kävi hänen kimppuunsa."
"Nuo muut nimet eivät sano minulle mitään. Ja kuka kehtasi käydä Baekhyunin kimppuun?! Hän saa vielä joku päivä vastata teoistaan"
Junmyeon oli kiusaantunut, koska olihan hän itsekin saattanut satuttaa Baekhyunia. Sitä hän ei kuitenkaan aikonut myöntää, ihan heti ainakaan. Vaikka Minseok oli laiha, hän näytti yllättävän vahvalta. Hän oli aavistuksen pienempi kuin Junmyeon, mutta vantterampi.
"Hyvällä tuurilla Baekhyun on vielä sairaalassa. Voitteko te viedä minut sinne", Minseok kysyi toiveikkaana, mutta Yixing pudisti päätään. "Kumpikaan meistä ei omista autoa, eivätkä bussit kulje tähän aikaan."
"Olkaa kilttejä. Tilatkaa mulle taksi. Mun elämä saattaa riippua tästä."
"Miten niin?"
"En voi kertoa. Sitä paitsi eräs toinen ystäväni on tuolla jossain yksin, vakavasti sairaana", Minseok selitti ja vei tyhjän teekupin tiskikoneeseen.
Hän pesi kätensä ja kääntyi sitten taas katsomaan kaksikkoa.
Junmyeon haukotteli. "Saan tunnontuskia jos en auta sinua. Eli okei, otetaan taksi, mutta me molemmat tulemme sun mukaan. Haluan pyytää Baekhyunilta anteeksi."

Minseok nyökkäsi ja haisteli ilmaa. Sen jälkeen hän kuunteli tarkkaavaisesti. "He ovat menneet. On turvallista mennä, mutta pitäkää varanne ja kukaan meistä ei saa jäädä yksin. Välttäkää autoja, varsinkin pakettiautoja. Ei kannata mennä tuntemattomien lähellekään."
Junmyeon ei ymmärtänyt, miksi toinen oli niin vainoharhainen, mutta antoi asian olla ja aikoi noudattaa ohjeita, ihan Minseokin mieliksi. He pukivat päälleen ja lähtivät ulos. Sitä ennen kuitenkin Yixing teki Minseokille voileivän matkaevääksi, kun oli kuullut toisen äänekkään vatsan murinan.
He tunkivat rappusiin ja laskeutuivat alas. Alemmassa kerroksessa haukkui koira ja Minseok jähmettyi. Se kuulosti tutulta... mutta hänellä ei ollut nyt aikaa asialle, joten he jatkoivat matkaa hiljaisuuden laskeutuessa.

Junmyeon soitti taksin ja kuski sanoi tulevansa pian. Ei mennyt aikaakaan, kun se jo ilmestyi.
"Sairaalaan siis. Minulla onkin jo seuraavat asiakkaat siellä odottamassa, joten tämähän kävi kätevästi", kuski sanoi ja pojat asettuivat nahkaiselle, kermanvaalealle takapenkille. Kuski yritti smalltalkia, mutta kukaan ei ollut juttutuulella. Jokainen velloi omissa ajatuksissaan.

Junmyeon mietti mitä tämä kaikki tarkoitti. Joko Minseok oli vainoharhainen, kenties mielisairaskin, tai sitten täällä oli tapahtumassa oikeasti jotain outoa. Tai sitten Minseok oli huumeissa. Sekin oli ihan mahdollista, jos hän kerran liikkui yhdessä Baekhyunin kaltaisen kanssa.
Päällepäin Minseok oli kuitenkin normaalin näköinen, eikä yhtään sekava. Päinvastoin, hän oli tarkkaavainen kuin metsästyskoira metsällä.

Junmyeon yritti miettiä, oliko hän nähnyt mitään outoa viime aikoina. Ei oikeastaan... paitsi se outo violetti kaasupilvi, joka oli leijunut kaupungin yllä. Siitä oli uutisoitu, ja sen oli kerrottu olevan vaaraton, mutta syytä ei tiedetty.
Siitä oli nyt kolmisen päivää, ja sen jälkeen oli tapahtunut enemmänkin kummallisia tapahtumia. Hän oli käynyt uimahallissa yksikseen, sillä se oli hänen yksi liikuntaharrastuksistaan tanssin ja golfin ohella.
Silloin jokainen suihku oli mennyt rikki juuri ennen kuin hän tuli sisään. Putket olivat menneet tukkoon, eikä kukaan tiennyt miksi. Siihen oli jäänyt se uintireissu.

Poika oli myös huomannut, kuinka taivas oli melkein aina pilvessä nykyään. Se tosin saattoi johtua ihan vain ilmastonmuutoksesta, jota tosin ei ollut joidenkin mukaan edes olemassa. Junmyeon kyllä uskoi siihen.
Junmyeon ei tiennyt, että Yixing ajatteli samaa. Outoja asioita oli oikeasti ollut monia. Puisto, joka oli ennen ollut hyvinkin kuollut, jopa kesäisin, oli saanut eloa. Kun Yixing usein vietti aikaa siellä, oravia pörröhäntineen ja lintuja oli tullut paikalle sankoin joukoin, ja havupuiden kellastuneet havut olivat kadonneet. Tilalle oli tullut vehreitä, elinvoimaisia oksia. Oudointa oli, ettei Yixing ollut nähnyt ketään koskaan hoitamassa paikkaa.
Kummallakaan heistä ei ollut mitään ideaa mihin tapahtumat liittyivät.
Auton ikkunat peittyivät jäiseen ja vetiseen mössöön. Alkoi sataa lunta taas, mutta he olivat jo melkein perillä. Valot valaisivat seuraavat asiakkaat. Kuski pysäytti auton ja Minseok ryntäsi ulos.
"BAEKHYUN!"