Etsitty |EXO•Fin|

28.Kyyti

Yixing oli päättänyt puhelun ja lähtenyt kävelemään rivakammin lumiselle ja jäiselle kadulle, suuntanaan Jiyongin kahvilalle. Oikeastaan ei ollut varma siitä, mistä hän repäisisi tarpeeksi suuren auton kaikille, koska pulassa vaikutti olevan rutosti ihmisiä.
Pojalla oli toki rahaa, mutta hän pahoin pelkäsi, ettei hänelle vuokrattaisi autoa tässä kunnossa. Kyllä vuokraajat huomaisivat, että hän ei ollut okei, aavistuksen hoippuvasta käytöksestä, levinneistä pupilleista, sekä sammaltavasta, änkyttävästä puheesta.
Jiyongilla olisi varmasti tuttuja, jolta auton saisi.

Liukastellen hän saapui oikeaan osoitteeseen, muistaen vasta sitten, että Jiyonghan oli lähtenyt aikaisin ja sulkenut kahvilan. Mistä hän sitten saisi auton? Siitä hän ei ollut lainkaan varma.

Kahvilan kulmilla norkoillessaan hän huomasi, että liikkeen sisältä kuului ääntä. Poika kokeili oven suurta, jääkylmää kahvaa, huomaten, että ovi oli auki. Sen enempää miettimättä hän tunki sisälle, havaiten että tupa oli täynnä porukkaa. Hänen katseensa kiersi joukossa, johon myös Jiyong kuului. Suurin osa oli Yixingille tuttuja, hän muisti nähneensä monien kasvot aiemminkin. Miesten ja naisten katseet olivat jäätäviä, kunnes ne siirtyivät Jiyongiin. "Sinun tuttujasi", eräs sanoi kysyvän matalasti, ja Jiyong katsoi Yixingiä. "Mitä sä haluat?"
"Mä tarviin auton."
"Jaa-a. Mihin?"
"Pitää hakea porukkaa yhdestä paikasta."
"Mitä maksat?"
"Mitä vain haluat."
"Ok. Takapihalla on. Ja tuo se paku ehjänä takaisin, mä oon niin vitun kyllästynyt siihen, että eka ihmiset lainaa ja sitten tuo jutut paskasina takaisin." 
"Joo, lupaan palauttaa."
"Asia on sillä selvä. Ja nyt painu helvettiin häiritsemästä meidän teekutsuja", Jiyong sanoi ärsyyntyneenä ja heitti avaimet pojalle, joka sai kuin saikin kopin.

Yixing loi viimeisen katseen pöydällä makaavien pokerikorttien, sekä rahakasojen suuntaan, kunnes kääntyi ja lähti sivuoven kautta takapihalle, jossa tosiaan odotti iso, musta paku muiden pienempien autojen suunnasta. Poika avasi sen ovet ja hyppäsi kyytiin, kiinnittäen turvavyön huolellisesti, jalkojen jo painuessa kaasupolkimelle, joka sai pakettiauton lähtemään kirskahtaen liikkeelle.

~||~

Jongin vinkaisi hiljaa tuskasta, kun kattoon asetetusta suuttimesta alkoi valua indigon väristä savua, joka koversi keuhkoja ja riipi sydäntä niin paljon, että hänestä tuntui, että voisi kuolla, eikä paksu talvitakkikaan auttanut sen vertaa. Poika ei tiennyt, oliko kamomillan hajuisen kaasun tarkoitus tappaa hänet vai mitä. Se teki kuitenkin hänen olostaan uneliaan ja tukalan.

Auton tasainen jumputus alkoi hiljentyä, kunnes lopulta loppui kokonaan. Jongin saattoi aistia, että auto kääntyi ja pysähtyi. Hetken aikaa kuului kolinaa, ja sitten hiljeni, kunnes takakontin luukku avattiin täysin varoittamalla, niin että Jongin sokaistui ulkoa tulevasta valosta hetkeksi. Kun näkö palautui, hän havaitsi että hänen edessään oli sellainen nainen, joka aiemmin oli tainnuttanut hänet. Ruskeahiuksinen näki vain, että he olivat huoltoaseman tyhjällä pihalla. Valo valaisi takakontin, ja Jongin tajusi makaavansa omassa veressään. Hänen aistinsa olivat olleet niin turtuneet, etteivät ne enää edes huomanneet kipua taikka elämän nesteen rautaista hajua.

Kipu oli yhä turtunutta, mutta raikas ulkoilma toi siihen terävyyttä Jonginin haukkoessa ahnaasti happea. Nainen otti kiinni Jonginin talvitakista, vetäen sen pois tuon päältä, heittäen sen loppuen lopuksi ojaan. Kuumuus hellitti, ja haavat tulivat paremmin esiin. Nainen alkoi puhdistaa niitä kirvelevällä aineella, joka sattui, niin että Jonginilla tuli kyyneleet silmiin. Sitten hän sitoi ne ja katsoi Jonginia silmissään tyhjä, mutta analysoivan näköisenä. Äkkinäisesti robotti (Jongin oli satavarma, ettei se voinut olla ihminen) tarttui kangaskappaleeseen, jolla pojan suu oli tukittu. Nainen otti esiin vierestään olevasta salkusta kanyylin, pussin vettä sekä toisen kanyylin ja vielä pussin mönjää, joka näytti kissanoksennukselta tai kouluruualta muusattuna.

Robotti tökkäsi toisen kanyyliin toiseen käteen ja toisen toiseen, Jonginin yrittäessä huutaa apua. Nainen kuitenkin tukki hänen suunsa nopeasti uudestaan liinalla, ja sai sen paikalleen pojan kehnoista vastusteluista huolimatta. Se kaasu oli väsyttänyt häntä.
Nainen asetti Jonginin tipukseen niin kuin sairaalassa tehtiin. Toisesta tuli vettä, toisesta ilmeisesti jotain ruokaliuosta. Sen jälkeen nainen sulki takakontin, jättäen Jonginin itkemään yksin pimeään.

~||~

Päästyään ulos kaupungista hän otti puhelimensa esiin ja soitti Junmyeonille, jotta saisi lisää tietoa missä päin joukkio oikein seikkaili. Junmyeon selitti reitin mahdollisimman tarkasti, ja Yixing yritti ajaa varovasti. Näkökenttä oli yhä sumea, ja välillä hän näki harhojakin. Pinkki lammaslauma vaelsi tien yli, mutta seassa oli myös lumenvalkoisia, pehmeitä jäniksiä ja hirviömäisiä, terävähampaisia kapisia oravia, joista jokin olisi saattanut olla oikea. Yixing ei ollut varma mikä näistä oli totta. Yhdessä vaiheessa vastaan tuleva auto vaihtui Yixingin kaistalle, jolloin se siis ajoi häntä suoraan päin.
Poika tuijotti sitä kauhuissaan, alkaen jarruttaa. Ajoneuvo oli kuitenkin vain pyyhkäisyt hänen lävitseen, kadoten kokonaan pois. Sen sijaan jarrutuksen takia seuraavan auton puskuri raapaisi pakettiautoa. Ääni sai nuoren sydämen loikkaamaan kurkkuun.

Kaikesta huolimatta pian Yixing näki tienvierustalla rahjustavan joukkion, joka ei ensin kiinnittänyt mitään huomiota vieressä kiitäviin autoihin. Poika itse joutui ajamaan ohi, kunnes löysi hyvän kohdan, johon hän jätti auton. Ruskeahiuksinen loikkasi ulos autosta ja lähti vastaan poikajoukkoa, joka taapersi tien toisella puolella.

Junmyeon huomasi Yixingin hahmon ensimmäisenä, hän taisikin olla ainoa joukosta, joka tunnisti Yixingin kunnolla.
Poika keräsi joukon kokoon, hätistellen heitä kuin lintulaumaa, joka oli säikkynä autoista. "Baek, me mennään nyt tien yli, Channie, älä ota häntä reppuselkään tai hän te molemmat kaadutte, siinä on jäistä-"
Baekhyun loikkasi jättiläisen selkään, ja Chanyeol kaatui kuin kaatuikin selälleen, niin että he molemmat parkaisivat tuskasta.
"Mitä minä sanoin", Junmyeon sanoi huolestuneena ja riensi auttamaan kaksikon pystyyn. "Voitte kuitenkin kävellä?"

"Eiköhän...", molemmat vastasivat yhtä aikaa, ja tukeutuivat toisiinsa.
"Hei, menkää parijonoon, jooko? Turvallisuuden vuoksi", Junmyeon ehdotti ja Baekhyun mulkaisi häntä. "Näytetäänkö me tarhaikäisiltä?"
"Ainakin te käyttäydytte niin kuin olisitte", Yifan tuhahti, Chanyeolin katseen muuttuessa myrskyisemmäksi.

Junmyeon huomasi jännitteen, ja hän kiiruhti erottamaan tappelupukarit toisistaan. "Tämän tien yli vain, ei sen enempää. Okei?"
Pitkät hiljenivät, ja suuntasivat katseensa tiehen. Kun autojen tulva vihdoin loppui, lähtivät he ylittämään tietä kuin joutsenpesue, johtajanaan Junmyeon ja Yifan, joka kiilasi kärkkäästi kärkeen.
Junmyeon loikkasi Yixingin levitettyjen käsien huomaan, ja pojat olivat hetken aikaa tiukassa halauksessa, kunnes Junmyeon haistoi jotain outoa. "Haiset... ruoholta."
Yixing sivuutti huomautuksen, ja siirtyi katsomaan raukeana poikajoukkoa. "Mihin heidät sitten pitää viedä?"
"Lentoasemalle Yixing, lentoasemalle", Junmyeon sanoi ja katsoi epäilyttävän rentoa poikaystäväänsä. "Mä muuten luulin, ettet sä osaa ajaa autoa."
Yixing kohautti ärsyttävästi olkiaan. "Kyllä mä osaan."
"Sä oot aina sanonut, ettet osaisi."
"Sitä sattuu."
"'Sitä sattuu'? Se on aika iso asia, miksi valehtelisit sen? Ja miksi sä haiset?"
Yixing tunsi kuulustelussa olonsa väsyneeksi. "Luulin, että meidän oli tärkeintä päästä sinne lentokentälle, eikä pohtia sitä, mitä olen jättänyt kertomatta."
"Ootko sä jättänyt jotain kertomatta? Onko sulla jotain salattavaa", Junmyeon sanoi kiihtyneenä, kaiken maailman uhkakuvien sinkoutuessa päällimmäiseksi.