Etsitty |EXO•Fin|

42.Kiinniotto

Maanjärinä sai kaksikon kompastelemaan. Maahan repesi railoja, ja samaan aikaan taivaalta alkoi kuulua tutunoloista jylinää. Kun molemmat loivat katseensa taivaalle, he huomasivat kopterin. Katse kuitenkin koitui kalliiksi ja Sehun sekä Tao kompastuivat yhtä aikaa. Kyungsoo juoksi heidät kiinni ja yski kovaa ennen kuin sai tasattua hengityksensä. Loinen ruumiin sisällä tunsi, että nyt poika ei enää yksinkertaisesti jaksanut enempää. Se ei vielä irrottautunut vaan nautti viimeisistä veristä samaan aikaan kun Kyungsoo lysähti maahan. Poika ryömi pakonomaisesti lähemmäksi toisia ja hakkasi lähimpänä olevan Taon jalkaa, sillä hän oli juuttunut jalanmentävään halkeamaan maassa. Toinen ei päässyt pakoon.

Kopteri laskeutui hieman kauemmas niitylle ja kaksi sotilasta juoksi kovaa tapahtumapaikalle. Sensorit olivat havainneet kummallista maavavahtelua, joka oli yleistä Rajatilassa, mutta tämä oli heikompaa ja kontrolloidumpaa kuin yleensä, joten se kiinnitti heidän huomionsa.
Epäilykset osoittautuivat aiheellisiksi kun he pääsivät perille ja tapasivat pojat. Sotilas painoi aseensa Kyungsoon kalloon samalla kun toinen osoitteli kahta muuta vuoronperään.
"Sinä siinä, lopeta heti tuo hakkaaminen."
Kyungsoo ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa.
"LOPETA TAI AMMUN", sotilas toisti kovempaa, tuloksetta. Hän tarttui Kyungsoon päähän ja käänsi sitä nähdäkseen pojan kasvot. Kyungsoo vastasi tähän oksentamalla verta tämän päälle. Hän nauroi psykoottisesti heti perään, saaden sotilaan raivostumaan.
"Kohde 12 on näköjään pähkähullu. Kohde 94 käyttäytyy hyvin, kolmatta en tunnista", hän raportoi mikkiinsä kopteriin, josta kysyttiin tarvitsivatko he apua, mutta hän sanoi pärjäävänsä. Sotilas repi oksan irti Kyungsoon käsistä ja nosti pojan ylös väkivalloin, mihin lyhempi vastasi valahtamalla veltoksi. Naisen pinna petti ja hän ampui Kyungsoota, kunhan oli asettanut aseensa tainnuttavalle asetukselle, vaikka hän olisi mielellään tappanut pojan siihen paikkaan.

Kyungsoo oli jo valmiiksi veltto, mutta ainakaan hän ei tehnyt enää vastarintaa. Toinen sotilas auttoi Taon ylös, joka ei tehnyt vastarintaa vaan uikutti kivusta jalkansa takia.
Sehun oli noussut itse ylös ja tutkaili sotilaita varuillaan. "Keitä te olette?"
"Se ei kuulu sinulle, numero 94."
"Numero 94 ei ole minun nimeni, minä olen Sehun."
"Nimesi ei ole minun asiani."
"Olet töykeä. Tao, en pidä tästä."
"Ihan sama Sehun... he ovat kuitenkin ensimmäisiä ihmisiä jotka olemme nähneet. He voivat viedä meidät takaisin kotiin."

Sehun katsoi yhä sotilaita epäilevänä. Mikään ei estäisi häntä pakenemasta, mutta olisiko siitä mitään hyötyä? Hän päätti testata sotilaita. Jos he lähtisivät hänen peräänsä, he eivät taatusti olisi hyvissä aikeissa.
Hän pinkaisi juoksuun ja Taoa auttanut sotilas ryntäsi hänen luokseen. Tao kaatui maahaan parkaisten, samalla kun nainen puhui jahtaajalle mikkinsä avulla, niin hiljaa ettei Tao kuullut.
"Palaa takaisin, mutta sitä ennen sinun täytyy kiinnittää häneen jäljitin. Noudamme hänet myöhemmin."
"Selvä on."

Sotilas oli niin likellä Sehunia, että jäljitin takertui helposti pojan niskaan, eikä toinen huomannut mitään. Mies jättäytyi tahallisesti jälkeen, että Sehun luuli päässeensä pakoon.
Kyungsoo raahattiin kopterille ja Tao talutettiin. Jälkimmäinen vilkuili taakseen ja ihmetteli, miksi Sehun oli paennut.

~||~

Chanyeol ja Baekhyun olivat päässeet vihdoin toisten luo. Minho katsoi pienemmän turvonnutta jalkaa miettien, mutta ei osannut auttaa.
"Meidän täytyy jatkaa matkaa kylään. Mutta mitä me noille kolmelle tehdään", poika mietti äkeissään siitä, että mikään ei tuntunut onnistuvan tänään helpoimman kautta.
"Otetaan mukaan", Junmyeon sanoi ja muiden poikien silmissä hän näytti siltä kuin olisi sotilaiden varajohtaja, vaikka totuus oli päinvastainen.
"He herättävät liikaa huomiota tuollaisina, enkä jaksaisi hakea vaatteita heillekin."
Junmyeon katsoi mietteliäänä soista maata ja sai idean. "Jos me vähän sotketaan heidän kasvojaan mudalla?"
"Hmhh. Siinä kylässä tosiaan jokainen on enempi vähempi sotku, joten kai se käy paremman puutteessa."
Baekhyun virnisti ja loikkasi alas Chanyeolin selästä ja kaappasi haisevaa mutaa kouraansa ja lätkäisi sen Chanyeolin posken.
"Hyi Baekhyun, se haisee."
"No ei ihme, hän kun otti mudan siasta peuran läjän", Minho katsoi huvittuneena Chanyeolin reaktiota. Jättiläinen parkaisi ja alkoi hädissään pyyhkiä jätöstä kasvoiltaan. Baekhyun kiljaisi myös inhottuneena ja repi äkkiä sammalta putsatakseen kätensä.

Kun sotamaalaukset oli saatu tehtyä, porukka lähti jatkamaan matkaa. Kylälle ei ollut kuin parisen sataa metriä, joten he olivat pian perillä.
Kylä oli tosiaan rähjäinen, kuin keskiajalta kaapattu. Minho johdatti muut baarille ja varotti ulkopuolella, ettei heitä katsottaisi hyvällä.
"Täällä on vain rikollisia ja roskasakkia. He vihaavat federaatiota, ja koska tavaramme on, öh, varastettu federaatiolta. Vaikka väittäisimme, ettemme ole federaation sotureita, he eivät uskoisi. Nyt meidän täytyy olla tiukkoina, jotta saisimme haluamme. Ja te, vangit, olette hiljaa", Minho neuvoi ja kaikki nyökkäsivät, vaikka Yifania otti pannuun Minhon johtajuus.

Yixing oli kävellyt lähemmäs kylää etsimään ruokaa. Hänen vatsansa oli alkanut murista yhä vaativammin.
Poika norkoili pubin liepeillä, miettien voisiko hän saada myytyä saamansa tavarat ruokaa vastaan.
Hän näki kahdeksan ihmisen joukon tunkevan sisään pubiin, jolloin Yixing lähti perään. Punaisen sumun takia hän ei tiennyt, oliko joukko naisia vai miehiä. Joka tapauksessa hän seurasi.

Kukaan heistä ei huomannut, että maastokuvioinen, suurempi kopteri laskeutui lähelle kylää. Sieltä tuli yhteensä viisi ihmistä, sillä päämajassa oli oletettu, että kohteet haluaisivat pysyä sivistyksen parissa. Sotilaat tiesivät, että jo neljä epäilyttävää ihmistä oli saatu kiinni, mutta jo tunnistettuja yksilöitä puuttui yhä.

Minho meni jututtamaan teknikolta näyttävää oliota, joka katsoi joukkoa epäilevästi, vähän pelokkaastikin. Kun he keskustelivat, Yixing tökkäsi lähintä ihmistä selkään, joka kääntyi nopeasti katsomaan toista.
"M-mit- Yixing", Junmyeon ei ollut uskoa silmiään, hänen poikaystävänsä siinä seisoi, hyvissä voimissa joskin vähän nääntyneenä, valkea kyyhky olallaan.
"Suho? Mitä sinä täällä teet?"
"Sitä samaa voisin kysyä sinulta. On ihana nähdä", Junmyeon sanoi ja kyyneleet tunkivat väkisinkin hänen silmistään. He halasivat pitkään ja hartaasti, molemmat onnellisena yllättävästä jälleen näkemisestä.
Chanyeol, Baekhyun ja Yifan kääntyivät katsomaan tulijaa. "Meillähän on melkein koko poppoo kasassa", Chanyeol sanoi iloisena ja vilkaisi ovelle, kuin odottaen että hänen loputkin ystävänsä tulisivat sieltä.
Sen sijaan ovi lyötiin auki ja sieltä tunki sisään useita sotilaita, kaiken kaikkiaan viisi, joten toiveelle saattoi heittää hyvästit.
Baarimikko katsoi heitä ilkeästi ja alkoi kysellä, mitä seurueelle saisi olla.
Johtaja, kaunis nainen, läimäisi paperikopiot etsintäkuulutetuista likaiselle pöydälle, joita ei ollut vielä löydetty. Siinä oli Jonginin ja Baekhyunin kasvot, ja Baekhyun tunnisti omansa ja hän nielaisi. "Voi vittu, ne etsivät mua", hän kuiskasi Chanyeolin korvaan joka nyökkäsi. "Meidän täytyy lähteä."