Etsitty |EXO•Fin|

39.Vankilaan

Kolme poikaa oli nukkunut aamuun. Kyungsoo oli ensimmäinen hereillä, hän oli herännyt yskimään. Verta ei kuitenkaan enää tullut, mutta hänestä tuntui että joku oli hullusti, siis joku muukin kuin se että hänellä oli nyrkin kokoinen loinen sisuksissaan. Hänen voimansa olivat kuluneet loppuun ja ne eivät riittäneet muuhun kuin kehon hengissä pitämiseen. Valtaisa selviytymisvietti puski pintaan ja Kyungsoo menetti kontrollinsa kehostaan, hänen mielensä oli käytännössä tajuttomana. Loinen hänen sisällään ei ollut mieltynyt tilanteeseen, mutta ajatteli pitävänsä vähän hauskaa ennen kuin sen isäntänsä kuolisi.

Kyungsoon keho nousi pystyyn ja nappasi terävän kepakon maasta, sen saman jota Tao oli eilen käyttänyt metsästykseen. Tänään se saisi isompia, uusia uhreja.
Loinen on luonnoltaan itsekäs ja sadistinen, se nautti siitä että muut kärsivät, muttei siihen itseen sattunut ollenkaan. Se löytäisi kyllä pian uuden isännän, vaikka nämä ihmiset kuolisivatkin.

Mustahiuksinen käveli hiljaa Taon luo ja tökki oksalla nuoremman käsivartta ensin hellästi, sitten kovemmin niin että naarmut ilmaantuivat heräilevän pojan käsivarteen.
"Huh", Tao mutisi ihmeissään ja katsoi Kyungsoota unisilla silmillään. "Lopeta, tuo sattuu..."
Hän ei kuitenkaan lopettanut, joten Tao työnsi kepin ärähtäen pois ja nousi pystyyn. "Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei se tuntunut mukavalta."

Poika ei saanut mitään vastausta irti toisesta, kun Kyungsoo iski keppinsä kivuliaasti Taon vatsaan. Nuorempi kiljaisi kauhuissaan ja perääntyi herättämään Sehunin. "Sehun herää, toi yks tuli hulluksi!"
Toinen hieroi silmiään hieman ärtyneenä siitä että hänet oli herätetty kesken unien, mutta hän oli nopeasti hereillä sen jälkeen kun Kyungsoo huitaisi häntä jalkaan.
"Mitä ihmettä", Sehun huudahti hädissään ja ihmetteli pojassa tapahtunutta muutosta. Hän ei oikeastaan tuntenut Kyungsoota, hän vain tiesi ettei tämän kanssa ollut kaikki kunnossa.

Samaan aikaan maankamara alkoi täristä. Ensin se oli pientä, mutta pikku hiljaa se voimistui. Aina kun Kyungsoo käveli, pieniä halkeamia ilmestyi maanpinnalle. Taon ja Sehunin alkoi olla vaikeaa pysyä pystyssä, sillä tärinä horjutti molempien tasapainoa.

He pysyttelivät lähekkäin ja ottivat toisiaan kädestä kiinni lähtiessään juoksemaan pakoon lyhempää, joka pinkaisi myös juoksuun tavoittaakseen uhrinsa.

~||~

Alus oli viimein perillä ja Jonginista tuntui, että hänen kätensä olivat irtoamaisillaan. Sama triceraton, joka oli aiemmin puhunut heille, tuli hakemaan pojat. "Tervetuloa vankilaanne, täältä ei sitten ole pois pääsyä", hän nauraa röhötti kääntäjään, jonka hän oli taas ripustanut naamalleen.
"Mitä, ei kai me mihinkään vankilaan jouduta?! Eihän me olla tehty mitään", Jongin parkaisi hädissään ja sai dinosauruksen nauramaan.
"Meillä menee hetki, kun selvitämme kuka teidät halusi ostaa. Jos sitä ei löydy, huutokauppaamme teidät tai sitten saatte ryhtyä gladiaattoreiksi, meidän viihteeksemme. Vankila on teille vain säilytyspaikka. Ja teidän on parempi käyttäytyä hyvin, ellette halua, että rymytursas syö teidät."

Jongin huokaisi, mutta ihmetteli, kuka hänet muka halusi ostaa. Ai niin, se nainenhan kaappasi minut, poika ajatteli ja tuli siihen tulokseen, että joku ilmeisesti hänessä oli niin erikoista. Maan päällä se, että hän osasi teleportata randomisti, oli tuntunut huikealta ja erikoiselta, mutta nyt ei, ei sen jälkeen mitä kaikkea hän oli täällä nähnyt. Avaruusaluksia? Kehittynyttä teknologiaa? Avaruusolentoja? Näiden rinnalla se ei tuntunut kovin kummoiselta.

Entä Taemin sitten? Hän oli tavallinen ihminen, siitä Jongin oli varma. Hän rakasti poikaystäväänsä ja oli tuntenut hänet pitkään, kakarasta saakka. Hän ei uskonut, että Taeminissa oli jotain erikoista. Toisaalta, jos Jongin itse oli kyennyt teleporttaamaan 16 vuotta huomaamatta sitä, saattoi Taeminin pintakuoren alla piillä vaikka mitä.

Jongin ja Taemin vapautettiin ja he saivat olla hetken aikaa ilman kahleita. Sen ajan toinen käytti puutuneiden jäseniensä ravisteluun, kun taas Taemin lähti juoksemaan suoraa päätä aluksen rahtisiltaa pitkin pois. Dinosaurusystävämme kuitenkin nappasi kiinni toisen olkapäästä, jolloin pakoyritys katkesi kuin kananlento.
"Sinä olet vähän vaikeampi tapaus, häh", triceraton murahti ja nosti pojan kasvot omiensa tasalle, tuijottaen toista valkeilla silmillään. "Sisu onkin hyväksi, kun saat kohdata rymytursaan. Sinuna en riehuisi, kakara", hän uhkaili ja lähti retuuttamaan vankiaan lastaussiltaa pitkin, kun oli ensin käskenyt Jonginin seurata. Käskyä hän totteli kyselemättä.

Jonginin yllätykseksi vankilaan johti liukumatto, jolloin heidän ei tarvinnut itse kävellä. Se liikkui tosin niin nopeasti, että kenties sen oli tarkoitus estää pako. Triceraton päästi Taeminin irti ja poika hieroi olkapäätään, joka oli kärsinyt kovakouraisesta käsittelystä. Yhtäkkiä dinosaurus nosti pojan takaisin ja repi tämän toisen hihan irti ja heitti se menemään, kunnes tyrkkäsi pojan eteenpäin, katosta roikkuvan laitteen kohdalla. Muutaman metrin päässä oli vartiointikoppi, jossa toinen triceratron istui ja pysäytti liukumaton.
Samaan aikaan katossa oleva laite heräsi eloon ja putki siinä painoi Taeminin paljaaseen olkapäähän tatuoinnin, jossa varmaan luki jotain vieraalla kielellä.
"Sinun vuorosi", triceraton käski ja riuhtaisi Jongininkin toisen hihan irti. Sillä välin Taeminin ranteisiin ilmestyi tukevasta hologrammiverkosta tehdyt käsiraudat, jotka kytkeytyivät kiinni napinpainalluksesta.

Jongin sai ranteisiinsa samanlaiset, ja heidät johdatettiin selliin, joka oli hyvin karu. Kun ovi sulkeutui, poikien kahleet avautuivat automaattisesti.
Taemin ja Jongin tuijottivat toisiaan hiljaa, kunnes Jongin aloitti keskustelun.
"Siis miten sä päädyit tänne?"
"Mun muisti on aika hatara, mutta mä olin jossain toisessa aluksessa. Mä pakenin siellä jotain ja päädyin samaan paikkaan kuin sä. Siellä oli täysi sekasorto, ja olin iloinen kuin näin sut."
"Miten sä pääsit sinne toiseen alukseen?"
"Öh... siellä oli jotain robottinaisia. Ne kai tarjosi mulle töitä, mut en sitten halunnutkaan, joten pakenin. Ne varmaan vei mut sinne alukseen."
"Robottinaisia", Jongin toisti ja sai kylmiä väreitä. "Taidan tietää, keitä tarkoitat. Ainakin meillä on yhteinen vihollinen jos et muuten luota minuun", poika pohti surullisena poikaystävänsä muistinmenetyksestä.
Mutta toisaalta se tarkoitti, että Taemin oli hengaillut niiden robottien kanssa. Mistä asti ja miksi? Oliko Taemin tiennyt, että ne naiset olivat kidnapanneet hänet? Ehkä oli hyvä, että suhde oli jäissä kunnes Taeminin muisti palaisi ja hänellä olisi antaa vastauksia.

"Mitähän seuraavaksi tapahtuu", Taemin mietti ja tutki seiniä, muttei löytänyt ainuttakaan heikkoa kohtaa.
"Sehän dinosaurus sanoi, että meidät joka tapauksessa lähetetään eteenpäin täältä."
"Niin, mutta milloin ja minne?"
Jongin kohautti olkiaan ja kävi makaamaan sängylle. Hän oli lopen uupunut viimeisimpien tapahtumien takia, eikä se ollut mikään ihme. Hänen elämässään oli tapahtunut lyhyessä ajassa todella paljon.

Taemin katseli häntä toiselta sängyltä ja tunsi myötätuntoa toista kohtaan. Yllättäen nimi ponnahti hänen mieleensä. "Hei, mä yhtäkkiä muistin sun nimen. Kim Jongin, eikö niin? Kaiksi sua myös kutsutaan."
Jongin nyökkäsi ilahtuneena. "Olet aivan oikeassa. Vaikuttaa siltä, että sun muisti palaa pikku hiljaa."