Etsitty |EXO•Fin|

25.Suunnitelma

"Seis", Kyungsoo huudahti, mutta kukaan ei oikeastaan huomannut. Avuttomuuden tunne hiipi nurkista ja tunki hänen mieleensä, aktivoiden tuntemattoman voiman. Se lähti suoraan hänen sydämestään, valuen jalkoihin ja levittäytyen maahan, saaden sen vavahtelemaan rajusti, kuin jättiläinen olisi kääntänyt levottomissa painajaisissaan kylkeään.
Tilanne pysähtyi kokonaan, kun jokainen poika makasi maan päällä hengittäen kiivaasti. Kukaan ei jaksanut tehdä mitään, tämä kaikki riehuminen oli vienyt viimeisetkin mehut joka ikisestä solusta.

Lumimyrsky piiskasi heidän kasvojaan, kunnes ilman käskyä se alkoi muuttua lempeämmäksi, kadoten lopulta kokonaan.
Jongdae oli ensimmäinen, joka nousi pystyyn kohtaamaan Kyungsoon synkän katseen. Pojan suunpielet vetäytyivät kuitenkin hymyyn. "Kas, kukas saapui bileisiin?"
Kyungsoo irvisti ja jätti pellen huomiotta. "Meidän on mentävä", hän huudahti ja muutkin nousivat pystyyn, pidellen päitään.
Minseok ravisteli pyöreää päätään ja katsoi sitten Kyungsoota. "Miksi? Minne?"
"Voin selittää myöhemmin", Kyungsoo sanoi ja auttoi Minseokin pystyyn. "Musta tuntuu, että meidän kaikkien täytyy lähteä. Aiemmin en ollut varma, mutta tämä taistelu osoittaa, että me ollaan kaikki samaa porukkaa."
"Tuo vaihtoehto ei imartele, kun ajatellaan, että kaikki täällä ovat toistensa kurkuissa kiinni", Jongdae huomautti ja raahautui toisten luo yskien.
"Väliäkö sillä, mitä te teette, kunhan lähdetään."
"Mutta minne?"
Ideaculpa penkoi rajusti Kyungsoon muistiyhteyksiä, mutta ei löytänyt loogista vastausta. "En tiedä."

Kaikki muutkin pojat olivat päässeet pystyyn, mutta Yifan ja Chanyeol vaikeroivat maassa pidellen lukuisia haavojaan. Baekhyun huomasi jättiläisen kivunsekaisen ulinan ja ryntäsi auttamaan. "Channie... sattuuko sua?"
"Miltä näyttää", Chanyeol murahti tuskaisana.

Yifan oli kuitenkin vielä huonommassa kunnossa, koska Chanyeolin aiheuttamat palovammat eivät olleet mitään pikku mustelmia. Tao vain tuijotti onnettomana entistä poikaystäväänsä, olematta varma, mitä voisi tämän hyväksi tehdä.
Junmyeon hieroi kivistävää päätään ja nilkutti maassa makaavan luo, ennen kuin Tao ehti tehdä mitään. Pyöreäkasvoinen painoi kätensä Yifanin otsalle, yrittäen saada poikaa enemmän hereille, koska nyt hän leijui tajuttomuuden synkillä rajamailla.
"Yifan? Sehän oli nimesi? Tai Kris... miten vain, mikä olo sulla on?"
Poika avasi ruskeat silmänsä, ja tuijotti yläpuolella olevia enkelimäisiä kasvoja. Ne olivat pehmeät, ja nyt Yifan muisti, missä oli ne nähnyt aiemmin. "Sinä olet se vesipisara, minä muistan."
Junmyeon kallisti päätään ja katsoi Yifania, tietämättä, mistä toinen puhui. "No niin, tuota, minä kai osaan hallita vettä."
Yifan tarttui Junmyeonin ojennettuun käteen ja veti itsensä ylös, parkuen tuskasta. "Nuo palovammat näyttävät aika pahoilta... Chanyeol oli oikeasti aika vihainen."
Pitkä poika naurahti ja heilautti kättään pystyyn päästessään. "Ei tässä mitään. Ne ovat vain naarmuja."
Keskustelu loppui lyhyeen, kun sireenit alkoivat lähestyä uhkaavaa nopeutta. Taemin huokaisi helpotuksesta, ja lähti autoja vastaan.

Pojat vilkuilivat toisiaan, ja Minseok, Junmyeon, Kyungsoo ja Yifan pitivät nopean palaverin. "Meillä ei ole varaa jäädä kiinni", Minseok aloitti.
"Kyllä me tiedetään. Mutta minne meidän pitäisi mennä?"
"Jonnekin vain, nopeasti."
"Poliisit saavat meidät kuitenkin kiinni."
"Ei välttämättä", Yifan niiskahti ja katsoi muita. "Mennään Kiinaan."
"Mistä me ryövätään rahat siihen? Lentoliput ovat kalliita. Sitä paitsi, mulla, Baekhyunilla tai Kyungsoolla ei taida olla passiakaan."
"Vitun väliäkö sillä on. Kaapataan vaikka kone."
"Osaatko sä muka lentää?"
"No joo. Tai en mä lentokonetta osaa."
"Siinäpä se."
"Meidän täytyy sitten kidnapata lentäjä."
"Toi kuulostaa jo aika rikolliselta... vaikka poliisi vissiin pitää meidän kaltaisia rikollisina, eihän me olla."
"Ei niin. Mutta vankilaan me joudutaan tällä menolla joka tapauksessa."
"Lähdetään sitten lentokentälle. Kyllä asiat järjestyvät."
Nelikko tarttui toistensa käsiin ja heilauttivat niitä tiimityön merkiksi.
"No niin, pojat, nyt mennään vitun lujaa", Yifan karjaisi ja poikajoukkio kerääntyi kyselemättä yhteen, lähtien juoksemaan Minseokin johdattamana.

Kukaan ei kuitenkaan huomannut, että yksi oli vielä puolitajuttomana, lumipenkassa. Hän hengitti vaimeasti ja nousi väristen pystyyn. Restingbitchfacen omaava poika ei tiennyt mihin kaikki olivat menneet. Hänen seuranaan oli vain vaimeasti kuiskiva tuuli ja veriläntit lumella.
Kunnes poliisit saapuivat. Sehun tajusi, että hänen oli mentävä, ja hän lähti hitaasti juoksemaan karkuun.

Taemin katsoi saapuvia viranomaisia ja heilautti kättään. "He ehtivät paeta jo."
"Jaaha... niinpä tietysti", poliisi murahti. "Ettet vain huijannut, kakara?"
"En! En tietenkään! He olivat kaikki täällä, taistelemassa! Käykää vaikka katsomassa noita jälkiä tuolla", Taemin puolustautui ja katsoi pidempää miestä.
"Miten vain", toinen sanoi ja tarttui Taeminin ranteeseen rajusti. "Sinä lähdet mukaan."
"M-mitä? Miksi? En mä ole tehnyt mitään", Taemin vinkaisi ja yritti vääntäytyä irti.
"Todistajaksi tietenkin. Ala tulla", viranomainen sanoi ja veti nuoren mukanaan poliisiautoon.

Sillä välin hänen työtoverinsa meni katsomaan taistelun jälkiä. Verta oli tosiaan paljon, ja kun hän tiiraili ympärilleen, näki hän pakenevan pojan. Mies kiihdytti itsensä juoksuun ja juoksi pian väsyneen Sehunin kiinni, napaten tämän.
"Älä! Päästä minut menemään", Sehun huudahti ja kaatui maahan, lähtien kierimään taktisesti kauemmas. Poliisi seurasi perässä ja otti kiinni pojan jaloista. "Olitko sinä tuossa tappelussa?! Kerro!"
"En! Minä en ole tehnyt mitään", poika ärisi itselleen ominaisella, aavistuksen käheällä äänellä.
"Sinä tulet silti mukaan!"
"Enkä tule! Et voi pakottaa", blondi huudahti ja lähti taas juoksemaan. Tuuli tunsi toisen tykyttävän sydämen, alkaen auttaa omaa lastaan parhaansa mukaan.
Kova tuuli iski päin kiinniottajan naamaa, melkein lennättäen painavan miehen nurin. Siinä hetkessä poliisi taisi tajuta, että tämä viattoman näköinen, juuri ja juuri täysikäinen poika oli yksi heistä.
Käsi hakeutui pistoolikotelolle, josta se kaivoi samanlaisen pistoolin, jolla tuntia aiemmin Jongin oli ammuttu.
Liipaisin painui alas, ja luoti sinkoutui suoraan Sehunin takaraivoon.
Blondi vain äyskäisi ja kaatui maahan, tajuttomana tai kuolleena. Poliisi vilkaisi asettaan, tyytyväisenä sen tehokkuudesta. Hän tarttui kiinni pojan käsistä ja lähti raahaamaan ruumista, kuin kuollutta, osoittamatta mitään sääliä.

~||~

Yixing oli nukahtanut puiston penkille hymyillen, lintujen nokkiessa pienesti pojan käsiä. Hän näki levollisia, mukavia unia, mutta yllättäen hänet tempaistiin takaisin todellisuuteen. Joku kaupunginsiivooja katsoi häntä tylysti. "Täällä ei saa nukkua."
Yixing oli hetken hiljaa, kunnes sitten katsoi siivoojaa. "Ai, anteeksi. Minä taidankin tästä lähteä...", hän sanoi pahoitellen syvästi, lähtien sitten kävelemään. Poika ei ollut varma, paljonko kello nyt oli, tai mihin hänen edes pitäisi lähteä.
Pulu seurasi häntä tiiviisti, kunnes lennähti lopulta toisen olkapäälle. Yixing silitti linnun päätä hellästi, antaen sen nokkia omaa korvaansa. Hän hengitti syvään, ja puhalsi ilmat taas ulos. Hän ei tiennyt mitään viime tuntien tapahtumista, joskaan kukaan ei tiennyt hänestäkään. Kiinalaisen pitäisi olla tyytyväinen tästä turvasta, ja niin hän olikin, vaikkei poika edes ollut varma, missä hänen poikaystävänsä oli.
Toisaalta oli parempi, ettei hänellä ollut mitään hajua, missä porukka oikein meni. Ja mitä pojat olivat menossa tekemään.
Jos hän olisi tiennyt, tästä kummasta euforiasta ei olisi tietoakaan.