Etsitty |EXO•Fin|

32.Pudotus

Taemin kulki käytävää pitkin, kunnes Kibum johdatti hänet huoneeseen odottamaan. Taemin meinasi jo panikoida, mutta sitten mies palasi ja tuli hymyillen takaisin jonkinlaisen laitteen kanssa.
"Hei Taemin... tämä laite on ihan vaaraton. Se antaa sulle mielenrauhan, että voit liittoutua meidän kanssa. Ei ole mitään pelättävää, se ei satu. Jätän sinut nyt Zenyattan huoleksi", mies sanoi ja hänen takaansa levitoi robotti, jonka kasvoille oli taottu levollinen ilme. Metalliset pallot kiersivät tämän kaulaa, ja hän otti ihmismäisiin käsiinsä kypärän, kun Kibum poistui huoneesta.
"Ole hyvä ja istu tuohon tuoliin. Tämä ei satu lainkaan, menetät vain muutaman muiston-"
"Hei hetkonen nyt, mä en aio menettää yhtäkään muistoa. Jokainen niistä on tärkeä!"
"Se on välttämätöntä jos- AUHG", robotti huudahti Taeminin potkaistessa tuota kömpelösti.
"Nope, not gonna happen", poika sanoi ja juoksi ulos huoneesta. Zenyatta kuitenkin heitti yhden pallonsa hänen päähänsä ja pojan ajatukset sumenivat. Vielä kun robotti raahasi häntä jalasta pitäen lattiaa pitkin takaisin, hän huusi yhä uudelleen: "EI VITUSSA, EN HALUA!"

Taemin heräsi. Alkutekijöikseen hän oksensi viereensä ja repi piuhat kallostaan irti. Prosessi oli mitä ilmeisimmin yhä kesken, sillä hän oli unohtanut jo monta asiaa, mutta silti hän muisti oman huutonsa ja sen, että täältä piti päästä ensitilassa vittuun.

Näkökentässä ei näkynyt ketään, joten hän loikkasi ylös, väisti oksennustaan ja juoksi päämäärättömänä käytävillä.
Yhdessä vaiheessa Genji tuli jälleen vastaan, mutta kun vanhempi oli tervehtimässä karkuria, Taemin loikkasi hänen kaulaansa enemmin hyökkäävästi kuin ystävällisesti.
"Nyt muuten kerrot missä on pakokapselit", hän sanoi pirullisesti hymyillen Genjille, joka katsoi hämmentyneenä tulokasta. "Öh no siis kävele eka suoraan, sitten raput alas, oikealle ja siellä ne ovat. Mihin tarvitset sitä tietoa-"
"Joo kiitos ja hyvästit", Taemin vastasi ja kipitti neuvottuun suuntaan jättäen Genjin taakseen ihmettelemään.

Poika huomasi pian, että pakokapselit oli vartioidulla alueella, joten hän joutui piiloutumaan laatikkokasaan. Hän sulki yhden boksin kannen päällensä ja sitten se alkoi liikkua niin, että Taemin heilui sen sisällä. Pää kopsahti sen kovaan seinään ja hän menetti tajunsa.

~||~

Chanyeol ja Baekhyun etsivät nälkäisinä kaikki koneen ruokavarat, ja Kyungsoo oli lukinnut itsensä vessaan, aikomuksenaan puhdistaa itsensä kaikesta verestä. Vähän väliä vessasta kuului epämääräisiä ääniä, kun hän antoi ylen.

Tao oli ottanut kuulokkeensa esiin, sillä hän piti niitä aina mukana koulussa. Hänen päänsä heilui aina välillä hänen antautuessaan rytmin vietäväksi. Poikaa kuitenkin kalvoi yksinäisyys ja suru, ja poika olisi halunnut mennä tapaamaan Junmyeonia, mutta hän ei voinut, koska Junmyeon oli Yifanin luona. Ja ex-poikaystäväänsä hän ei todellakaan halunnut nähdä.
Luhan ja Sehun kiehnäsivät toisissaan kiinni, onnellisina siitä että Sehun oli saatu pelastettua onnistuneesti, ja nyt kaikki tuntui olevan ihan hyvin.
Chanyeol ja Baekhyun olivat löytäneet keksejä ja muuta hyvää pieneen nälkään. Niillä eväillä pärjäisi mainiosti matkan loppuun asti. Kiinaan ei ollut pitkä matka. Pojat kiersivät eri ihmisten luona, tarjoillen keksejä kaikille halukkaille, kunnes he asettuivat omille paikoilleen.
Puolen tunnin kuluttua Sehun oli nukahtanut Luhanin viereen, joka silitti toisen blondeja hiuksia varoen. Chanyeol ja Baekhyun istuivat sylikkäin, erittäin uneliaina molemmat. Jongdae ja Minseok hymyilivät toisilleen lämpimästi, mutta hetkisen kuluttua hekin olivat nukahtaneet, kun vanhemman pää oli nojaamassa Jongdaen olkapäähän.
Yixing oli myös nukahtanut syvään uneen, yrittäen nukkua huumatun olonsa pois. Tao oli angstaamassa nurkassa, ja hän oli heittänyt mustan hupparinsa naamansa peitoksi, joten kukaan ei ollut varma, oliko hän hereillä vai unessa.

Kyungsoo tärisi karulla penkillä ja yritti vältellä oksentamista. Valitettavasti hänen pieni kehonsa taipui kaarevaksi ja hän yrjösi maahan ja penkille aimo annoksen paksua, tummaa verta. Kyungsoo huusi tuskasta, mutta todellisuudessa poika ei saanut suustaan ainuttakaan ääntä. Kukaan ei huomannut hänen tuskaansa.
Hetken kuluttua tilanne kuitenkin rauhoittui, ja hän nukahti omaan verilätäkköönsä rättiväsyneenä taistelusta.