Etsitty |EXO•Fin|

54.Vapautusoperaatio

Kyungsoo auttoi Jongdaea pysymään pystyssä, kun he yhdessä loikkivat pitkin käytäviä. Laboratoriossa oli sattunut selvästi jotain, sillä heidän pakoonsa ei kiinnitetty huomiota ja rakennus tärisi oudosti.
"Minusta tuntuu kuin olisin ollut unessa nämä kaikki päivät", Kyungsoo kertoi Jongdaelle, joka nyökkäsi. "Paljon on tapahtunut, ja arvaa mitä, mä oon parantunut siitä iänikuisesta flunssasta! Se oli mun uuden ystävän, Yixingin ansiota. Ja mä sain poikaystävän, Minseokin!"
"Aww, vihdoin teidän suhteesta tuli virallinen", mustahiuksinen hymyili ja oli aidosti iloinen toisen puolesta.
"Meidän täytyy siis löytää Minseok! En ole nähnyt häntä muutamaan päivään, toivottavasti hän on kunnossa."

Toinen nyökkäsi. "Kuule, mitä mulle oikein tapahtui näinä päivinä?"
"Meidän joukko jakaantui jossain vaiheessa, enkä nähnyt sua sen jälkeen kun olit oksentanut verta tajuttomia määriä, siis ihan kammottavasti", Jongdae kuvaili ja Kyungsoo räpäytti suuria silmiään. "Kuvailemasi perusteella mun pitäisi olla kuollut", hän liikutti kättään rintansa ja vatsansa päällä kuin etsien sieltä todisteita kuulemastaan.
"Jep, mut niin pitäisi olla munkin, mut elämä on ihmeellistä", toinen väläytti hymyn ja jähmettyi paikalleen kuullen askelia.

Neljät suurin piirtein saman painoiset askeleet ja viidennet paljon painavammat, Kyungsoo saattoi huomata tarkalla kuulollaan. Nurkan takaa ilmestyivät äänten omistajat, jotka olivat heidän yllätyksekseen tuttuja.
"Ei mutta Luhanko se siinä", Jongdae huusi innoissaan nähdessään ystävänsä pitkästä aikaa yllättävissä olosuhteissa. Lisäksi hän huomasi tuntemattoman pojan, toisen tuntemattoman univormuun pukeutuneen miehen, tutunoloisen pojan ja vielä yhden ihmisen, joka hänkin oli tuttu.

"Chen, mitäs mies", poika oli tapansa mukaan tukevasti humalassa, mutta se saattoi tehdä hänestä ystävällisemmän kuin hän todellisuudessa olisi ollut pojalle, jonka kuolemasta hän ei olisi välittänyt.
"Mikäs tässä, raajarikkona, mutta elossa. Missä Minseok on? Huomasin teidän paenneen yhdessä", pieni surumielisyys kuulsi nuoren äänestä, mutta hän peitti sen toiveikkaalla hymyllä.
"Eipä ole näkynyt, taisin jättää hänet sinne jäätikölle", poika hymyili ja nojasi seinään ettei olisi kaatunut.
"Mitä?! Jätit hänet vain sinne?! Miten saatoit", Jongdae huudahti kiihdyksissä ja Kyungsoon täytyi pidellä tätä paikoillaan, ettei tämä olisi lähtenyt kaatuen ryömimään Luhanin kimppuun.
Luhan käänsi välinpitämättömästi ja tuijotti seinää väistäen kysymykset.
Jongin katsoi muita ihmeissään. "Onko kukaan nähnyt Junmyeonia? Näin hänet telkkarissa ja hän kai oli täällä."
"Junmyeon? Hän oli se toinen mukava ihminen Yixingin ohella", poika mietti rauhoituttuaan, mutta pudisti päätään. "En ole nähnyt kuin Baekhyunin ja Kyungsoon tässä rakennuksessa. Muut on varmaan viety muualle."
"Anteeksi nyt vain, mutta mitä kaksi potilasta tekee irrallaan", ensin hiljaa kuunnellut työntekijä avasi suunsa. Myös triceraton vaikutti äärimmäisen kärttyiseltä siitä faktasta, että kaikki asiat eivät olleet menneet yhtä hyvin kuin hän oli suunnitellut. Hän osoitti mieltään murisemalla matalasti.
"Te kaksi laitatte rumat päänne kiinni, koska meitä ei kiinnosta paskaakaan mitä te meille haluaisitte tehdä, me menemme minne haluamme", Jongdae ärähti takaisin halukkaana löytämään muut.
"Minulla on ase, enkä epäile käyttää sitä", työntekijä vastasi ja nosti edellä mainitun esineen osoittamaan Jongdaea, joka naurahti. "Ai että ase? Kuule, ensinnäkin on raukkamausta osoittaa aseella raajarikkoa. Toiseksi, minkähän takia minä selvisin hirviön kourista? Miksihän me kaikki olemme täällä?"

Tuuli alkoi suhista kuin vastauksena, vaikka osittain maan alla olevassa rakennuksessa sen pitäisi olla mahdotonta. Jongdaen käsi rätisi kipinöitä, Kyungsoo piti häntä pystyssä kun toinen sinkosi pienen salaman päin vastarannankiisken näköä.
Mies kaatui huutaen, salaman kärventäessä hänen kasvojaan. Taemin tajusi noukkia aseen hänen kourastaan. "Okei, nyt lähdetään. Mä olen muuten Taemin, jos joku ei vielä tiennyt."
"Kyungsoo", mustahiuksinen esittäytyi ja poika muisteli nähneensä tämän kasvot jahdattavien listalla aikaisemmin.
"Jongdae tai Chen."

Joukkion matka jatkui, tosin triceraton jättäytyi pois tajuttuaan, ettei hän mitään rahoja täältä saisi.

Poikajoukkio vaelsi etsien jotain merkkiä siitä missä muut voisivat olla.
"Laboratoriot", Kyungsoo luki ääneen yhdestä parioven päällä olevasta kyltistä. "Olisivatko he siellä?"
"Voi olla, käydään katsomassa", ihmiset jatkoivat matkaa.
Veikkaus osui oikeaan; tämä osasto taisi olla oikea, joskin sieltä johti kaksi reittiä eri paikkoihin. Toinen vei alas portaita ja toinen jatkui eteenpäin.
"Okei, jakaannutaan kahteen ryhmään, tai no, kolmeen. Oletan, että osaatteko pysyä paikallanne", Kyungsoo osoitti Luhania, Sehunia ja Jongdaea. "Olemme nopeampia jos meillä ei ole rampoja mukana. Minä, Taemin ja Jongin saatte tutkia. Taemin alas, minä ja Jongin jatkamme eteenpäin," poika kertoi ja Taemin hyväksyi suunnitelman vastahakoisesti, haluamatta erota Jonginista, varsinkin kun hän muisti että tuo poika oli se, joka oli syystä tai toisesta ollut hänen poikaystävänsä kanssa yöllä. Ja se oli ollut erittäin epäilyttävää eikä hän ollut vielä kysynyt Jonginilta asiasta.
"Hetkonen, mä haluun nyt kysyä tässä kohtaa, että mitä vittua Kyungsoo teki sun asunnossa yhtenä yönä, sä laitoit siitä kuvan instragarmiinkin," Taemin kaivoi kännykkänsä esiin, mutta luovutti tajutessaan, ettei siinä ollut enää akkua. Turhautuneena hän laittoi sen takaisin taskuunsa, muttei kääntänyt katsettaan kaksikosta.
"Nyt ei ole hyvä aika pähkäillä parisuhdedraamoja", Kyungsoo huomautti ja tunsi maanjärinän yltyvän allaan.
"Aina kaikki pettäjähuorat sanovat noin!"
"Taemin, Kyungsoo oli mun luona vain yhden yön, alun perin hän oli se koira, jonka pelastin auton alta, mähän kerroin siitä sulle."
"Koirat eivät muutu ihmisiksi."
"Pyydän lupaa selittää", Kyungsoo katsoi suurilla silmillään toista, jonka epäuskoinen katse oli hyvin tuomitseva. "Meillä kaikilla täällä on voima. Minun voimani on kirjaimellisesti voima, eräänlainen vahvuus. Kerran, eräänä hiljaisena päivänä, tajusin voivani muuttua koiraksi. Nyt en enää kykene siihen, mutta nyt voimani keskittyy sisäiseen vahvuuteeni, tässä välissä se oli maa. Muistatko, Jongin, kun teleporttailit hallitsemattomasti?"
"Joo. Silloin maa sitoi mut paikalleen. Sä taisit pelastaa mun hengen silloin", nuorukainen soi lämpimän hymyn vanhemmalleen. Taemin läimäytti poikaystäväänsä poskelle. "Eipäs nyt mielistellä."
Jongin teki tekosurullisen ilmeen ja hieroi poskeaan, kun eräs toinen poika juoksi heitä kohti portaita ylös huutaen vittusaatanoita.

Baekhyun pysähtyi heidän eteensä puuskuttaen raskaasti. "Voi helvetti, mä päästin saatanan irti vahingossa", hän selitti nopeasti puhuen, ettei kukaan tajunnut, mitä hän tarkoitti.
"Baekhyun, jätkä on taas ongelmissa, miten yllättävää", Luhan nauroi ja vilkutti lattialta ystävälleen.
"Luhan, jätkä taas umpikännissä, miten yllättävää", Baekhyun matki ja nauroi päälle, tosin huoli painoi sen päälle. "Meidän täytyy löytää Chanyeol, heti."
"Ainakaan he eivät ole tuolla alhaalla", Kyungsoo oli tyytyväinen, että Taemin oli lopettanut utelunsa. "Eivätkä meidän takanammekaan. Eteenpäin siis."

"On ihanaa muuten nähdä, että olette kaikki suurin piirtein kunnossa", Baekhyun tutkaili lattialla makaavia katseellaan ja auttoi heidän kantamisessaan.
"Sinun 'suurin piirtein' kyllä tiedetään", Jongdae naurahti, esittäen, ettei häntä lainkaan haitannut puolien raajojen puuttuminen.

Samaan aikaan käytävän päässä olevassa tilassa olevat pojat katselivat hätääntyneinä, miten ihmisiä ja sotilaita juoksenteli sinne tänne. Punertava hehku valaisi muuten valkeita seiniä kun hälytysvalot alkoivat välkkyä ja vaimea hälytyssireeni alkoi pauhata.

Junmyeon oli palautettu takaisin omaan koppaansa toipumaan, sillä siellä oli helpointa pitää hänet viileänä, joka helpotti kaikkiin oireisiin. Hän kahlasi nilkkojaan myöten vedessä, niin se auttoi häntä pysymään hengissä ja palautumaan nopeammin, antamatta kuitenkaan liian vahvoja voimia.
Muut olivat hyvin passiivisia, heille ei ollut vielä asennettu hallintalaitetta, mutta pieni lasikupu kotina tuskin innostaa ketään. Suurin osa nukkui tai oli muuten vain sulkeutuneina omiin ajatuksiinsa, joten hetkeen he eivät edes tajunneet, että jotain kummallista oli menneillään.