Etsitty |EXO•Fin|

55.Menetys

Kukaan ei ollut uskoa silmiään, kun tuttu poikajoukkio ryntäsi pariovesta sisään äänekkäästi meluten. Sotilaat kiinnittivät heihin huomionsa heti, mutta mitään käskyä ottaa koekappaleita kiinni ei ollut tullut, joten tällä erää he saivat olla rauhassa. Kuitenkin joku soitti johtajalleen, jonka päätös tekisi vapautuksesta joko vaikeaa tai erityisen vaikeaa.

Pojat ryntäsivät lasisten säiliöiden luo.
"Ihan kammottavaa, että heitä on pidetty tuollaisissa koko tämän ajan", Baekhyun huudahti ja ajatteli Chanyeol-jättiläisraukan sisälle tuollaiseen. Poika itse olisi varmaan hyppinyt seinille jo minuutissa jos häntä olisi pidetty noin pienessä tilassa.
Poika ryntäsi sen luo, jossa hänen poikaystävänsä oli. Toinen oli sulkenut silmänsä ja näytti kuolleelta, mutta sentään hän havahtui toisen hakatessa nyrkeillään lasinpintaa.
"Baekhyun! Onko tämä unta vai totta", väsynyt ihmetteli ja laittoi kätensä samaan kohtaan, jossa Baekhyunin oma oli.

Kyungsoo meni säiliön luo, jonka lasi oli huurtunut täysin. Hän huomasi sen olevan aivan jäinen ja pojan ilme muuttui tuimaksi. "Odota, sä oot ihan kohta vapaa", mustahiuksinen sanoi ja keskitti kaiken voimansa lasiin, ja niin siihen tuli pieniä säröjä, jotka yhdessä murustivat lasin lattialle hänen eteensä.
Paljon itkenyt Minseok tuijotti kissansilmillään toista ja nousi hitaasti pystyyn, pakenevan hyytävän kylmän ilman purressa pelastajan pyöreitä kasvoja.
"Tällä kertaa näin päin", Minseokin ihmetyksen ilme vaihtui heikoksi hymyksi. Hän käveli ulos ja ryntäsi sitten Jongdaen luo halaten tätä aivan uutta energiaa saaneena.
"JONGDAE, SÄ OLET ELOSSA", riemu oli valtaisa ja molemmin puolinen, joskin Minseokin jäätävät kädet ehkä hieman latistivat sitä.

Luhan hymyili suvaitsevana. "Ehkä on parempi antaa niiden olla. Pitäkööt hauskaa paneskellessaan", hän mutisi hiljaa ja otti pienen hörpyn pullostaan, joka oli sekin jo juotu puoleen väliin.

Baekhyun oli löytänyt napin, jota painamalla säiliö avautui ja Chanyeol pääsi ulos. Jättiläinen hyppäsi rakkaansa päälle ja he kierivät siinä hetken kuin pienet koiranpennut.
"Kunpa meillä olisi aikaa jutella, mutta kun ei ole", Chanyeol huomasi, että sotilaat alkoivat lähestyä heitä aseiden kanssa.
Tilanne muuttui vaikeasta erityisen vaikeaksi kun tulitus alkoi. Chanyeol suojasi pienempäänsä kehollaan samalla kun muut vapauttivat loput.
Yifan käveli ulos tyytyväisenä siitä, että hän oli viimein päässyt pois. Samassa hän näki Taon, jonka silmät olivat turvonneet ja tummat silmänaluset olivat tummemmat kuin koskaan ennen.
Se näky riipaisi vanhempaa, ja viimein hän nieli ylpeytensä ja käveli toisen luo, asettaen kätensä tämän olkapäälle. "Mä suojelen sua, jos siis vain haluat."
Taon ruskeat silmät laajenivat ihmetyksestä, mutta surun kyynelten seassa oli tällä kertaa myös onnen kyyneliä hänen antaessaan pidemmän kietoa kätensä ympärilleen.
Junmyeon oli yhä heikkona, nyt kun vesi pääsi valumaan pois, mutta hän oli varsin onnellinen nähdessään muut, joskin kaikista tärkein puuttui: Yixing oli päästetty pois, mutta hän saattoi olla missä tahansa.

Sotilaat tulivat lähemmäs ja alkoivat tulittaa, tainnuttavilla ammuksilla. Alati kasvava tärinä lattiassa kuitenkin vaikeutti heidän työtään, joten ainoastaan Chanyeol sai osuman heittäytyessään Baekhyunin tielle.
"CHANYEOL EI", poika huusi ja katsoi jättiläisen liikkumatonta ruumista, olettaen, että toinen oli tapettu. Tosiasiassa tikka oli vain lävistänyt hänen ihonsa ja suihkuttanut hänen suoniinsa nukuttavaa ainetta.
"Rauhoitu, hän on vain unessa, ei mitään hätää", Minseok kiiruhti auttamaan jättiläisen kantamisessa.

Hänen sanansa eivät olleet totta, sen hän ja muut tajusivat lattiaan ilmestyessä suuria halkeamia. Maa heidän jalkojen allaan murtui kuin otus pisti kookkaan päänsä ulos siitä. Riemuissaan se karjaisi löytäessään sopivaa ruokaa.
Ensimmäisenä se syöksyi poikia kohti, ja kauhaisi kammottavaan kitaansa sen, joka ei voinut paeta: Chanyeol-raukan, joka ei tiennyt kuolemansa koittavan aivan pian.
"CHANYEOL VITTU EI", Baekhyun huusi vielä kovempaa kuin äsken kun otus oli aikeissa jauhaa välipalansa tuusan nuuskaksi.

Yifan puuttui peliin ja lensi kymmenen metriä korkean otuksen suulle. Hän asetti kätensä sen limaiselle huulelle ja avasi sen väkivalloin, saaden uutta voimaa vaarasta. Poika sukelsi suun sisään ja piti sitä auki seisoessaan otuksen leveällä kielellä, joka sätki kuin suuri kuolainen hauki hänen allaan. Kauan hän ei sitä jaksanut, mutta sen verran, että sai potkaistua nuoremman turvaan rusentavilta hampailta.

Baekhyun ja Minseok olivat ottamassa tippuvan ruumiin vastaan, ja Chanyeol vaikutti olevan kunnossa, vaikka ällöttävä kirkas limakerros häntä peittikin.
"Yifan, tule pois sieltä! Homma hoidettu", Tao huusi hädissään ja yritti keksiä tapaa auttaa, mutta ajan kontrollointi oli liian myöhäistä: Yifanin käsivoimat pettivät. Suu sulkeutui ja rymytursas alkoi jauhaa herkkupalaa, joka kelpasi sille ihan yhtä hyvin aiempi, jonka se oli juuri menettänyt.
Veri valui sen leukaa pitkin maahan, sillä sen hampaat olivat liian suuret, ettei suu voinut mennä koskaan täysin kiinni.

Pojan kuollessa hänen elimensä, jossa voima piili, ei hajonnut, se oli sitkeää materiaalia. Se ajautui muun ruumiin kera otuksen vatsaan. Rymytursas on siitä vaarallinen eläin, että kaikki sen syömä materiaali vahvisti sen voimia antamalla tämän voimat sille: jos se söisi Junmyeonin kaltaisen vedenhallitsijan, myös se kykenisi käyttämään vettä mielensä mukaan.
Yifanin voima oli lentäminen, joten otus saattoi lentää niin korkealle kuin halusi. Aluksi niin kävi, rymytursas ei osannut hallita samaansa voimaa, mutta pian se alkoi tippua huimaa vauhtia.

Tällä kertaa oli Taon vuoro näyttää taitonsa. Hän pysäytti ajan ympärillään, juoksi kaikkien rakkaidensa luokse ja otti heitä kädestä kiinni, vieden heidät turvaan tippuvan ruhon alta. Aika oli rajoitettu, mutta viisi minuuttia riitti siihen, että hän sai kaikki tönittyä pois.

Muiden silmissä näytti siltä, että Tao toimi nopeammin kuin heidän silmänsä ehti nähdä, joten kun otus rymähti kovaa maahan, he kaikki olivat samassa paikassa maassa.
"Mitä juuri äsken tapahtui", Minseok pohti ja nousi seisomaan. Tao hymyili hänelle väsyneesti vastaamatta, vaan varmisti, että kaikki pääsivät jatkamaan pakomatkaa ennen kuin peto toipuisi kovasta tärähdyksestä. Juostessaan hän kieltäytyi ajattelemasta sitä, mitä äsken oli juuri tapahtunut.

Jokainen juoksi henkensä edestä, toki ne, jotka eivät siihen kyenneet, saivat huolenpitoa toisilta. Yhdessä he pääsivät rakennuksesta ulos.

Ulkomaailmassa odotti toisenlaiset ongelmat. Poliisipartioita ja armeija oli paikalla, tulossa ottamaan tilanteen haltuunsa.
Mutta asevoimat eivät olleet ensimmäinen ongelma: vaan he itse.
Minseokille ilma oli liian kuumaa, hän tunsi sulavansa kun aurinko vähänkin kosketti pojan ihoaan. Junmyeonille ongelma oli sama, joskin se verotti hänen voimiaan hitaammin, lisäksi laite, joka häneen oli asennettu, viilensi hänen kehonsa lämpötilaa.
Heidän täytyi äkkiä keksiä jotain pitääkseen ystävänsä elossa, ja parhaaksi avuksi osoittautui Jongdaen ja Junmyeonin yhteistyö: yhdessä he loivat myrskyn, joka liikkui heidän mukanaan. Tietenkin riski saada salamasta oli suuri, mutta ilman sähköä eivät pilvet olisi pysyneet kasassa.
Paksu, muumien mörön harmaa pilvi pimensi auringon heidän tieltään ja Baekhyun loi valoa, sillä paikoitelleen varjot kävivät hänelle liiankin tummiksi ja tappaviksi.
Rymytursas oli tointunut saamastaan kolauksesta, ja tällä kertaa se repi matalahkon rakennuksen katon hajalle.
Se ei ollut vuosikymmeniin päässyt liikkumaan vapaana, joten huuma oli valtaisa. Kaupunki sen edessä näytti kauniilta, niin tuhottavalta. Lentokyky antoi sen nauttia elämästään entistä vapaammin.