Etsitty |EXO•Fin|

48.Testejä

Jongin käytti aikansa sellissä nukkumiseen, kun ei parempaakaan tekemistä keksinyt. Taemin taas ei juuri saanut unta ellei toinen päästänyt häntä nukkumaan viereensä. Hän käveli ympyrää sellissään ja mietti tapoja päästä pois täältä kun heidän tietojensa käsittelyssä ei ollut tapahtunut mitään sen koommin kuin he olivat tänne tulleet. Oli kulunut todennäköisesti yhteensä viisi tai kuusi päivää siitä, kun hän oli jättänyt maapallon taakseen. Siitä ajasta Jonginin kanssa hän oli ollut vain muutaman päivän, mutta siinä ajassa hänen muistinsa oli terävöitynyt huikeaa vauhtia, mutta samalla poika tajusi jotain itsestään ja teoistaan. Hän tajusi, että Jongin oli yksi niistä ihmisistä, joita ne robottinaiset olivat etsineet, mikä tarkoitti sitä, että kun hän oli aiemmin tavoitellut omaa etuaan, samalla hän oli tehnyt Jonginin elämästä helvettiä. Toinen oli kertonut kammottavasta automatkastaan ja se sai Taeminin kärsimään tunnontuskista, siitä kaikesta mitä hän oli tehnyt Jonginille ja hänen ystävilleen, kuten Sehunille. Korjatakseen erheensä hän aikoi tehdä parhaansa suojellakseen poikaystäväänsä ja viedä hänet takaisin kotiin, maksaisi se mitä tahansa.

Seinissä ei ollut ainuttakaan heikkoa kohtaa, vartijat olivat liian kovia ja vahvoja, vartiointi oli liian tiukkaa siihen, että mikään pakosuunnitelma, joka hänellä oli mielessään, olisi voinut onnistua.

~||~

Junmyeon tuijotti ihmisiä lasin takaa, jotka osoittelivat häntä ja puhuivat sanoja jotka eivät kertoneet hänelle mitään. Pelko hiipi hänen luokseen ja piti hänelle seuraa lasin sisäpuolella.
"En halua olla mikään koe-eläin", poika yritti sanoa, mutta ketään ei kiinnostanut hänen puheensa tai tunteensa, tärkeintä oli hänen kykynsä ja kehonsa.
"Hän hallitsee siis vettä. Aiemmin huomattiin että he saattavat olla herkkiä voimiensa vastavoimille, kuten jää lämmölle."
"Testataan sitä myöhemmin, hänen sytyttämisensä tuleen ei kuulosta kovin harkitulta idealta. Tutkitaan aluksi perustasolta", yksi nörtinnäköinen ihminen sanoi ja Junmyeon päästettiin ulos lasikuvusta, sillä ehdolla, että tutkijoilla oli aseet valmiina. Poika alistui kohtaloonsa ja käveli ulos huokaisten syvään.
"Mene tuohon pöydälle makaamaan", sanoi eräs, jolla oli tulkkauslaite suunsa edessä. Toinen hyväksyi pyynnön ja teki työtä käskettyä. Yhteistyökykyisyydestä huolimatta hänet lukittiin raajoistaan pöytään kiinni. Se tuntui viileältä jopa hänen vaatteidensa läpi ja hän tunsi itsensä melkeinpä alastomaksi toisten katseiden alla, avuttomana.
Joku toi suurehkon laitteen hänen ylleen, mutta se ei näyttänyt kovin vaaralliselta. Laite alkoi surista ja valo lävisti pojan kehon, aloittaen jaloista, päätyen päälakeen. Kuvia hänen luustostaan ja elimistään alkoi ilmaantua viereiselle suurelle näytölle. Tutkijat kirjasivat jotain muistiin ja Junmyeon itse katseli omaa luurankoaan, joka näytti aivan tavalliselta.
"Aivoissa ja täällä on jotain outoa", lääkärimies sanoi ja osoitti sydämen lähellä olevaa pyöreähköä möykkyä. Junmyeon ei tuntenut ihmisen anatomiaa kovin hyvin, mutta hän arveli, että möykky ei ollut normaali.

"Mikä se on", nainen ihmetteli ja toi uudenlaisen laitteen. Junmyeon nielaisi kun ihmiset alkoivat riisua hänen paitaansa. Hänen ihonsa meni kananlihalle kun ilma koski sitä.
Laite painettiin kiinni siihen kohtaan missä möykky oli ja laite selvästi analysoi sen koostumusta. Epämukavuus alkoi käydä niin suureksi, että katossa olevat putket alkoivat pihistä. Metalli antoi periksi ja vettä alkoi sataa pisaroina Junmyeonin päälle. Se tuntui hyvältä, elvyttävältä.
Tutkijat selkeästi säikähtivät reaktiota ja hälyttivät korjaajia paikalle tukkimaan vuodon joka yltyi, Junmyeon veti kaikkea vettä puoleensa tiedostamattaan.
"Meidän täytyy hillitä hänen voimaansa jotenkin, kokeillaanko tulta?"
"Edelleenkin kannatan sitä että kokeilemme sitä myöhemmin. Ensin perusasiat, tämä ei vaikuta tutkimukseemme."

Seuraavana vuorossa oli verikoe, joka sujui nopeasti, muttei kivuttomasti. Junmyeon tuijotti kun hänen verensä täytti putkilon toisensa jälkeen.
Ne testattiin nopeasti.
"Löysimme ot12 kemikaalia runsaina pitoisuuksina hänen verestään. Silloin kun kehitimme ot12 kaasua, testihenkilöihin ei jäänyt mitään jälkiä heti kun munuaiset olivat puhdistaneet veren. Tässä tapauksessa kaasu on säilynyt vuorokausia hänen sisällään ja minusta tuntuu, että se on vaikuttanut hänen voimaansa, se ei ole ennen käyttäytynyt näin voimakkaasti, vaan tietojemme mukaan se on ollut vielä enemmin kytköksissä vahvoihin tunteisiin. Nyt se toimii hallitsemattomasti, joten olemme itse syypäitä veden tuloon", nainen kertoi otsa kurtussa ja Junmyeonia inhotti ajatus vieraista kemikaaleista hänen veressään.
"Siitä ei parane kertoa kellekään", johtava lääkäri ärähti tyytymättömänä ja käveli katsomaan laitetta, jolla kummallista möykkyä oli tutkittu hetki aiemmin. Tulokset olivat näkyvissä ja siitä oli tulostunut kuvakin.
Kuvassa oli sinertävä, pyöreä kappale joka oli kiinnittynyt muihin elimiin niin kuin olisi aina ollut siinä. Totuus oli, että niin se olikin, hän ei vain ollut koskaan tiennyt että omisti ylimääräisen elimen.

"Tämä elin on kerännyt kaikki voimia vahvistavat kemikaalit ja se näyttää toimivan koko ajan, ilman tahdonalaisuutta", biologi totesi tutkiessaan tietoja tarkemmin. "Tämä on se syy, miksi näillä ihmisillä on voimansa. Täytyy heti tarkastaa muutkin, että teoria pitää paikkaansa ja sitten vain kehittelemme laitteen, jolla voimme kontrolloida tätä elintä. Tiede otti juuri jättiloikan eteenpäin ja sota on jo lähes voitettu", riemuitsi hän tajutessaan mahdollisuudet.

Junmyeon nielaisi eikä nauttinut kuulemistaan sanoista, laite, joka liittyisi hänen sisällään olevaan epämääräiseen möykkyyn, ei kuulostanut mukavalta.

Poika vapautettiin siteistään ja hänet passitettiin takaisin selliinsä, jonka lattialle hän lysähti masentuneena.

Meni hetki, kun kaikki muut oli tuotu paikalle.
Minseok oli selvästi käynyt läpi jotain tuskaisaa, sen näki hänen eleistään ja myös siitä että koko lasi oli peittynyt jäiseen kerrokseen, johon toinen oli piirtänyt surunaamoja.

Yifan katsoi Taoa vieressään. Toinen näytti hirveältä punertavine silmineen ja Yifania teki mieli halata toista, mutta hän oli samalla niin kaukana ja niin lähellä. Toisaalta hänen ylpeytensä ei edelleenkään olisi välttämättä sallinut toisen lohduttamista.

~||~

Baekhyun istui sängyllään mutta esitti aina puolikuollutta kun hoitaja tuli katsomaan häntä, jottei häntä vielä vietäisi muiden luo, hän tiesi että toiset olivat lukittuna jossain. Koska pojan katsottiin olevan vielä liian heikko pakenemaan, saattoi hän olla ilman kahleita. Ja se oli hänen pakenemisensa avain.
Jongdae hänen vieressään oli vain nukkunut, mutta hänen tilansa oli vakaantunut, hän selviäsi kyllä, joskin raajarikkona.
Baekhyun ei juuri tuntenut Jongdaea, sillä poika oli pian sairastunut sen jälkeen kun oli liittynyt hänen, Minseokin ja Luhanin muodostamaan jengiin, eikä hän ollut ollut sen jälkeen oma itsensä. Silti hän toivoi toiselle kaikkea hyvää.

Kyungsoo taas oli sidottu tiukasti hänen sänkyynsä, sillä poika oli saanut silti kummallisia kohtauksia, jolloin hän käyttäytyi vaarallisesti. Eloon hän jäisi, eikä Baekhyun ollut ihan varma oliko siitä mielissään. Hän ja Luhan eivät olleet koskaan pitäneet muukalaisesta.

Poika huokaisi syvään ja nousi ylös sängystä kyllästyneenä makoiluun. Hän otti valkealta pöydältä lääkepurkin, jonka avulla hän välttäisi uuden sairaalareissun. Seuraavaksi käsi nosti valkean suusuojan, joka oli jäänyt lääkäriltä viimekäynniltä. Se sai paikkansa nuorukaisen kasvoilla.
Baekhyun oli saanut uudet vaatteet talon puolesta, ja ne saivat kelvata ensihätään. Valkoisuus peitti hänen laihan kehonsa, joka oli onnellinen viimeaikoina saamastaan ruokamäärästä.
Sakset olivat ainoa terävä esine koko huoneessa, joten se sai toimia aseena hänen voimansa kanssa.
Koska hänellä oli ollut tylsää luppoaikaa, luovuus oli päässyt valoilleen valon kanssa: poika oli oppinut käyttämään sitä milloin tahtoi, riippumatta hänen silloisesta tunnetilastaan. Se toi aivan toisenlaista voimaa hänen liikkeisiinsä, ennen näkemätöntä itsevarmuutta. Kukaan ei pysäyttäisi häntä.

Askeleet kaikuivat käytävässä, mutta ne eivät olleet hänen. Poika jähmettyi ja sukelsi sänkynsä alle. Se muistutti häntä ensimmäisestä kerrastaan Chanyeolin kanssa. Muisto sai hänet nauramaan, joka oli kohtalokasta.
Lääkäri huomasi heti, että lähimmästä sängystä puuttui joku. Nauru kantautui hänen korviinsa ja hän pälyili ympärilleen vähän säikähtäneenä.
Baekhyun tiesi, että piilottelu oli myöhäistä, joten hän syöksyi vatsallaan miehen jalkoihin. Epäröimättä hän iski saksen tämän sääreen, veti sen pois ja jätti yllättyneen lääkärin taakseen.