Etsitty |EXO•Fin|

31.Ilmassa

Pojat haparoivat tyhjässä koneessa penkeille ja odottivat, että nousu olisi ohi.

Kun lentokoneen kulku viimein tasaantui, käveli Chanyeol ohjaamon oven luo, riuhtaisten sen auki. Nainen käänsi päätään ilmeettömänä ja Chanyeol potkaisi päätä niin lujaa, että se irtosi kaulasta. Jäljelle jäi vain sähkön kipinöiden ääni ja paikallaan oleva ruumis, johon Sehun oli yhä kahlittu.

Lentokone alkoi välittömästi heittelehtiä puolelta toiselle, ja poika heitti äkkiä robotin kauemmas ohjaajanistuimelta.

Yifan juoksi sisään ja työnsi toisen pois tieltä, hypäten ohjaimiin. Niiden toiminta tuntui tulevan tutuksi kuin itsestään pitkälle pojalle, jonka sydän pamppaili kiivaasti. Koneen kulku tasaantui ja kaikki saattoivat huokaista helpotuksesta.

Junmyeon tuli ohjaamoon ja katseli kolmea muuta poikaa sekä robottia arvioiden tilannetta. "Kris näköjään voi ohjata konetta, se on hyvä. Chanyeol, raahaa Sehun matkustamon puolelle ja yritetään saada hänet irti tuosta naisesta", hän lopulta sanoi ja auttoi toista poikaa kantamaan heidät muiden luo, jättäen Yifanin ohjaamaan konetta.

Muut pojat olivat valinneet istumapaikat, ja he kaikki nostivat katseensa tulijoihin, mutta kukaan ei sanonut mitään. Chanyeol tutki käsirautaa asetellessaan Sehunin sopivaan asentoon. "Mä en usko, että mä voin sulattaa sen omasta tahdostani", hän totesi ja käänsi blondin rannetta. "Nämä meidän supervoimat eivät taida toimia meidän omasta tahdosta... ne ovat varmaan kytköksissä tunteisiin, koska olen nähnyt niiden toimivan vain, jos ollaan vihaisia, surullisia, pelästyneitä tai..."
"...kiimaisia", Baekhyun jatkoi virnistäen, mutta Jongdae pukkasi häntä kovaa kylkeen. "Hyi mikä pervo sustakin on tullut, kun sait Chanyeolin persettä", hän naurahti, mutta silmät olivat paheksuvat.
"Mistä sä tiedät, että sain siltä persettä?! Tai oikeastaan se sai multa, mutta se on pikkuseikka", Baekhyun järkyttyi ja Chanyeolia nauratti. "Sokeatkin huomaa", Jongdae kohotti kulmiaan ja katsoi tarkkaan Baekhyunin kasvoja ja puhkesi nauruun, kun toinen lipaisi kieltään.

Sehun katsoi anovasti Chanyeolia. "Joo, te voitte mennä panemaan vaikka vessaan jos siltä tuntuu, mutta mä en nauti kauheasti siitä, että sähköinen robotti roikkuu minussa 24/7..."
"Sorry bro, en osaa auttaa", Chanyeol puhahti aidosti pahoillaan, vilkaisten käsiään.
Nuorin henkäisi syvään ja pyöräytti silmiään. Jongdae kiinnostui nyt lähemmin ja hän tuli lähemmäs katsomaan robottinaista. Mutta heti kun hän tuli metriä lähemmäs, naisen kaulasta alkoi suihkuta kipinöitä entistä pahemmin, kunnes se lopulta räjähti kappaleiksi. Pojat huudahtivat ja savun hälvetessä he huomasivat, että Sehun oli päässyt irti robotista, mutta muutama metallikappale oli pureutunut ihoon.

Jongdaen hiukset olivat pörröttyneet aivan kihariksi sähkön vaikutuksesta ja hän valitti kivuliasta hengitystä pihisten. Yixing ryntäsi katsomaan, miten oli käynyt, ja nähdessään vammat, hän komensi Chanyeolia viemään robotin jäänteet mahdollisimman kauas.

Toinen teki työtä käskettyä, ja Yixing alkoi tarkastaa haavoja läpi. "Ei nämä ole pahoja, mutta kannattaa hoitaa ne nyt", hän totesi hetken päästä. "Ainoa vain, ettei mulla ole mitään millä hoitaa näitä."
Junmyeon lähti etsimään ensiapupakkausta, jonka hän löysikin nopeasti. Hän ojensi sen poikaystävälleen, mutta huomatessaan toisen tärisevät kädet, hän otti sen takaisin ja työnsi Yixingin hellästi syrjään. "Jos sä annat mun tehdä tämän", hän hymähti ja alkoi puhdistaa haavoja. Hän otti pinsetit käteensä ja vetäisi sirpaleen Jongdaen ihosta, joka ynähti kuin pieni dinosauruksen poikanen. "Toinen sirpaleista on vielä syvemmällä, se tulee sattumaan ja paljon...", Junmyeon sanoi ja siirsi kätensä vasemman kyljen luo, käskien Jongdaea ottamaan paitansa pois.

Poika totteli ja kun hän veti paitansa pois, paljastui luisevat kyljet, tosin ne eivät olleet yhtä laihat kuin Baekhyunilla. Junmyeon koski toisen kylkeä, joka sai pojan inahtamaan tuskasta. Alkaessaan vetää sirpaletta pois, alkoi Jongdae kiljua kuin syötävä. Monet muista pojista peittivät korvansa. "Luoja, mitkä keuhkot", Tao mutisi ja kietoutui enemmän takkiinsa.

Hetken kuluttua kappale lopulta irtosi ja Jongdae lopetti dramaattisen huutamisensa hengittäen syvään.
Junmyeon siirtyi katsomaan teräpiirteisen Sehunin tilaa, ja hän sai irrotettua kaikki palaset ilman suurempia draamoja.  Hän huokaisi hiljaa ja samaan aikaan kuulutus alkoi soida, joka sai hänet hetkellisesti säikähtämään.

"Hei, mikä se kiljunta oli? Oletteko te vielä elossa", Yifanin vähän vääristynyt ääni kysyi ja Chanyeol huusi kaiken olevan kunnossa. "Eräs vain ylidramatisoi kaikkea", pitkä poika lisäsi vielä perään. Jongdae mulkaisi häntä närkästyneenä ja meni istumaan Minseokin viereen, halaten häntä.
"No hyvä, että kaikki on okei. Täälläkin kaikki on hyvin. Nauttikaa matkastanne, Pekingiin menee arviolta pari tuntia."
"Hyvä on, lentokapteeni Wu Yifan", Chanyeol sanoi sarkastisesti, mutta todennäköisesti hän ei kuullut sitä, tai jos kuulikin, hän jätti sen huomiotta.

~||~

Taeminille oli opetettu muutamassa kymmenessä minuutissa lukuisten eri aseiden toimintamekanismit, ja hänelle oli annettu oma työpuku, jollaisen Kibum oli myös vaihtanut päälleen. "Nyt meidän tulee kiirehtiä oikeaan päämajaan, esittelemään sinut", vanhempi sanoi ja hymyili, tarttuessaan Taeminia kädestä. Yhdessä he saapuivat huoneeseen, johon oli rakennettu erikoisen näköinen metallinen rakenne. Kibum veti yhdestä vivusta ja neliön muotoiselle alueelle heijastui sininen kalvo, joka näytti kimmoisalta lasilta. Kysymättä lupaa Kibum työnsi nuoremman sen läpi ja hyppäsi itse perässä. Taeminin vatsaa väänsi ja hän näki kummallisia valoja, mutta sekunnissa se oli ohi.
He olivat saapuneet puhtaanvalkoiseen rakennukseen, joka oli ensi näkemältä sairaalan näköinen. Tarkempi tarkastelu osoitti, että sä oli lähempänä laboratoriota kuin sairaalaa. Se oli täynnä samanlaisia naisia, joita hän oli nähnyt jo aiemmin poliisiasemalla. Heillä kaikilla oli punaiset maskit ja samanlaiset kasvot. Taeminia pelotti ja Kibum otti häntä kädestä. "Ei hätää, he eivät vahingoita meitä", hän sanoi rauhoittelevasti ja leimasi oman korttinsa lukijaan. Hän kirjoitti eräälle näytölle, että hänellä olisi vieras.
Kaksikko käveli yhdessä sisemmälle.

Taemin katseli silmät suurina ympärilleen, kun erinäisiä robotteja käveli hänen ohitseen. Yksi häntä hieman lyhyempi robotti pysähtyi Kibumin ja Taeminin kävellessä lähellä.
"Yo, Kibum, kukas hän on", ninjamainen robotti kysyi, katsellen ilmeettömänä kaksikkoa kirkkaan vihreällä osuudellaan, joka oli kuin laitettu silmien tilalle. Ääni oli kuitenkin iloinen, ja korostus oli selkeän japanilainen.
"Olen Taemin", poika vastasi yllättävän hyvällä japanilla, että robotti heilautti pieniä kissamaisia korviaan. "Vau... oletko sinä japanilainen? Minä olen Genji", hän esittäytyi ja kumarsi kohteliaasti. Poika saattoi havaita hänen selässään olevan miekan.
"Taemin ei ole japanilainen, vaan eteläkorealainen. Hän on uusi työntekijä", Kibum yhtyi puheeseen. Genji nyökkäsi. "Oh, onkin mukavaa saada uutta verta tänne. Mutta kuule nuorukainen, pieni varoituksen sana: tämä työ on vaarallista. Minustakaan ei ole jäljellä kuin sydän ja joitain elimiä, pala aivoja."
"Hoi, Genji! Meidän täytyy jo mennä", huusi pitkä, puujalalla liikkuva tummahkoihoinen mies, jonka silmät melkein kiiluivat. Vaaleat hiukset olivat päistään kärventyneet, ja niiden saattoi nähdä vieläkin kytevän.
"Tulossa", robotti vastasi ja hyvästeli nopeasti mutta erittäin kohteliaasti kaksikon, kadoten pian jo nurkan taakse ystävänsä kanssa.
Taemin ja Kibum jatkoivat matkaa. "Mitä heille oli tapahtunut ja kuka se toinen oli", Taemin kysäisi vanhemmalta.
"Genji on ollut pidempään täällä kuin minä, joten hänen tarinaansa en tunne. Voi olla, että hän huijaa, sen verran vekkuliluonne hän on, vaikka vaikuttaa herrasmieheltä. Peluriksikin häntä on haukuttu, en ihmettelisi. Mutta Junkrat, eli se hänen ystävänsä, loukkaantui räjähdyksessä. Raukka oli pitkään ilman vasemman puolen raajoja, se oli kyllä lystiä katsella kun hän loikki ympäriinsä sidepäissään. Tämä työ voi tosiaan olla vaarallista."

~||~

Pojat olivat rauhoittuneet paikoilleen, ja he saattoivat viimein ummistaa silmiään. Jokainen oli enemmän tai vähemmän rättiväsynyt ja suurin osa heistä olikin alkanut nukkumaan. Junmyeon oli mennyt Yifanin seuraksi ohjaamoon.
"Aikamoinen kokoonpano meilläkin", pehmeäpiirteinen poika sanoi lentäjälle, joka nyökkäsi. "Tuntuu kuin raahaisimme lastentarhaa mukanamme", Yifan vastasi ja vilkaisi Junmyeonia. "Mutta meidän on pakko pitää huolta heistä. On fakta, että he olisivat kuolleet, ellemme me olisi huolehtimassa heistä."
"Voit olla oikeassa... mutta sinun pitäisi lopettaa Chanyeolin kanssa tappelu. Myönnän, ettei hän ole minunkaan suosikkini, mutta voisit silti yrittää tulla toimeen hänen kanssaan."
Yifan puhahti ja hymähti. "Katsotaan..."