Etsitty |EXO•Fin|

43.Vastarinta

Sotilaat lähtivät tutkimaan kuppilan asiakaskuntaa. Avaruusolennot ja kaikki muut friikit he jättivät tutkimatta, mutta jokaisen nuorehkon ihmisen kohdalla he pysähtyivät. Täällä tunnistaminen oli vaikeaa, mutta kyselemällä he huomasivat pian, ketkä olivat paikallisia. He käyttivät tulkkia, sillä hyvin moni ihminen puhui jotain ulkomaalaista kieltä. Siitäkin he arvasivat, etteivät kyseessä olleet etsityt ihmiset. He olivat huomanneet, että jokainen tunnettu kohde osasi puhua koreaa.

He lähestyivät huolestuttavaa vauhtia poikien joukkoa, kun kukaan muu ei ollut koskaan kuullutkaan maapallosta. Jo sen tunteminen sai sotilaiden epäilykset heräämään, sillä harva täällä Rajatilassa olisi tarpeeksi sivistynyt tietääkseen takapajuisen planeetan.

Pojat eivät voineet väistää sotilaita, heidän täytyi vain esittää etteivät he tietäneet mitään asiasta.
Sotilaat saapuivat heidän luokseen ja Minho kääntyi puhumaan heille ärtyneenä siitä, että hänen kaupantekonsa oli keskeytetty.
"Hei vain työtoverit. Mikä teidät tänne tuo", Minho kysyi yllättyneenä, kun tajusi, että hän kuului samaan palkkasoturijärjestelmään kuin he.
"Sinun pitäisi tietää", yksi nainen sanoi ihmetellen. "Minho, sinullehan lähetettiin viesti, jossa sinua pyydettiin mukaan etsintöihin. Et kuitenkaan vastannut mitään."
Minho näytti nuorelle naiselle hajonnutta laitetta. "Se taisi mennä rikki kriittisellä hetkellä, niin kuin yleensä", poika esitelmöi ja pyöräytti silmiään kyllästyneenä.
"Siksi viesti ei mennyt perille. Näen, että sinulla on mukana uusia kasvoja. Keitä he ovat", nainen kysyi ja osoitti Baekhyunia, Chanyeolia, Yifania ja Junmyeonia, joista vain jälkimmäinen katsoi tyttöä takaisin silmiin. Kolme muuta välttivät kasvojensa näyttämistä.
"Nämä-"
Junmyeon koski Minhoa hihaan ja osoitti tytön kädessä olevaa julistetta, sitten hän tökki Baekhyunin selkää, toivoen että Minho haluaisi säästää heidän nahkansa valehtelemalla. Minho ei kuitenkaan tajunnut vihjettä, mutta kuittasi utelun ympäripyöreällä vastauksella, jossa hän kertoi harjoittelijoista.
"Sehän on hienoa saada uutta verta riveihimme. Mutta katso, näitä ihmisiä me tulimme hakemaan", nainen ojensi paperikopiot etsintäkuulutukista. Kuvat niissä olivat vähän epäselviä, olihan ne toki otettu nopeasti ja salaa.
"Ahaa. Tuon numero 88 tiesinkin olevan kateissa, mutta että samaa sarjaa on enemmänkin? Yllättävää, sillä tänne kun on tulvinut kummallisia ihmisiä", Minho sanoi ja siirsi hitaasti katseensa papereista Baekhyuniin, joka teeskenteli katsovansa maisemia likaisen ikkunan läpi.
"Ovatko he vaarallisia? Mitä erikoista heissä on?"
"Heillä on erityisiä voimia, luonnonvoimia. En ole vielä nähnyt yhtäkään oikeassa elämässä. Näin vain yhden videon jossa yksi tuhosi robotin pelkällä potkulla. Hän oli ainakin vahva."

"Hän taitaa puhua sinusta", Baekhyun kuiskasi toiselle pojalle.
"Niin. Mitä ikinä seuraavaksi tapahtuukaan, mä suojelen sua, okei?"
"Kiitos Yeollie", poika vastasi ja suuteli toista poskelle välittämättä sen mutakerroksesta.

Minho osoitti Baekhyunia sormellaan. "Tuossa taitaa olla yksi. Kysykääpä häneltä muutama kysymys."
Kylmä hiki ilmaantui pojan iholle kun hän kääntyi katsoman naista silmiin.
"Ei häneltä tarvitse kysyä, näkeehän tuon että hän on numero 4."
Pakenemisvaisto valtasi siron pojan ja hän loikkasi Chanyeolin selkään.
"Nyt muuten vittu mennään. Laukkaa, Yeollie", hän huusi osittain riemuissaan tietäessään, että hetkeksi riittäisi taas vauhtia ja kiperiä tilanteita.
Chanyeol rynnisti sotilaiden joukkion läpi, eikä kukaan ehtinyt reagoida enne kuin hän oli jo ulkona.
"Puolet lähteköön heti heidän peräänsä, me muut tulemme perästä kunhan olemme saaneet loput selvitettyä", nainen sanoi nopeasti ja niin tapahtui.

Junmyeon katsoi väsyneenä tilannetta ja huokaisi. Baekhyun ja Chanyeol olivat toimineet hätiköiden, he olisivat voineet selvitä helpommallakin. Yifankin tuhahti ärsyyntyneenä. "Miksi mun kuvaa ei ole noissa etsintäkuulutuksissa? Olenhan mä paljon komeampi kuin kukaan heistä", hän tokaisi kiinaksi, jonka tulkki tunnisti olevan läheinen kieli korean kanssa.
"Sinä saat tulla toki mukaamme", naisjohtaja sanoi lämpimästi ja ohjasi Yifanin sotilaan luo, joka lähti samoin tein viemään häntä kopterille ennen kuin poika ehtisi muuttaa mielensä.
Junmyeon huokasi neuvottomana. Hän oli kahden vaiheilla. Antautuisiko hän vai jäisikö hän tänne? Totuus tulisi kuitenkin julki jossain vaiheessa.
Yixing katsoi ihmeissään tapahtumia ja näytti siltä, ettei hän ollut vielä päässyt ihan kartalle, mitä hänen tulisi tehdä. Hän pujotti kätensä Junmyeonin omalle ja valoi tähän näin itsevarmuutta päätökseen tekoon. Yixing seuraisi, oli Junmyeonin valinta mikä tahansa.
"No niin, te kaksi. Puhukaa jotain omalla äidinkielellänne."
Junmyeon yritti kömpelöä englantia, mutta koska kääntäjä ei saanut siitä selvää, joutui hän vaihtamaan koreaan. Yixing tietysti käytti kiinaa, ja Yifanin tavoin hänet asetettiin epäilyksen alaiseksi.
"Selvä. Mistä päin te tulette?"
"Kysymykset riittänevät jo. Viekää meidät vain", Junmyeon huokaisi ja hän jätti Minholle hyvästit, joka näytti häkeltyneenä siitä, että ensin hän oli tavannut uusia ihmisiä, mutta jo seuraavana hetkenä heidät jo vietiin pois.
"Hei, odota", hän sanoi naiselle, joka kääntyi lähteäkseen, sillä he olivat käyneet koko pubin läpi.
"No?"
"Saanko mä palkkion? Mähän säilytin näitä hetken aikaa."
"Minho, olet aina yhtä rahanahne. Tuli mukaamme, niin keskustellaan johdon kanssa asiasta. Samalla saat päämajasta kosteuden kestävän päätteen."
"Okei, hyvä. Te muut palaatte takaisin tukikohtaan, selvä?"
Sotilaat nyökkäsivät ja lähtivät samoin tein epämiellyttävästä kuppilasta.

Minho, nainen, jonka nimi muuten oli Wendy, Junmyeon, Yixing ja loput sotilaat poistuvat kopterille, joka oli isompi kuin muualle lähetetyt. Muuten se oli samanlainen, ja pojat ohjattiin rahtitilaan, jossa Yifan jo istuskeli kylmänrauhallisena.
"Baekhyunia ja Chanyeolia ei ole näkynyt, vai", Junmyeon kysyi istuessaan lattialle vastapäähän Yifanista.
"Ei näkynyt, mutta kuulunut on. Baekhyun huutaa pahemmin kuin riivattu apina. Toivon, etteivät he saa häntä kiinni, katsoin hänen pärstäänsä jo tarpeeksi", Yifan vastasi, mutta toinen huomasi, ettei äänensävy ollut enää niin ilkeä kuin yleensä hänen puhuessaan Baekhyunista.

Kaksikko kiisi kylän mutaisia katuja pitkin ja Baekhyun nauroi ja huomasi kykenevänsä käyttämään voimaansa haluamallaan tavalla tämän ilon ansiosta. Hän rakasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja se lapsellinen riemu vapautti hänen valoisan voimansa, joka oli vahvempi kuin koskaan ennen. Hän lähetti valoa säteinä jahtaavia sotilaita päin. Valo ei tosin pysäyttänyt heitä, vain hidasti, sillä se sai heidän näkönsä sumenemaan, aivan kuin he olisivat katsoneet aurinkoa päin.
Ihmiset ampuivat summanmutikassa tainnuttavia ammuksia toivoen, että edes joku niistä osuisi jompaankumpaan poikaan, sillä he olivat huomanneet, että Baekhyun oli hidas kävelyssään jalkansa takia.

Kuinka ollakaan, luoti pureutui Chanyeolin jalkaan. Koska osumakohta oli huono ja hän oli isokokoinen, kesti hetken ennen kuin se vaikutti. Hän ei tajunnut, että oli saanut osuman, sillä mitään ei tapahtunut, mutta sitten hän menetti kesken kaiken tajunsa. Baekhyun kaatui isomman mukana ja katsoi kauhuissaan lähestyviä sotilaita. Yksi sotilas juoksi hänen luokseen ja tarttui häntä tämän takista, ettei hän pääsisi pakoon.
Poika käytti luottotemppuaan, eli valahti veltoksi niin, että sotilas kuvitteli hänen antautuneen, mutta sen jälkeen poika iski miestä nyrkillä naamaan ja tarttui aseeseen, repien sen väkisin miehen käsistä. Sitten Baekhyun ampui sillä miestä päähän. Muut olivat saapuneet lähemmäs, mutta poika ampui heitä aseellaan. Moni heistä kaatui, mutta samaan aikaan joku ampui häneltä aseen kädestä.
Baekhyun nosti kätensä ylös hymyillen, antautumisen merkiksi. Johtajanainen oli päässyt hänkin mukaan jahtiin, joten hän käveli itse saalinsa luo viedäkseen hänet kopterille omatoimisesti.
Poika antoi Wendyn tarttua kädestään. Se oli osa hänen viimeistä juontaan, jolloin hän upotti hampaansa naisen toisen käden ranteeseen. Hän uhrasi viimeisetkin voimansa siihen, sillä poika tiesi, että tämä erä oli päättynyt jo hänen häviöönsä.

Wendy kirkui hädissään ja toinen maistoi lämpimän veren suussaan. Soturi ampui tainnuttavan luodin suoraan Baekhyunin paljaaseen niskaan, joka sai hänen lihaksensa rennoksi. Hän veti nopeasti kätensä pois pojan suusta, ällöttyneenä.
"No niin, lähdetään jo."