Etsitty |EXO•Fin|

34.Yhdessä

Taemin nosti laatikon kannen päältään. Hänen muistinsa oli hatara ja häntä pelotti kamalasti hänen katsoessaan sekasortoa, mikä laatikon ulkopuolella odotti. Oli kulunut varmaan muutama tunti, ja hän huomasi aluksen olevan erilainen kuin se missä hän oli ollut jonkun kanssa, jonka nimi oli painunut unholaan.

"Miksi nämä olennot vaeltavat vapaana", Taemin inisi hiljaa peloissaan ja jäi paikoilleen laatikkoon katselemaan tapahtumia, kunnes eräs poika juoksi paniikissa aivan hänen ohitseen huomaamatta häntä. Taemin tarttui tähän iloisena siitä, ettei ollut ainoa ihminen koko paikassa.

Lämpimän kuparisen ihon omaava poika käänsi kasvonsa peloissaan Taeminin suuntaan. Hänen ruskeat silmänsä laajenivat hänen tajutessaan kuka siinä oli.
"Taemin", hän huudahti ja pyrki suutelemaan toista, mutta Taemin torjui hänet ihmeissään. "Eww, lopeta. En mä tuntemattomia halua suudella."
"Mutta... mehän ollaan yhdessä, eikö niin", Jongin sanoi häkeltyneenä punan kohotessa hänen kasvoilleen.
"Paskapuhetta, mutta nyt minusta tuntuu, että meidän kannattaisi yrittää päästä pois täältä. Meinaan, et varmaan halua päätyä noiden olentojen välipalaksi."

Jongin painoi katseensa maahan mutta nyökkäsi ja auttoi Taeminin pois laatikosta.
"Mulla ei ole oikeasti mitään hajua minne kannattaisi mennä, mutta seuraa mua", Taemin totesi toiselle ja lähti juoksemaan pää yhä jyskyttäen aiemmasta iskusta.

Kauempana oleva korkea, hiukan kirahvin tapainen otus murskasi pääkopallaan aluksen suurta ikkunaa, josta näkyi muutama planeetta ja lukemattomia tähtiä, joskin planeetat eivät olleet kumpikaan tuttuja Jonginille tai Taeminille. Yhtäkkiä kuului kova poksahdus kun pitkä olento oli murskannut ikkunasta palasen ja sen pää imeytyi ulos avaruuteen. Punaiset valot hallin seinillä alkoivat välkkyä ja hälytysääni kaikua suuressa tilassa, ja paikalle vyöryi sotilaita jotka näyttivät hekin säikähtäneiltä.

"Voi vittu", Taemin huudahti ja otti Jonginin aseen käteensä juostessaan yhä nopeammin. "Ei täällä ole mitään paikkaa minne mennä. Pysytään vaan piilossa", hän totesi ja osoitti laatikoiden välissä olevaa rakoa, jonne he molemmat ahtautuivat.

"Onko se vain minä, vai tuntuuko sinustakin, että happi loppuisi", Jongin sanoi hiljaa hetken kuluttua, ja Taemin nyökkäsi. "Ei kannata puhua, säästetään happea", poika vastasi ja oli hiljaa paikallaan, josta Jongin otti mallia.

He istuivat laatikon varjossa aivan hiljaa, kun muutkin äänet alkoivat vähitellen kaikota, sotilaiden askeleet kuitenkin kaikuivat ja osa niistä lähestyi.

Kun neljä sotilasta oli heidän lähellään, Jongin saattoi kuulla heidän puheensa. "Kuka törppö oli edes päästänyt kaikki tavarat irralleen? Ihan kuin poliisien hyökkäys ei olisi ollut tarpeeksi. Nyt aluksen happivarat ehtyvät turhanpäiten, joudumme tekemään turhan välilaskun."

Taemin Jonginin vieressä oli valahtanut tajuttomaksi hapenpuutteen takia. Paniikki otti vallan pojasta ja viimeisillä voimillaan ennen hapen loppumista hän ojensi kätensä käytävälle ja lysähti siihen.

~||~

Yixing tajusi olevansa pienessä kaupungissa, joka näytti jämähtäneen keskiajalle. Hän oli kävellyt sinne niityltä, jonne hän oli tainnut tipahtaa lentokoneesta. Muita ihmisiä tai lentokoneen kappaleita ei tosin ollut näkynyt. Taloissa oli sammaloituneet katot, tiilet näyttivät hatarilta. Ikkunat oli paiskattu kiinni, ettei sade pääsisi sisään. Piipuista tuprusi tummaa savua. Joka pihassa näytti olevan ainakin yksi hevonen. Yixing kahlasi nilkkojaan myöten haisevassa mudassa kaupungin kaduilla. Jossain sotkun alla saattoi olla mukulakiviä.

Yixing näki erään matalan talon, jonka ikkunoista paistoi lämmintä valoa, katokseen oli jätetty muutama hevonen ja suuri koirakin, joka muistutti ennemmin sutta kuin koiraa.

Talon leveän oven yllä roikkui kuva possusta, joten kenties kyseessä oli jonkinlainen ravintola. Poika päätti mennä sisään.

Sisällä häntä odotti baaritiski pöytäkuntineen. Kansa oli kirjavaa ja erikoista, osa heistä loi pikaisen katseen nuoreen mieheen.
Yixing käveli sisemmälle ja huomasi tavallisen ihmisen nurkassa kaljan kera. Nuori meni hänen luokseen tietojen toivossa.
"Hei", Yixing kokeili ja sai ihmisen huomion itseensä.
"Mitäs tuollainen kaunis nuori mies tekee tällaisessa räkälässä", hän vastasi kummalla aksentilla, ja Yixing saattoi huomata muutaman hampaan puuttuvan miehen suusta.
"Jestas, sentään joku tajuaa minua", Yixing sanoi helpottuneena ja istui toisen viereen.
"Eipäs aleta heti lähennellä. Nuoret seisovat."
Yixing hätkähti ja pomppasi pystyyn pahoitellen. "Voitko nyt kertoa siitä missä mä olen?"
"Pitihän se arvata, että olet kujalla kuin maakrapu. Selitän lyhyesti, koska aikani on kultaa, mutten kehtaa jättää sinua ilman tietoa. Me olemme nyt Rajatilassa, paikassa joka on kytköksenä jokaiseen eri ulottuvuuteen. Näin minulle kerrottiin. Muuta en tiedä eikä minua voisi vähempää kiinnostaa. Painupas sinä tilaamaan minulle tuoppi palkinnoksi."
"Mutta ethän sinä kertonut kuin paikan nimen. Minun täytyy saada tietää lisää!"
"Pää kiinni, nulikka. Nyt painu jo tiskille niin kuin olisit jo."

Yixing lähti loukkaantuneena tiskille, tajuten ettei hänellä olisi rahaa maksaa kaljaa vanhalle miehelle. Yllättäen joku kuitenkin tarttui hänen hihastaan ja hymyili hänelle.
"Tule ulos. Vaikutat juuri oikeanlaiselta henkilöltä", nainen sanoi ja sen enempää sanomatta veti Yixingin ulos.
"M-mitä sinä haluat minusta", Yixing kysyi arkana mutta seurasi vastustelematta, katsoessaan nuoren näköistä, sileä kasvoista ja pitkähiuksista tyttöä. Hänen kasvoillaan oli muutama naarmu, mekko oli tumma ja koristeellinen, joskin hiukan repeillyt sieltä täältä.
"Minulla on todella kova kiire, ellen mieli päätyä roviolle. Ota tämä paketti ja tee sen sisällölle mitä lystäät, kunhan et kerro kenellekään että sait sen minulta", nuori selitti ja tyrkkäsi puisen laatikon pojan käsivarsille, suuteli tätä pikaisesti poskelle ja katosi näkyvistä väreilevään ilmaan.

Yixing kohautti olkiaan ja käveli vähän matkan päähän avaamaan lootaa. Se oli aluksi hiukan kinkkinen juttu, mutta hetken taistelun jälkeen kansi antoi periksi.
"Uh? Mekko", poika kohotti kulmiaan ja nosti koristeellisen vaatekappaleen ylös tarkastellakseen sitä tarkemmin. Se oli kermanvaalea, röyhelöillä ja ruseteilla koristeltu lolita-tyylinen mekko, hyvin kaunis mutta ei hän ajatellut sitä täyttää. Sen selkäpuolella oli pieni metallisäiliö, jota painamalla sieltä tuli muutama metallisuikale. Vaikka hän mietti, hän ei tajunnut mihin tarkoitukseen sitä olisi voinut käyttää.

Laatikonpohjalla hän näki sulkakasan, jotka olivat harmaantuneet ja nokiset. Kun hän nosti sen ylös, hän huomasi sen olevan kuollut kyyhkynen. Pojan kulmat kurtistuivat ja hän ihmetteli, minkä takia se tyttö oli antanut tämän roskan hänelle. Ei hän tekisi niillä mitään. Tyttö oli tainnut käyttää häntä vain hyväkseen päästäkseen eroon roskistaan. Outoa tosin, miksi hän olisi antanut käyttökelpoisen mekon tuntemattomalle pojalle?

Yixing piteli käsissään kyyhkysen ruumista ja huomasi ettei siinä näkynyt jälkiä sen kuolintavasta. Ei sitä ollut ammuttu tai mitään. Kun poika nosti sitä vielä lähemmäs itseään, linnunsilmä avautui säikäyttäen pojan totaalisesti. Hän huudahti ja tiputti eläimen maahan vahingossa. Kyyhkyn sulkapeite kastui mutaan ja se mulkaisi kiinalaista paheksuvasti mutta loikkasi takasin toisen paljaalle kädelle ja kujersi lyhyesti.

"Ah... säikäytit minut...", Yixing sanoi hiljaa ja silitti sen sulkia varmistaakseen, ettei kyse ollut vain harhanäystä. Mutta se oli aivan aito.
"Kumma juttu", hän päivitteli ääneen, pakkasi mekon takaisin laatikkoon ja otti sen mukaan kyyhkysen laskeutuessa hänen olkapäälleen. "Mutta en taida enää muistaa mitä normaalius tarkoittaa. Tule ystäväiseni, etsitään muut. Heidän on oltava jossain lähellä."